En ole ikinä kuulunut ihmisiin, joka jaksaisi nähdä mainittavasti vaivaa hankkiakseen kosmetiikkaa. Ostan sitä mitä on tarjolla ja jos ei ole, jätän välistä ja unohdan jonotuslistat sekä salapoliisityön netissä. Tai niin ainakin luulin. Kävi nimittäin niin, että huomasin alkuvuodesta jossain kynsiblogissa aivan ihanan kynsilakan, joka vastasi juuri sellaista sävyä, jota olen jo parin vuoden ajan puolihuolimattomasti kaipaillut. Pakkomielteeksi lakka taisi muodostua vasta kun tajusin, ettei sitä tunnu löytyvän mistään. Kiersin Helsingin liikkeitä ja kolusin nettikauppoja, mutta tuloksetta. Merkkiä kyllä löytyi, mutta tietenkään ei sitä tiettyä sävyä, mutta voi olla, etten vain ole tarpeeksi pro ja tiedä mistä etsiä. Melkein jo luovutin, mutta sitten tajusin kurkata Ebayn valikoimaan ja kas, nyt Butter London – All hail the queen on täällä! En olisi uskonut, että näen yhden pienen kynsilakkapurkin takia näin paljon vaivaa, mutta näköjään heikko kohta löytyi tälläkin saralla (älkääkä nyt sanoko, että samaista lakkaa saa jokaisesta Anttilasta tai naapurimarketista..).

all hail the queen 1all hail the queen 01all hail the queen 3

Saman päivänä posti ilahdutti myös odottamattomalla paketilla, sain blogin kautta testiin Avonin hajuveden, joka sopii keveällä kukkaistuoksullaan kevääseen uutta rusehtavaa (tai kauniimmin sanottuna holografista beigeä) kynsilakkaani paremmin. Se läpäisi myös miehen nenän, joten tämä timantin muotokieltä mukaileva ilmestys saa kunnian olla kevättuoksuni. Olen tullut noteeranneeksi Avonin vasta ihan vähän aikaa sitten, vaikka ilmeisesti sen pitäisi olla jo tuttu merkki, ainakin sen perusteella, millainen suosio sillä käsittääkseni jo maailmalla on. Ehdottomasti brändi, josta täytyy onkia lisätietoja, kunhan tässä ennätän (niin hirveän kiireistä tämä arki nykyään onkin..).

avon femme edt 3all hail the queen

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Voi mitkä kuvat! TYKKÄÄN! ♥

Ja on muuten aivan ihana tuo kynsilakan sävykin. :)

Vastaa

Oi kiitos!! <3

Vastaa

Oi, täydellisen ja kauniin sävyinen kynsilakka <3. En yhtään ihmettele, miksi sait siitä pakkomielteen itsellesi :).

Vastaa

Oi kiva, että tykkäät kanssa! Mua nauratti jo oma pakkomielteisyys yhtä hassua kynsilakkaa kohtaan, mutta ehkä se kannatti, sillä nyt väri ilostuttaa kynsissä, pysyy loistavasti ja muutenkin tykkään kovin :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.