Supersininen oli tänään taivas kun pakkasin reppuni ja suuntasin kohti Petraa. Matkaseura koki miellekkäämmäksi jäädä grillaamaan ihoa polttavaan aurinkoon altaan äärelle, joten nautin pitkän päivän parhaiten tuntemassani seurassa, eli itsekseni. Aurinko oli paahtava ja usein tähän aikaan vuodesta paikoin viileä Petra kylpi auringossa.

Kuljin hiekkapolkuja ja kiipeilin kallioon hakattuja portaita selkä hiessä. Kiipesin korkeimmalle kiviselle terassille jonka löysin, tarkastelin kaupunkia ylhäältä, kaukana muista ihmisistä. Annoin jalkojen valua tyhjän päälle, istuen niin laidalla kuin uskalsin. Tavoitin päivän ensimmäiset tuulenvireet ja soitin ystävälleni Suomeen, että tässä on hyvä, maailman katolla. Piirsin kivikaupungin siluetin sanoin ja välitin fiiliksen tuhansien kilometrien päähän lumen keskelle. Jotkut hetket ovat ikimuistoisia, ja tämä päivä on ollut pullollaan sellaisia.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.