Juuri viikonloppuna päästin suustani, että biksuvarastoni on niin hyvä, että se ei kyllä täydennystä kaipaa, mutta niinhän siinä sitten kävi, että eilen piipahtaessani lounastauolla H&M:ssä, lähti sieltä mukaan mitäs muutakaan kuin uudet bikinit! Ihastuin kauniiseen puuteriseen värimaailmaan ja ennustan tästä heräteostoksesta suosikkia tälle kesälle.

En yleensä ollenkaan lämpene bandeaut-mallisille bikineille, ne ovat mielestäni harvoin niitä imartelevimpia enkä oikein ole kotonani mallissa. Ymmärrän kyllä, että rusketuksen kannalta rajattomuus viehättää, mutta koska itse en aurinkoa ota, on se aspekti merkityksetön. Näissä kuitenkin oli sitä jotain, mutta nämä muuten niin suloiset biksut olisivat kyllä jääneet kauppaan ellei malliin olisi kuulunut niskaan solmittavia (irrotettavia) olkaimia, joka on piste i:n päälle. Kaikki osaset paikallaan biksut tuntuvat asettuvan kauniisti eikä olo ole lainkaan ryhditön, tykkään!
Kaikki biksuni on muuten esitelty pari vuotta sitten täällä, mutta eipä kokoelmaan ole tainnut tulla tuon jälkeen yhtään uutta settiä, ainoastaan pari lähtenyt kiertoon, joten loppujen lopuksi lukema on silti laskusuunnassa vaikka uudet biksut nyt tulikin hankittua. :)

 

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.