Eilinen enegiapyrskähdys todella mitä ilmeisimmin oli vain poikkeus ja tänään tilanne on normalisoitunut lähemmäs tavanomaista haahuilua, ajatustyötä. Aloitin aamun Gant Homen showroomilla kuolaten, sekä aamupalaherkkuja että pehmeitä materiaaleja ja hempeitä värejä. Vaikka makuni ja mielipiteeni sisustuksen suhteen poukkoileekin, niin harmoninen väripaletti ja maanläheiset värit viehättävät aina. Niissä on jotain ihanaa ajattomuutta ja samalla ylellisyyttä. Niinpä Gantin valikoiman pehmeät värit vetosivat, vaikka herkullisia oli pastelliset kausisävytkin. Keskustassa poikkeamisen jälkeen suuntasin iltapäivällä kotiin todellisuuteen ja kauas harmoniasta, mutta toisin kuin eilen, tänään ei enää huvittanut siivous. Olisikin.

ciate mini 1vaaterekkirannerengas

Siivouksen sijaan tyydyin tekemään rästijuttuja ja pureutumaan viikonloppuun. Ne gaalat. Aussie ja Inspiration, eikä mulla ole mitään päällepantavaa. Tai ainakaan uutta kivaa. Ei siis auta muu kuin sukeltaa vaatekaapin kätköihin ja kehitellä jotain vanhojen mekkojen pohjalta. Ei siis luvassa mitään kovin gaalamaista, mutta kunhan nyt jotain hyvltätuntuvaa saisi raapaistua päälle. Asiaa ei auta, että bileet on peräkkäisinä iltoina. Tai ehkä jatkan lauantain juhliin suoraan edellisen päivän bilelookilla? Se ratkaisisi asian.

Vaikka olenkin pitäytynyt tänä keväänä varsin hyvin irti shoppailusta, niin pieni rannerengasröykkiö sekä korvakorut sattui tänään mukaan KappAhlin alepäiviltä. Niihin olin kiinnittänyt jo aiemmin huomiota ollessani tutustumassa Vintage Stories-mallistoon (joka muuten nyt on kaupoissa) ja totesin, että korut voisivat kivasti piristää vanhaa mekkoa. Olisi sitten edes jotain pientä uutta. Herkkukynsilakat taas on Köpiksestä, ainoat ostokseni mintunvihreän kynttilänjalan kanssa. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee kuin minihilelakkoja ja kynttilänjalan?

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Musta mekko korujen kera toimii aina :)
olisi kiva nähdä sinun vastauksesi jos teet tämän matkahaasteen

http://bellissimamarinella.blogspot.com/2014/04/moments-last-forever-also-travel-moments.html

Vastaa

Ihan totta, pikkumusta on aina varma valinta ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa! Kiitos kovasti haasteesta :)

Vastaa

Kynttilänjaloista en tiedä, mutta kyllä joka nainen tarttee hilelakkoja – ja monta! ;) Nähdään siis lauantaina, kivaa. :)

Vastaa

Haha, kyllä mäkin mieluummin kotini hilelakoilla täytän kuin kynttilänjaloilla ;) Oi ihanaa, lauantaihin siis – kiva nähdä!! :)

Vastaa

Hih, tuota nyt en usko, että sinulla ei olisi muka MITÄÄN päällepantavaa!;) Meillä taitaa täällä Suomessa olla ennemminkin runsaudenpula. Minäkin tässä mietin, että mitä ihmettä pukisin kuukauden päästä ystäväni häihin, nyt kun ei ole edes mahdollisuutta OSTAA mitään uutta… Hmm, miksi tarvitsee aina uutta, kun vaatehuoneesta löytyy jo valmiiksi mekkoja joka lähtöön…

Vastaa

Haha, no tuo on niin totta! Jotenkin sitä on itse iskostanut mieleensä, että muka pitäisi olla joku uusi mekko, mutta mitä vielä. Sitä paitsi, asustamalla vanhatkin mekot voi saada näyttämään ja tuntumaan ihan uusilta :) Onneksi sullakin on vielä hyvin aikaa juhliin, niin ehtii pureutua vaatekaapin sisältöön ja miettiä juhlalookia olemassaolevan pohjalta ihan rauhassa! :)

Ihanaa viikonlopun jatkoa!!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.