Fiilikset poukkoilee, ja ovat poukkoilleet viimeisenä viikkona paljon. Onnea on, että on aivan ihania ihmisiä ympärillä. Ja aika ihanaa, että tekin olette niin huikeita. Some- ja nettimaailma on niin monelta osin niin raadollinen, että sitä huomaan usein arkailevani tarpeettomankin paljon sitä mitä ja miten asioita näkyvästi esittää. Yleensäkin elämässä olen muutenkin enemmän kuuntelija ja intiimien dialogien kannattaja, joten siihen nähden on ymmärrettävää, että yksityisten asioiden mainitseminen ei ole mitenkään yksioikoista. Samalla kuitenkin  haluan taistella vastaan kiiltokuvia. Dilemma, jonka kanssa painin edelleen vuosien bloggaamisen jälkeenkin. Halu olla rehellinen ja olla piilottamatta arkea, sillä sitähän elämä itse kullekin kuitenkin on, mutta samalla tarve suojella yksityisyyttä ja olla luomatta kasvualustaa mustavalkoiselle huutelulle. Mutta oikeastaan yllätätte positiivisesti lähes joka kerta, mikä on aina yhtä ilo huomata.

Mutta se siitä, keskityn hetkeksi mieluummin kevyeen ja sukelletaan asukuviin, sillä olen juuri matkalla kotiin aamusateen runnellessa bussin ikkunaa ja perillä odottaa loputtomalta tuntuva to do -lista.

Toppi: Kauf Dich Glücklich / Farkkuhame: Monki / Sandaalit: Swedish Hasbeens / Laukku: Coccinelle
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Eikö sua yhtään ahdista toi vaatteiden määrä jota pitää esitellä täällä? Maailma on täynnä turhaa tavaraa ja ilmastokriisin yksi suurimmista ongelmista on pikamuoti ja jatkuva kulutus. Pikamuoti ei myöskään useimmiten mitenkään eettisesti kestävällä pohjalla. Mutta kunhan sulla mahdollisimman paljon vaatteita joita esitellä täällä, niinkö?

Vastaa

Sen lisäksi maailma on myös ihan liian täynnä uhmakasta, kärkästä ja hyökkäävää kommunikaatiota. :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.