Olen nauttinut täysin siemauksin siitä, että pitkästä aikaa käsillä on vapaa viikonloppu. Niinpä olemme miehen kanssa piipahtaneet keskustassa ja kurkkineet kiireettä syysuutuuksia (tilasinpa jopa netin kautta ihan täydelliseltä vaikuttavat talvinilkkurit, joiden saapumista en malta odottaa), sekä pitkästä aikaa laittaneet ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan. Nyt viime aikoina on kiireen takia tullut vähän liikaakin tyydyttyä noutoruokaan, nopeasti kasattaviin smoothieihin ja helppoihin salaatteihin, joten oli kiva saada vaihteeksi vähän toisenlaista itse laitettua illallista.

Mistä tulikin mieleen hauska blogitilaisuus parin viikon takaa. Vaasan kutsui väsäämään voileipiä uudet Taika-paahtoleivät pohjana, ja vaikka ensin mietinkin, että onko musta voileipäkokiksi, niin ilmoittauduin mukaan ja hyvä, että tein niin, oli nimittäin huippukivaa! Meillä itse asiassa syödään aika paljon paahtoleipää ja leipää ylipäätäänkin, uskallankin väittää, että meillä on aina leipää kotona. Leipää tullee tietty syötyä ihan välipalana, mutta tykkään silloin tehdä lämpimiä leipiä ruoaksi. Mutta myönnän, etten ikinä ole tullut kokeilleeksi makeiden leipien tekoa, vaikka mies onkin joskus niiden puolesta puhunut ja tehnyt itselleen herkkuleipiä maapähkinävoilla ja hilloilla.

vaasan paahtoleipa 1

Jos meillä kotona jääkaapinsisältö on yleensä aika karsittu ilmestys, niin Vaasan keittiötila notkui herkkuja. Tarjolla oli niin paljon kaikkea, että alkuun meni pitkä aika ennen kuin keksin mistä aloittaa. Väsäsin perinteistä juustoleipää ja napsin mukaan kasviksia, mutta ylpeydenaiheeni (joka on myös ihan ammattivalokuvaajan ikuistama, kuten yllä näkyy) on makea paahtis, johon laitoin maapähkinävoita, creme fraisea, lemon curdia ja marjoja. Ja oli niin hyvää! Vielä kun saisi nämä raaka-aineet vakiovarusteeksi omaan kaappiin – yleensä sieltä löytyy lähinnä jokin levitettä, juustoa ja paprikaa, tai jotain sen suuntaista. Paras osuus koko jutussa tietty oli syöminen, kuten yleensäkin. ;)

vaasan paahtoleipa 3Kuvat Eero Kokko.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.