Täällä sitä kärvistellään samassa tilassa kun aiemminkin. Nyt on hetkellisesti hieman parempi olo kiitos kipuläkkeen, jonka hetki sitten otin, mutta kohta vajoan takaisin koomaan. Sitä ennen pieni kooste, asioista, joita ilman en olisi näin päivinä pärjännyt:

1. Paperia, paperia ja paperia. Sitä kuluu käsittämättömät määrät. Kuka osaisi kertoa miten nenä voi olla puoli minuuttia perusteellisen niistämisen jälkeen taas aivan täynnä räkää??

2. Kurkkupastillit, ah, nuo hetkelliset olon helpottajat. Pitkäaikasita helpotusta niillä on turha hakea, mutta ainakin sen hetken kun pastilli liukenee suussa ei yskitä ja kurkkukin on siedettävä. Suosikkini on Vicksin lakritsipastillit.

3. Helppoa ja vitaamiinipitoista syötävää. Olen yrittänyt syödä hedelmiä, pähkinöitä ja sen sellaista helppoa naposteltavaa, joka on mieleen, vaikka ruokahalu muuten olisikin kateissa. Tähässä kohdassa lisättäköön listaan myös poikaystävä, joka on haalinut ostoslistan mukaisia ruokia kaupasta kerta jos toinenkin kun kauppaan lähtö on ollut mahdotonta ja muutenkin hoivannut kipeää. Viikonloppu onkin selvittävä omin neuvoin kun sairaanhoitaja lähti laskettelemaan. Jos ruoka kaikeasta huolimatta loppuu täytetystä jääkaapista, voi aina turvautua Gastronauttiin.

4. Villasukat, villatakki ja kaulaliina – sängyssäkin. Kaikki poikaystävältä lainassa ja kuten näkyy, sukat hienosti eriparia. Ei ainakaan pääse kylmä yllättämään paitsi kuumeen noustessa, siihen viluun ei taida mikään auttaa…

5. Uusi tuttavuuteni Pharysol, jonka poikaystävä kiikutti minulle apteekista. Loisto tuote! Puhdistaa nielun limakalvoa taudinaiheuttajista ja irrottaa limaa, samalla torjuu viruksien pääsyä limakalvon soluihin. Tuotetta siis ruiskutetaan suoraan nieluun. Käyttö on vähän hankalaa, mutta kyllä sen oikean ruiskutussuunnaan jossain vaiheessa oppii mentyään muutaman kerran metsään. Loistavaa on, että ainetta voi ruiskutella kiitettävän tiuhaan ja helpotus on välitön. Tuote sisältää vain luonnonmukaisia raaka-aineita ja on säilöntäaineeton.

6. Koska sängyssä on älyttömän tylsä maata, vaikka olisikin täysin veto pois, pelastaa netin ohjelmatarjonta ja ja toki tv, jos olohuoneeseen asti jaksaa raahautua. En olekaan katsonut vähään aikaan näin paljon tv:tä kuin näinä muutamana päivänä – tosin, yli puolet on tainnut mennä siitä kaikesta ohi kun sarjat ovat välkkyneet taustalla lähinnä peittämässä hiljaisuutta.

7. Kuumaa juotavaa (ja ylpäänsäkin juotavaa, on hyvä juoda paljon)! Suosikkini on kotitekoinen punaherukkamehu, mutta paremman puutteessa myös tee ja kaakao kelpaavat!:)

8. Hyvää luettavaa. Lehtien selailu viihdyttää ja vie ajatukset pois kivusta ja särystä.

9. Tiikerisalva, suosikkituote jo monen vuoden ajalta. Mihin tämä ihmevoide ei auttaisi?;) Unen saantia on helpottanut merkittävästi kun tätä voimakkaa mentholin tuoksuista voidetta on hierottu rintakehälle helpottamaan hengitystä. (Voide toimii myös loistavasti kipeytyneisiin lihaksiin ja ennen kaikkea hyttysenpuremiin.)

10. Kipulääkkeet ja kuumemittari. Olen vahdannut kehonlämpötilaani kahdesta syystä; 1. tylsyydestä, mitäpä muutakaan tässä maatessa tekisi kuin mittailisi kuumetta ja 2. haen epätoivoisesti paranemisen merkkejä kehostani ja toivon kuumeen laskevan edes hitusen ja näin tuovan toivoa paranemisesta.

Ennen kaikkea, älkää tulko kipeiksi, tämä on älyttömän kurjaa… Älkääkä antako pakkassään häiritä, mieluummin liikkeellä pakkasessa kuin kipeänä neljän seinän sisällä!:)

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.