Työkaveri viestitti:  Hei, katosit chatistä, oothan sä viel siel ja ok?
Minä:  Kaikki ok, flunssaa vain kotiin potemaan. Kaunis kiitos kun kysyit! :)
Työkaveri:  Huoh! Tää päivä tekee ihan hulluks kun ihmisiä katoilee ympäriltä! Hoida ittes kuntoon! <3

Toisen hyvän työkaverin sisällöltään karumpi viesti piippasi kännykkään aamulla, hyvästejä ei annettu aikaa sanoa.

Yt:t tulivat päätökseen, ihmisiä katosi hiljaisuudessa. Työkaveri tipautteli päivän aikana ruudulle nimiä, lähteneitä, eleettömästi, kuin kuolleita olisi julistanut. Joskus toinen kuiskasi nimen ohi kävellessään, lähettäen samalla merkitsevän katseen. Kolmas kurottautui pöydän yli ja nyökkäsi, sekin.

Itse kuuluin niihin onnellisiin, jotka saivat jäädä, ja niihin joiden ei tarvinnut erinäisistä syistä johtuen pahemmin pelätä työn menettämistä. Vaikka eihän toki oikein kenenkään tilanne täysin varma tällaisessa tilanteessa ole. Harva lähtenyt kai edes osasi odottaa tulevaa, vaikka ajatuksen asialle varmasti olivatkin suoneet.

Kaiken karuuden keskellä pienen hymyn huulille toi vastaus päättävälle taholle ohimennen heitettyyn kysymykseen.

”Joko tässä voi ajatella olevansa turvassa?”
”Sä olet ollut koko ajan.”

Sillä oli suuri merkitys.

Katso myös nämä