Muistattekko Yobotin, pienen herkullisen töölöläiskahvilan, jonka suussasulavasta frozen yogurtista vinkkasin jo viime vuoden keväällä? Heti sen aukeamisesta lähtien siellä tuli aina silloin tällöin poikettua jogurttijäätelöllä, kunnes muutto vei muihin maisemiin. Kehällä on kuitenkin tapana sulkeutua; me muutimme takaisin ja löysimme taas kävelymatkan päässä sijaitsevan Yobotin. Siellä poikkeaminen onkin ollut mielessä aina muuttopäivästä asti, ja erityisesti kun sain kuulla, että Yobot tarjoilee nykyään myös brunssia, paloin halusta päästä paikan päälle. Niinpä viimein viime sunnuntaina avasimme tutun oven ja istahdimme aina yhtä viihtyisään, karkkivärein sisustettuun tilaan. Aamupäivä oli kuulemma ollut vilkasta, mutta meidän saapuessa (myöhään, yllättäen), tila oli jo rauhoittunut ja pääsimme valitsemaan ikkunapaikan iltapäivän auringosta.

yobot brunssi 11yobot brunssi 1

Tarjolla on kaksi aamiaisvaihtoehtoa, bagel-brunssi ja vohvelibrunssi. Se terveellisempi kokonaisuus sisältää bagelin, vihanneksia, mysliä ja jogurttia. Juotavaksi on tarjolla kahvia ja mehua, jotka sisältyvät myös herkkusuille suunnattuun vohvelivaihtoehtoon. Vohvelibrunssissa valmiin annoksen korvaa vastapaistettu vohveli, jonka voi kuorruttaa mieleisekseen jogurttijäätelöllä ja lisukkeilla. Karkkia, hedelmiä tai molempia – miten vain tykkää!

Ensin pidin itsestään selvänä ottaa bagelsetin, mutta paikan päällä vesi herahti kielelle ja teimme kuten Yobotissa vinkattiin; otimme vohveliaamiaisen ja siihen lisänä bagelin (4€). Bagel oli uunituore ja muutenkin herkullinen, joten idea molempien yhdistämisestä oli erinomainen, sekä myös kokonaisuutena ruokaisampi. Toki olisi toiminut myös toisinpäin, bagel-setti aamupalana ja forezen yogurt annos jälkkärinä, mutta on harvinaista saada vohvelia aamupalaksi, joten siksi pidimme kiinni vohvelista. Saimme ensin syödä rauhassa suolaisen osuuden, jonka jälkeen vastapaistetut vohvelit tuotiin pöytään. Näin ei tarvinnut kiirehtiä, vaan saattoi nauttia molemmista rauhassa ja lämpiminä.

yobot brunssi 2yobot brunssi 6yobot brunssi 20

Myönnettävä toki on, ettei aamiainen tähän tapaan ole se kaikkein terveellisin, mutta ehdottomasti maistuva ja kivasti vähän jotain erilaista kaikkien noutopöytäbrunssien rinnalla. Hintakin oli kohtuullinen, joten kaapiessamme lautasia tyhjiksi, mutisimme, että tänne on tultava uudelleenkin. Harvemmin aamiaiselta löytyy vohveleita tai bageleita, joten siltäkin osin Yobotin brunssi oli ihan omanlaisensa! Erityismaininta täytyy antaa myös Yobotin palvelusta, sillä se on ollut ihan joka kerta aivan erityisen lämmintä ja paikan päälle oli ilo saapua pitkän tauonkin jälkeen.

Tilat ovat pienet, mutta valoisat. Asiakaspaikkoja on kuitenkin tilassa niin monta kuin mukavasti mahtuu, mutta silti tietenkin riskinä on, että moni sattuu olemaan liikkeellä samaan aikaan. Varauksia ei käsittääkseni oteta, joten kieltämättä mietimme ennakkoon, miten käy jos paikka on pullollaan väkeä kun saavumme. Asia nousi sattumalta esille aamupäivän vilskeestä puhuttaessa, ja sain kuulla, että kierto on nopeaa ja jos sattuu osumaan paikan päälle ruuhkahetkenä, ei pitäisi kauaa joutua odottamaan. Pieni odotus ehdottomasti kannattaa jos ei käy yhtä hyvä tuuri kuin meillä, sillä Yobotin brunssi on maistuva ja kokeilun arvoinen – juuri sellainen lisä, jota Helsingin brunssivalikoima kaipaakin. Se ei ole suoraan vertailukelpoinen muihin, mutta hyvä niin, erilaisuudellaan se erottuu edukseen!

yobot brunssi 13yobot brunssi 12 yobot brunssi 17yobot brunssi 18

Yobot
Runeberginkatu 54
Brunssi sunnuntaisin klo 11-15
Hinta 12€ (erikoiskahvilla +1€)

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Voi apua kuinka herkullisen näköistä! Pakko mennä kokeilemaan.

Vastaa

Oi, suosittelen lämpimästi! Tämä oli kyllä niin herkullinen :)

Vastaa

Hei Anna-Maria,
Kiitos kaynnistasi Yobotin brunssilla ja aivan mahtavasta blogi-jutusta! Valokuvat Yobotista ovat niin hyvia! Saanko ehka kayttaa kahta ottamaasi vohvelibrunssi kuvaa facebook sivullamme? Laitan tietysti photo-creditit sinulle/blogillesi.
Jaana & Team Yobot

Vastaa

Oi, suuret kiitokset minun puolestani, brunssinne oli iso ilo ja huippualoitus leppoisaan sunnuntaihin :) Kiva, että pidit kuvista ja teksistä, ja ilman muuta sopii käyttää haluamisi kuvia, kaunis kiitos kun kysyit. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Vastaa

Kiitos Anna.Maria!
Meilla oli taas ihanan kiireinen brunssi-paiva Yobotissa :) Kaksi tyttoa jotka olivat paikalla jo ennen yhtatoista olivat lukeneet sinun juttusi ja paattivat tulla maistamaan!!!
Jaana

Vastaa

Oi, onpa ihana kuulla!! Toivottavasti paikan päälle löytää vielä monen monta, ja meidänkin täytyy pian tulla uudestaan herkuttelemaan :) Ihanaa ja brunssintäytteistä viikonloppua!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.