Hei upeat blogiystäväni! Tarvitseeko sanoa, että aurinkoa ja lämpöä täällä riittää. Taivas on sininen päivästä toiseen ja lämpötilat tuntuvat kapuavan yhä ylemmäs – hellevaatteille ja aurinkovoiteille siis riittää käyttöä! Nautimme vielä tämän päivän Montenegron rannikolla sijaitsevan ja vuoriston ympäröivän Kotorin postikorttimaisemista ennen matkan jatkumista huomenna. Siihen loppuukin tarkat suunnitelmat ja toisenlainen seikkailu alkaa. Tarkoituksena olisi päästä käymään Albaniassa, mutta vaikka voisi ajatella sen läheisen sijainnin takia olevan mitä helpoin reissuetappi, niin todellisuudessa ei ihan niin. Tokihan pääsy maahan on helpottunut ja ylipäätään tullut mahdolliseksi, mutta vaivaa joutuu näkemään, joten varmaan se jo karsii suuren prosentin maahan haikailevista matkailijoista.

Etäisyydethän ovat täällä teoriassa lyhyitä, mutta vuoriston matalanopeuksisten serpentiiniteiden takia lyhyeenkin matkaan saattaa tuhraantua tunteja. Meillä onkin netti sauhunnut erilaisia reittejä ja mahdollisuuksia etsiessä ja hetken meinasin jo luovuttaa Albanian suhteen, mutta se tuntuisi melkein synniltä ollessamme kuitenkin jo niin lähellä. Niinpä päätimme matkustaa huomenna bussilla lähelle Albanian rajaa ja toivoa, että löytäisimme kyselemällä paikanpäältä kuljettajan, joka veisi meidän rajan yli aina Shkodëriin asti. Pitäkää siis peukkuja, että tämä vielä jokseenkin hutera suunnitelma toimii ja päästään perille (sekä takaisin). Eli jos ette kuule minusta, olemme hukassa jossain, heh. Auton rattiin hyppäämme itse vasta Albanian jälkeen, köröttelemme bussilla ylös Tivatiin, josta otamme vuokra-auton alle ja suuntaamme Serbian kautta Makedoniaan, jos kaikki menee toiveiden mukaan. Onneksi olemme varanneet reissuun liikkumavaraa, joten pienet mutkat matkassa eivät kaada kaikkea, vaikka toivotaan silti, että kaikki menisi mukavasti putkeen eikä ikäviä ylläreitä sattuisi matkalle.

            valkoinen maksihame 29valkoinen maksihame 24valkoinen maksihame 28valkoinen maksihame 27 valkoinen maksihame 30valkoinen maksihame 25valkoinen maksihame 1 Toppi: River Island / Hame: Gina Tricot, saatu / Laukku: Anne’s Past & Present / Rannekorut: KappAhl / Vyö: Global / Kengät: Texto

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

upea outfit ja ihanat kuvat! :)

http://bettinaw.blogspot.fi/

Vastaa

Kiitos kovasti!! :)

Vastaa

Vau miten upealta näytätkään! Täydellinen asu ja ihanat kuvat. :)

Vastaa

Oi, kiitos kovasti!! <3 <3

Leave a Reply to Lotta Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.