Grasse on kaupunki Etelä-Ranskan vuoriston rinteillä. Asukkaita siellä on noin 45 ooo. Grasse on tunnettu hajuvesikaupunki, mikä käykin ilmi kaikkialla kaupungista. Grasse on tunnetun Fragonard -hajuvesitehtaan kotikaupunki, ja parfuumitehdas onkin Grassen päänähtävyys.

Grasse on minulle rakas. Olen viettänyt ensimmäiset kolme vuottani korkealla Grassen rinteillä. Asuntomme sijaitsi upealla paikalla, josta näkyi aina Nizzaan asti. Pilvisinä päivinä asunto kietoutui pilvivaippaan, jolloin parvekkeella ollessasi olit alimman pilviverhon yläpuolella.

Vaikka varhaisimmat vuoteni olenkin Grassessa viettänyt, todellisuudessa kaupunkiin liittyvät muistot tulevat lukuisista vierailuista Grasseen myöhemmällä iällä. Olen siis vieraillut Ranskassa yhteensä noin 9 kertaa, ensimmäistä kolmea vuotta lukuun ottamatta, ja maasta onkin tullut pieni osa elämääni. Aina kun en ole Ranskassa, kaipaan sinne. Tunne on hälventynyt vanhemmalla iällä, mutta aikoinaan minun oli todella vaikea sopeutua Suomeen ja aina aikuisikään asti kaipasin Ranskaan paljon. Siksi niin monet matkani ovatkin suuntautuneet sinne. Nyt kun olen nähnyt maailmaa enemmän ja kokenut muitakin uskomattomia matkakohteita, en halua enää suunnata vain ja ainoastaan jo tuttuun kohteeseen. Siitä huolimatta, tiedän, että tulen matkustamaan Ranskaan vielä useasti, ja ehkäpä joku päivä saatan vielä asuakin siellä…
Grasseen on helppo suunnata Nizzasta tai Cannesista. Julkisilla matka Grasseen Nizzasta kestää noin tunnin, Cannesista matka on hieman lyhyempi. Nizza, Cannes ja Grasse muodostavat kolmion kartalla. Nizza ja Cannes ovat rantakaupunkeja ja Grasse vetää kolmion kolmannen pisteen sisämaahan ja näin myös tavallaan sijaitsee Nizzan ja Cannesin ”välissä”. Riviera on hurmaava. Jos suuntaat matkasi Rivieralle, ei missään nimessä kannata jäädä vain yhteen kaupunkiin, kuten perinteiseen Nizzaan tai Cannesiin. Suosittelenkin tekemään pientä omatoimiretkeä julkisella junalla, joka kulkee rantaviivaa pitkin, ja pysähtelemään eri asemoilla ja tutustumaan niiden lähiympäristöön. Kuten Biotiin, Juan-les-Pinsiin, Antibesiin ja hieman pidemmällä junamatkalla Nizzasta yltää aina Saint-Tropeziin asti.
Riviera on klassinen, mutta itse pidän enemmän Ranskan sisämaasta, Provencen alue on suosikkini, joka mykistää kauneudellaan. Olen toivottoman rakastunut pieniin kivisiin kyliin ja vuoristosoliin, joihin pääsyyn tarvitset auton ja riittävästi rohkeutta ajaa serpentiinikatuja. Gordon les loups on upea jyrkännekylä, jonne pääsee näppärästi autolla Grassesta. Henkeä salpaavat näkymät! Parhaimmillaan Ranska avautuu, kun suuntaat esimerkiksi autoretkelle Pariisista tai Lyonista etelään. Myös länsirannikolla on uskomattoman upeita kohteita, kuten Mont Saint-Michel, joka on mieletön kylä meren keskellä olevalla kukkulalla.

Olen hieman kyllästynyt Rivieran turistimääriin, siksi suuntaisinkin pieniin kyliin ja kaupunkeihin sisämaassa. Esimerkiksi Valbonne ja Avingnon ovat upeita, mutta niinhän ne kaikki vanhat kylät pienine kivisine kujineen ja laventelin tuoksuineen. Kykenen vieläkin haistamaan nenässäni Grassen ominaistuoksun, ja koen valtavaa ikävää, kun jostain tulvahtaa nenääni vastaava tuoksu.
Ylempi pieni kuva täältä, alempi kuva täältä

Viimeksi vierailin Ranskassa pari vuotta sitten, jolloin suuntasin Barcelonan reissullani rajan yli Ranskaan ja vierailin uskomattoman ihanassa usvan valloittamassa vuoristokylässä, jonka halkaisi kuohuva koski. Kylä hiveli silmääni, enkä ole vielä lukuisista yrityksistäni huolimatta kyennyt löytämään sitä kartalta. Maagista!;)

Ja tietenkin, se Ranskan tunnetuin kohde, Pariisi. Pariisi on viehättävä. Ei suosikkikohteeni Ranskassa, mutta siitä huolimatta kaupunki, johon en kyllästy. Ja onhan Galleries Lafayette unelma paikka shoppailla, saati kaikki ne lukuisat pienet putiikit. Ja kyllä, tykkäsin myös Euro Disneylandista. Välillä lapsettaa!;)

Pariisissa ihanaa on muun muassa Montparnassen taiteilijakukkula, ja sen yhteydessä oleva hautausmaa, jonka alta löytyy upeat katakombit! Itse en niin suosi perusnähtävyyksiä kuten Eiffeltornia ja riemukaarta, vaikka tokihan niissä on tuulut käytyä. Suosin, kuten jo aiemmista matkakertomuksistani on käynyt ilmi, pieniä yllättäviä löytöjä ja näkyjä syrjässä pääväyliltä, vaikka toisinaan, niitä näkyjä saattaa myös kohdata turistivirtojenkin keskellä. Ranska on siis minun must –kohde.

Unelmoin uudesta autoretkestä maan halki. Haluaisin pistäytyä jokaisessa pienessä kylässä ja syrjäisessä mutkassa, ihastella unikkopeltoja ja eksyä vuoriston kapeisiin soliin ja kuunnella tippukiviluolien hiljaisuutta. Ranska on ensirakkauteni, ja sitä asemaa mikään ei voi muuttaa.

Ja kyllä, Ranskassa pärjää englannilla ja elekielllä. Itse en ole koskaan kohdannut vaikeuksia kommunikointiin liittyen. Hymy avaa kaikki ovet!

Katso myös nämä

15 comments

Vastaa

>Hö, en ole koskaan käynyt Ranskassa ja nyt se kaivelee vain enemmän, kuin näin nuo lumoavat maisemat.:/ Kaipa sinne joskus pitää sitten matkustaa!:D

>Todella viehättävältä kuulostaa Grasse! :) Moumoun tavoin en ole koskaan käynyt Ranskassa (sivistymätln) on mutta onneksi pikkusiskoni lähtee sinne ensi syksynä vaihto-oppilaaksi (mihin kaupunkiin, sitä en vielä tiedä) ja silloin viimeistään olisi tarkoitus ranskanmaalle astua :)

>Onpa ihana matkakertomus! Olen itse käynyt kerran Pariisissa, mutta silloin en ollut lumoutunut. Nyt tuli kyllä matkakuume kertomuksesi myötä!!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.