Tämän postauksen kirjoittaminen on ollut jotenkin hirveän vaikeaa, ehkä siksi, että asiat ovat edenneet vauhdilla ja vielä jäsentelen omia ajatuksia pääni sisällä. Huomaan kaipaavani muutosta säännöllisesti ja nyt kesän aikana myllersin arkeani uuteen uskoon, kuvioihin tuli pitkään haaveena ollut matkablogi sekä osa-aikainen työ, josta olen todella innoissani. Lisäksi kirkastin omia tavoittani seuraavalle parille vuodelle ja suuntaviivojen piirtely auttoi, olo on motivoitunut ja innostunut – juuri sitä, mitä turvallisesta kokopäivätyöstä lähtiessä aikoinaan uskalsin vain haaveilla.

Mutta jokin ei seurannut kaiken muutoksen mukana, nimittäin blogi. Kesän aikana pähkäilin blogini kohtaloa ja pystyn niin samaistumaan Jonnan ihan vähän aikaa sitten tekemään kirjoitukseen; olen myöskin pitänyt tätä nimeä kantavaa blogia katkeamattomasti 23-vuotiaasta ja nyt olen 31. Siinä on ehtinyt kulua aika todella monta vuotta ja kasvua kaikkien niiden vuosien edestä. Joistain asioista ajattelen samoin kuin silloin, joistain en enää. Pohjimmiltani olen sama, mutta kerrokset ja vivahteet ovat lisääntyneet.

Yksi isoimpia muutoksia itsessäni, mitä olen näinä vuosina kokenut, on avoimuuden ja itsevarmuuden lisääntyminen, olen kovalla työllä saanut karistettua menneisyyden riippakiviä ja uskaltanut avata itseäni rohkeammin myös muille. Se ei ehkä ole näkynyt täällä blogissa, vaikka haluaisin kyllä antaa sen näkyvän. Iso syy on, että se herkkä puoli minussa pelkää älyttömän kivan lukijajoukon saavan seurakseen tarkoituksella epäasiallista kommentointia ja älyvapaata argumentointia (jos sitä edes argumentoinniksi voi kutsua) ja epäilen, että oma jaksamiseni sellaiseen on heikko. Koen pienen kuoleman jo pelkästään silloin, kun satun vilkaisemaan jonkin uutismedian kommenttiboksia ja keskustelupalstoille kieltäydyn edes menemästä. Aina saa olla eri mieltä, mutta asioita voi ilmaista monella tapaa ja tähän asti se on toiminut mielestäni blogissani äärettömän hyvin, ja siitä kiitos kuuluu tietenkin teille!

anna lehti 02

Rakastan edelleen kaikkea kaunista ja tämä blogi on ollut täydellinen kanava purkaa sitä, mutta omassa elämässä elää edelleen vahvoilla myös muita kiinnostuksen kohteita.  Matkailu on suuri rakkauteni ja koen ehtymätöntä kiinnostusta myös henkiseen hyvinvointiin ja oman ajattelun kehittämiseen – ja jollain tapaa nuo kaksi omassa elämässäni limittyvät yhteen. Sytyn kun saan puhua mielen hyvinvoinnista, muutoksesta ja omien motivaatioiden lähteiden löytämisestä. Niistä aiheista olisi mukava myös kirjoittaa ja keskustella enemmänkin kanssanne. Pystyin niin samaistumaan Jonnan sanoihin siitäkin, että olen itse tunkenut itseni tiettyyn laatikkoon josta kuitenkin kaipaan nyt ulos, haluan haastaa bloginikin kehittymään. Pidän pohjatyöstä jonka olen tehnyt, mutta kaipaan Secret Wardrobeenkin lisää ulottuvuuksia.

Ja joskus tarvitaan uudet puitteet voidakseen tarkastella asioita uudesta perspektiivistä, niinpä blogini muuttaa 1.11 Anna-lehden alle. Odotan jännityksellä ja innolla tulevaa, ja toivon koko sydämestäni, että seuraatte muutoksessa mukanani! Kommenttinne ja viestinne ovat niin monesti nostaneet hetkittäisistä itsekritiikin kuopista ja saaneet innolla tarttumaan uusiin postausaiheisiin ja toisinaan myös raottamaan verhoa kaiken kauniin keskellä myös niiden jokapäiväisten mietteiden äärelle, joiden kanssa suurin osa meistä jossain vaiheessa omalla tapaansa pähkäilee.

Olen viettänyt yli kolme upeaa vuotta täällä Belloissa ja viihtynyt todella hyvin! Toimistolla häärii oikeasti koko sydämellään tätä tekevä tiimi, puhumattakaan upeista bloggaajakollegoista, joihin on ollut ilo ja kunnia tutustua yhteisen blogikodin kautta. Siksi olo on innostuksen ohella myös haikea. Mutta nyt on aika kokeilla uutta ja ajattelen, että Anna-lehden brändi sopii yhteen hyvin oman blogini kanssa ja upeita bloggaajia löytyy sieltäkin, kuten vaikka seuperherttainen Kia. Ei kuitenkaan hypätä asioiden edelle, vielä kaksi viikkoa tämä osoite toimii tuttuun tapaan, mutta kuun taitteessa blogin osoite vaihtuu muotoon:

anna.fi/secretwardrobe/

anna lehti 01

Ps. Tämä on ihan tyhmää, tiedän, mutta olen tämän viikon aikana aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen jo useampaan kertaan, mutta joka kerta omat silmät ovat sumentuneet niin, että on ollut parempi ottaa tilaa ja jatkaa myöhemmin. Vissiin hormonipiikkiviikko menossa tai sitten vaan asia on itselle iso. Tai molempia. Eniveis, nyt painan julkaisua ja istun kahvikupin kanssa sohvalle orientoitumaan tulevaan viikkoon. Ootte upeita, nauttikaa sunnuntaista!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

47 comments

Vastaa

Todellakin mukana tullaan, mihin menetkin! Onnea ihanainen uusiin tuuliin, hieno juttu! Olen onnellinen sun puolesta! <3

Vastaa

Voi kiitos ihana sanoistasi <3

Vastaa

Mukana menossa! Tsemppiä uuteen kotiin! :)

Vastaa

Kiitos kovasti!! <3

Vastaa

Mahtavaa ja upeaa ja ihanaa!!! Mukana pysytään, tietysti! Lämpimät onnittelut, nauti blogimuutosta ja tekemäsi työn tuloksista – olet kaiken hyvän ansainnut! T. Tupuna

Vastaa

Jee, ihana kuulla <3 Ja kiitos tuhannesti sanoistasi sekä onnitteluista!!

Vastaa

Onnea blogimuuton johdosta! :)

Vastaa

Kiitos Laura <3

Vastaa

Onnea muutosta! :) Innolla jään seuraamaan tulevia blogikuvioitasi. Jatkathan kuitenkin samaan malliin? :) Siun blogi on ihan tällaisenaan todella laadukas, kuin kaunis naistenlehti. Harmoninen. Kuvat ovat kauniita ja kokonaisuus huolellisen eheä. :) Tykkään! Tämä on yksi lempiblogeistani. :)

Vastaa

Kiitos kovasti!! Voi, tietty tyyli on kyllä niin syvässä minussa, etten usko, että sitä saa hevillä karistettua ;) Ja aivan ihana kuulla, että olet tykännyt blogistani!

Tarkoitus ehdottomasti jatkaa samaa linjaa, mutta tietty isteä ei haittaisi jos rohkaistuisin antamaan itsestä jopa piirun verran enemmän ja kirjoittelemaan sellaisista arjen ja elämän aiheista, jotka ovat tähän asti tuntuneet vähän liian helposti jäävän luonnoksiin!

Olet ihana ja kommenttisi ilahduttavat joka kerta <3

Vastaa

Tottakai seuraan blogiasi jatkossakin, et sä musta ihan niin helposti pääse eroon! ;)
Onnea muutosta ja kaikkea hyvää uusille tuulille, joita muutto tuo tullessaan. <3

Oli ihana ehtiä juttelemaan tästä aiheesta kasvotustenkin ja kuten silloinkin puhuttiin, niin joskus vaan on uskallettava ottaa se askel kohti jotain uutta – muuten on aika vaikea saavuttaa jotain erilaista. <3

Vastaa

Kiitos Reetta ihanista sanoistasi ja oli kyllä niin kiva jutella ja jakaa mietteitä! Niin totta, että välillä täytyy rohkeasti kokeilla uutta ja katsoa mitä se tuo tullessaan :)

Nähdään taas pian <3

Vastaa

Ihan samoja täälläkin pyörittelen, mutta mihin suuntaan lähteä, sitä en vielä tiedä. Onnea muutosta, ja tietenkin seuraan mukana!
Hei laitoin sulle s-postia myös…

Vastaa

Kiitos Marjukka sanoistasi ja s-postista! Ja tsemppiä omiin pohdintoihisi <3

Vastaa

Hei hei ihana! Ikävä tulee! <3

Tämä askel on nyt blogin kanssa otettava. Pysy juuri tuollaisena kuin olet!

Vastaa

Voi todellakin tulee ikävä!! Kiitos ihanasta kommentistasi <3

Vastaa

Hei kaunokainen! :-) Olen ollut jo useamman vuoden verran mukana, mutta kommentoin ihan liian harvoin. Haluan vain sanoa, että blogisi on upea ja innolla odotan millainen Secret Wardrobesta kuoriutuu. Täysillä siis mukana muutossa! Onnea hirmuisesti muutosta -ansaitset vain parasta <3

Vastaa

Voi kiitos aivan ihanasta kommentistasi ja onnitteluista! Jännityksellä ja innolla minäkin odottelen, että mihin tämä uusi polku viekään :) Niin ihana kuulla, että olet menossa mukana myös jatkossa!!

Vastaa

Woop woop, hieno juttu, ONNEA A-M! <3 :)

Vastaa

Kiiiitos Taru <3 <3

Vastaa

You can bet your ass me seurataan (pardon my french) ? Paljon onnea uusille kuvioille. Pelkäsin jo hetken, että lopetat, huh huh.

Terkuin, Johanna

Vastaa

Haha, ihana sinä <3 Kiitos tuhannesti onnitteluista!!

Vastaa

Hei, ihan mahtavaa, onnea muutosta! :) Ja ehdottomasti pysytään mukana menossa!

Vastaa

Jee, ihana kuulla!! <3 Ja kiitos onnitteluista :)

Vastaa

Jee, mahtavaa! ? Kommentointi on viime aikoina ollut hävettävän huonoa, mutta jokaisen postauksesi luen ja jatkan edelleen, oli osoite mikä hyvänsä! Tsemppiä ihanainen! :) ?

Vastaa

Ihana kuulla, että ole edelleen siellä <3 Hihii, myönnän miettineenkin, että vieläköhän siellä olet ;) Ja niin tiedän tuon kommentoinnin "vaikeuden" olen itse ihan älyttömän saamaton siinä, vaikka samalla tietää niin hyvin, kuinka iso merkitys näillä pienilläkin viesteillä on! Täytyykin siis taas itsekin ryhdistäytyä ja muistaa jättää jälkiä käynneistä blogien kommenttikenttiin :)

Vastaa

Vau upeaa, onneksi olkoon!

Vastaa

Kiitos Enni!! <3

Vastaa

Oi miten kiva ! Onnea uuteen blogikotiin <3

Vastaa

Kiitos paljon!! <3

Vastaa

Onnea uusiin seikkailuihin! <3

Vastaa

Kiitos Noora! <3

Vastaa

Se on kyllä mielenkiintoista, miten elämässä on tietyin väliajoin murrosaikoja, jolloin muutos lähtee liikkeelle yhdestä asiasta ja laajenee lähes kaikkia elämänalueita koskevaksi. Kun murros on käyty läpi, elämä näyttää aika erilaiselta! Ja kun positiivisista muutoksista on kyse, paremmalta. :) Ihanaa on aina seurata kun joku ihminen tekee matkaa kohti omannäköistä elämää, tekee unelmiaan todeksi. Onnea uusiin tuuliin! <3

Vastaa

Niin totta! Muistan jonkun joskus puhuneen siitä, että useilla muutokset kulkee kolmen vuoden sykleissä – silloin alkaa jo kaipaamaan uuta ja kun laittaa yhden muutoksen liikkeelle, tapaa siinä ohessa seurata muitakin. :)

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi ja kauniista sanoistasi <3

Vastaa

Jei! <3

Vastaa

<3

Vastaa

Hei, hienoa! Muutos tekee varmasti hyvää :) Toki blogisi on huippuhyvä näinkin, mutta yleensähän muutoksista aina seuraa jotain positiivista…! :)

Vastaa

Kiitos ihanasta kommentistasi!! Ja tiedätkö mitä, olen tismalleen samaa mieltä kanssasi – muutokset tekee hyvää ja kun suhtautuu avoimin mielin, niistä myös yleensä tapaa seurata positiivisia asioita :)

Vastaa

Hei, mukana tullaan vaikka sivusto vaihtuukin. Näin lukijan näkökulmastahan asiat ei hirveästi muutu, sinunkin blogin kohdalla sisältö on se, mikä ratkaisee ei ulkokuori! Mutta voin kuvitella, että muutos siellä päässä on isompi! :)

Vastaa

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! Taidat olla ihan oikeassa, että kun tämä näkyy itselle suht isona muutoksena, sitä jotenkin automaattisesti ajattelee, että muutos on merkittävä myös lukijoiden suuntaan! Vaikka toden totta, loistavasti kiteytit, eihän se sisältöä muuta, vaikka osoite päivittyykin ja pohja myös vähän! :)

Vastaa

Onnea uuteen blogikotiin! :) Ja olipa blogisi missä hyvänsä, minä seuraan mukana.

Vastaa

Kiitos tuhannesti sanoistasi! Ja ihana kuulla, että matkassa mukana myös uudessa osoitteessa <3

Vastaa

Onnea! kuulostaa kivalta mahdollisuudelta. Pidän myös siitä että teillä on nyt erillinen matkablogi jossa keskitytään matkailuaiheisiin

Vastaa

Kiitos kovasti! Ja aivan ihana kuulla, että olet tykännyt matkablogistamme :)

Vastaa

Mahtavaa, onnea kovasti.

Vastaa

Kiitos tuhannesti <3

Vastaa

Minua on jäänyt vaivaamaan ne sinun vatsakivut, jotka aiheuttivat sinulle huolta viime vuonna. Ovatko ne jo helpottaneet?

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.