Vietin perjantai-illan kaivaen esiin kaikki viime vuonna julkaistut asukuvat (edelleen muutamat taitavat roikkua julkaisemattomina koneella). Luulin kollaasien teon olevan nopea juttu, mutta mitä vielä! Tunnit kuluivat vauhdilla ja kun lopulta olin valmis, tai luulin olevani, huomasin juuri ennen julkaisua unohtaneeni toukokuun asut joukosta. Siinä vaiheessa luovutin ja päätin jatkaa seuraavana päivänä. Pienellä päivityksellä sain lopulta toukokuukin matkaan, joten tässä postauksessa siis 111 asua, eli katsaus vuoden 2015 asuihini!

outfit 2015 1outfit 2015 2outfit 2015 3

Yritin miettiä vuoden kantavia teemoja pukeutumisessa, mutten huomannut poikkeuksellista verrattuna vaikkapa vuoteen 2014. Housuja tuli käytettyä edelleen vähän ja farkkuja vielä vähemmän. Hameissa suosin ehkäpä vähän edellisvuotta enemmän kellohelmaa ja selvästi enemmän erilaisia nahkahameita, joita käytin etenkin loppuvuonna runsaasti. Korkeavyötäröiset mallit pitivät edelleen pintansa.

outfit 2015 5outfit 2015-1outfit 2015 8outfit 2015 6

Asusteita käytin kuluneena vuonna hillitysti ja korut olivat minimalistisia. Kengissä suosin mustaa aiempia vuosia enemmän ja väriä ylipäätäänkin taisi näkyä hieman aiempaa vähemmän. Asustevalikoimaa tuli vuoden kuluessa järkeistettyä merkittävästi, luovuin paljosta turhasta tilpehööristä ja sen sijaan panostin laatuun sekä klassisiin malleihin, sellaisiin, joita on ilo käyttää kaudesta ja vuodesta toiseen.

2015 outfit 1outfit 2015 0012015 outfits 1

Kesäpukeutumisessa näkyi väriä ja vaaleita sävyjä. Olin kesällä kolme viikkoa reissuilla, mikä vaikuttui pukeutumiseen – pääosassa oli mukavat ja keveät vaatteet. Myös shortsit näkyivät päällä usein, sillä ovathan ne varsin näppärä matkavaate! Kesän suosikkivaatteeni saattoikin olla juuri valkoiset klassiset sortsit, mutta ihastuin myös korkeavyötäröisiin ja kauniisti laskeutuviin mustiin pitkiin housuihin, joita kuitenkin tuli käytettyä vaitettavan vähän. Onneksi ne käyvät myös talvella!

outfit 2015 9 boutfit 2015 10outfit 2015 11outfit 2015 12
2015 outfits 3

Koko vuoden asusuosikkejani olivat kaikkein klassisimmat kokonaisuudet ja etenkin välikausien pukeutuminen, syksy taitaa muutenkin olla pukeutumisessa se kaikkein eniten itseä inspiroiva kausi. Syksyllä myös hyppäsin takaisin toimistoarkeen, mikä pienesti vaikutti pukeutumiseen, vaikka onhan tyylini aina ollut suhteellisen ryhdikäs, mikä tahansa sitten onkaan ollut kulloinenkin elämäntilanne. Näiden lisäksi arkena päällä näkyi silloin tällöin mustat farkut, jotka eivät näköjään ikuistuneet yksiinkään kuviin.

outfit 2015 17outfit 2015 14

Ensi vuoden pukeutumistavoitteena on jatkaa viime vuonna hyvin alkanutta linjaa, eli karsia vaatekaapin sisältöä entisestään ja korvata ihan kivoja hankintoja oikeasti laadukkailla ja kolahtavilla vaihtoehdoilla. Tavoitteena siis harkitut ja pitkäikäiset hankinnat, jotka myös kestävät käyttöä.

outfits 2015outfits 2015 1outfit 2015 15

Nousiko joku vuoden asuista sinun suosikiksesi?

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Oot kyllä ihan törkeen kaunis!!! Loma-asu, jossa oranssi hame ja huulet on lemppari, mutta kyllä muutkin asut ja ylipäätään koko tyylisi uppoaa ja kovaa.

Minni

Vastaa

Voi eikä! Mutta kiitos ihana <3 Menin ihan hämilleni ;) Tuo samainen asu muuten kuuluu omiinkin vuoden suosikkeihin, pirtsakalla huulipunalla saa paljon aikaan :)

Vastaa

Nostan hattua isosti sille, että miten paljon sulla on asukuvia viime vuonna kertynyt ja varsinkin sille, että jaksoit kasata ne kaikki yhdeksi postaukseksi, huh! :)

Tekisi mieli tehdä tällainen itsekin, mutta tiedän, että en jaksa ja varmaan vaan järkyttyisin, että mitä kaikkea olenkaan päälleni vetänyt. :D

Sä oot aina niin tyylikäs! <3

Vastaa

Hih, kiitit ihana <3 Täytyy myöntää, että kyllä tähän muutama tunti vierähtikin! Ja tässä vasta huomasi, että onhan niitä asukuvia kuitenkin kertynyt (tosin 30 vähemmän kuin edellisenä vuonna), vaikka välillä tuntuikin, ettei sopivia asukuvatilaisuuksia vaan meinaa tulla vastaan :)

Tänä vuonna täytyy käyttää hyväksi kaikki tialaisuude asukuvatreffeille ;)

Vastaa

Kaikki ovat niin kauniita asuja, ja kaunis olet itsekin, myös sisäisesti! Saan kuvista taas inspiraatioita omaan pukeutumiseeni, sekä vinkkejä miten hyödynnän omaa vaatevarastoani ?.

Vastaa

Voi ihana sinä, ja ihana kommentti! Kaunis kiitos sanoistasi <3

Vastaa

Kaunis olet, nainen joka osaa pukeutua. Ilo katsella näitä kuvia.

Vastaa

Voi kiitos Tomi kauniista sanoistasi, olen otettu! :)

Vastaa

Paljon kauniita asuja ja on tosi kiva miten sun asukuvissa näkyy samoja vaatekappaleita yhdisteltynä erilailla. Saa kivasti ideoita omaakin pukeutumiseen!

Vastaa

Kiitos kovasti!! Tykkään vaatteista, joita voi yhdistellä helposti eri tavoin – siinä onkin suuntaviivaa tämän vuoden vaatehankinnoille, enemmän monikäyttöisyyttä ja vähemmän herätehankintoja :)

Vastaa

Hienoja tyylejä. Tykkäsin etenkin näistä: vaaleansininen neule, vihreä mekko+leopardilaukku, musta pitsimekko, kukkahousut, sininen kukkamekko, oranssi hametyyli, valkoinen pitsimekko, iltapukutyyli

Vastaa

Kiitos kovasti! Ja olipa kiva kuulla, että mitkä kokonaisuuksista nousivat suosikeiksesi :)

Leave a Reply to Anonymous Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.