Joulu on saapunut vähän varkain.

Ehkä se johtuu siitä, että koko syyskausi on ollut kiireinen. Tai sitten siitä, ettei itsellä varsinaisesti ole jouluperinteitä, jotka alkaisivat muistuttella lähenevistä pyhistä jo hyvissä ajoin. Oikeastaan jokainen jouluni on vähän erilainen, viime vuosina jollain tapaa jopa vähän väkinäinen ja ehkä sen takia olisin nykyään ihan valmis jättämään joulun väliin vaikka matkustamalla muualle. Tyypillisesti pidän kyllä joulun ennakkotunnelmoinnista, mutta itse jouluun liittyy niin vahvasti mielikuva yhdessäolosta ja notkuvista joulupöydistä, että näin yksin asuvalle ja pienen sekä hajanaisen lähipiirin omaavalle joulu toisinaan tuntuu joltain, mikä tapahtuu muille, muttei löydä muotoaan omalla kohdalla. Siksi ennakkotunnelmointi on mukavampaa, sen kun voi jakaa ystävien kanssa, jouluna tavataan palata perheiden luokse.

Tänä jouluna tosin olen päättänyt asennoitua vähän toisin, olla harmistumatta siitä, ettei oikein ole mitään sen ihmeempää. Toisaalta se on tapahtunut vähän huomaamattakin, kiireen keskellä kun en ole pahemmin ehtinyt ajatella joulua, ja siksi tuntuu kuin olisin ihan vasta havahtunut siihen, että se onkin jo nyt ja vuosi lähentelee loppuaan. Ennen kaikkea siis odotan ylimääräisiä vapaapäiviä ja lepoa.

Lepoon asti en tosin vielä ole päässyt. Eilen juoksin päivän hankkimassa muutamia joulumuistamisia, paketoiden ja lahjoja perille niitä kiikuttaen. Tänään olen tehnyt joulusiivousta, hyvä näin päivää ennen aattoa. Mutta toisaalta, sainhan joulutähdenkin ikkunaan ihan vasta (löysin laatikon pohjalta katkenneen paperitähden, jonka teippasin ehjäksi) ja kynttilät jalkoineen esille pari päivää sitten.

Ei joulusiivous toki mikään pakollinen olisi ollut, mutta koin mukavammaksi aloittaa muutaman päivän loman siistissä kodissa.

Tämä joulu menee siis vähäeleisesti. Huomenna poikkean joululounaalla ulkona, mutta muun päivän ja illan vietän itsekseni. Taitaa olla ensimmäinen jouluaatto, jonka vietän suurimmaksi osaksi itsekseni, mutta mukavaa, että joulupäivälle kuitenkin on ohjelmaa. Osan joulusta yksin viettäminen ei haittaa, ei joulu näin aikuisena muutenkaan ole niin merkityksellinen, mutta kaikkien pyhien viettäminen itsekseen olisi ehkä vähän liikaa, joten hyvä näin.

Toiveena on myös ehtiä viettää hetki enemmän aika blogin parissa. Luonnoksissa roikkuu monta postausta ja harmittaa, ettei viime aikoina oikein ole ehtinyt ajatuksen kanssa päivittämään blogia. En toki halua luoda painetta vähille vapaille, luulen nimittäin, että voisin helposti ihan vain nukkuakin ne, mutta toisaalta olisi kiva saada myös purettua blogikaipuuta nyt kun siihen teoriassa olisi hyvä mahdollisuus. Mutta katsotaan, millaiseksi vuoden viimeiset päivät muotoutuvat.

Ihanaa joulua teille kaikille, syökää hyvin ja nauttikaa!

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Oikein hyvää ja lämmintä joulua sinulle!

Vietän itse koko joulun yksin. Osittain pakosta, osittain omasta tahdosta. Asetin itselleni testin, jotta miltäkö se tuntuu ja miten pää kestää. Yritän ajatella niin, että parempi olla omassa rauhassa kuin riitojen ja pakkorituaalien keskellä.

Vastaa

Kiitos ihanasta viestistäsi ja samoin, hyviä vuoden viimeisiä hetkiä ja tietenkin alkavaa vuotta!

Kuulostaa hyvin tutulta tuo valintasi, itsekin päädyin ratkaisuun juuri vastaavin perustein. Enää jaksa väkisin, helpompi näin. Nyt jälkikäteen en voisi ola tyytyväisempi. Ehkä en tavoittanut jouluista oloa, mutta toisaalta joulu oli levollinen, mikä on tärkeää! :)

Vastaa

Ihanaa Joulua sinulle! Olet rohkeana esimerkkinä kaikille, joilla ei ole sitä perhejoulua. Hiljentyminen ja levollisuus omassa seurassa osoittaa,että olet sovussa elämäsi tärkeimmän ihmisen kanssa, itsesi❤️

Vastaa

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Ihanasti sanottu <3 Mukavaa Uutta vuotta ja entistä parempaa tulevaa! :)

Leave a Reply to Marika Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.