Mies alkoi yllättäen hinkua Tallinnaan, joten päädyttiin varaamaan päiväristeily tulevalle lauantaille. Yritin kaivella muistin sopukoista, että milloin olen viimeksi siellä käynyt, ja päädyin siihen, että kauan sitten, sillä pitkältä välissä vierähtänyt aika ainakin tuntui. Onneksi on blogi ja blogin arkistot, joten nopella etsinnällä selvisi, että viime reissu ajoittui 2010 vuoden alkuun – ei siis sittenkään ihan niin kauan sitten kuin oletin. Silti, muistikuvat kaupungin kulmista ovat hatarat, vaikka olenhan sinne joskus nuorempana huomattavasti useammin seilannut. Toisaalta, onhan kaupunkikin tässä vuosien saatossa muuttunut hurjasti.

Siksipä huhuilenkin matkavinkkejä teiltä, vanhaan kaupunkiin ja sen tuntumaan, kävelymatkan päähän satamasta. Mistä oikein löytyy mielenkiintoisia vaateputiikkeja ja mitä ketjuja eteläisestä naapurista löytyy, mitä meiltä ei? Entä minne kannattaa poiketa kahville? Entäpä syömään?

Tällä hetkellä kävelyreitillemme on ilmestynyt lähinnä liuta miestenvaateputiikeja, joten olisi kiva ujuttaa matkan varrelle muutakin. Lähtökohtaisesti olen kiinnostunut kaikesta kauniista ja/tai erilaisesta, pienistä putiikeista ja kaupoista, joita meiltä täältä ei löydy. Vaatteet ja asusteet innostavat siinä missä herkutkin, tai ihan vain näkemisen arvoiset kaupungin korttelit. Kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! :)

tallinna

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Itse tunnun pyörivän Tallinnassa aina samoilla kulmilla, joten olen huono antamaan vinkkejä, mutta… Pupulandian Jenni ja Nelliina olivat hetki sitten Tallinnassa, ja molemmilla näytti olevan reilusti vinkkejä… Lisäksi Tallinnassa asuvan suomalaisen(?) blogi Tallinnainen suorastaan pursuaa ravintola- ja kahvilavinkkejä… Niitä ajattelin itse käyttää apuna seuraavalla visiitillä! :)

Vastaa

Tämähän oli jo huiman hyvä vinkkiä – sukellankin tästä heti vinkkien entsintään Jennin ja Nelliinan blogeihin :) Sama juttu minullakin, melkeinpä aina kun Tallinnassa on käynyt, tulee koluttua samat kulmat ja kävelyreittikin on varmaan kerta toisensa jälkeen liki identtinen :)

Vastaa

Rotermannin kauppakeskus (?) ihan ydinkeskustassa on uudempaa kivaa shoppailualuetta. Siinä kulmilla on esim Berscka, Stadivarius ja Pull&Bear :)

Vastaa

Kiitos vinkistä! Tuo Stardivarius minulla on hämärästi jäänyt mieleen, mutten muistanutkaan yhtään, että missä se on, puhumattakaan mitä muuta kulmilta voisi löytyä. Sinne siis ainakin! :)

Vastaa

Syömään ehdottomasti La Bottegaan! :) Aivan järjettömän ihana tunnelma ja herkullista ruokaa. Ja hintakaan ei paljoa lompakkoa verota, jos vertailukohdaksi ottaa Suomen hinnat. http://www.labottega.ee/

Vastaa

Oi, suuri kiitos vinkistä! Meillä onkin ajatuksena mennä tietty ensin kahvittelemaan ja herkuttelemaan, mutta vielä ennen paluuta myös syömään, joten tämän kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehtolta :)

Vastaa

Tallinnan kahviloista suosittelisin lämpimästi lemppariani suklaakahvilaa Pierre Chocolaterie vanhassa kaupungissa, Vene-kadun sisäpihalla. Tallinnan piillotettu aarre!

Vastaa

Oi, kiitti vinkistä! Just ehti vielä matkaan viimeinen vinkki, joten täytyykin merkata se kännykkään ja etsiä se kartalta :)

Vastaa

Pierre-suklaakahvila on ihana, olisin myös suositellut sitä. :) Toivottavasti löysitte sinne!

Vastaa

Oi kyllä, ja oli todella pieni keidas vanhan kaupungin sydämessä! Ihana paikka!

Vastaa

Hei! Kannattaa mennä drinkille Swiss- hotelliin, menkää ihan ylös kattobaariin, niin pääsette nauttimaan upeista näkymistä.

Vastaa

Heippa, kiitos vinkistä! Valitettavasti ei ehtinyt enää tälle reissulle mukaan, mutta pidän mielessä seuraavaa kertaa varten, kuulostaa nimittäin todella poikkeamisen arvoiselta paikalta !:)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.