Maisemanvaihdos teki todella hyvää, vaikka aika menikin ihan liian nopeasti. Olisin helposti voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta ehkäpä sitten lomalla jotain vastaavaa.

Sää tosin oli surkea, mutta tavallaan siinä oli jotain kaunista. Kaupunki oli hiljainen ja kadut rauhallisia, lisäksi olin osannut varustautua, joten jatkuva sade haittasi vain kuvien ottamista, mikä tarkoitti sitä, ettei niitä oikeastaan tullut otettua. Toisaalta ehkä sekin on ihan hyvä välillä.

Vaikka olisinkin mieluiten mennyt ihan uuteen kohteeseen, oli tavallaan puolensa, että palasin tuttuun, painetta näkemisestä ei ollut. Tärkeimmät nähtävyydet oli jo ensimmäisellä reissulla tullut koluttua, niinpä nyt lähinnä haahuilin. Tein muutaman täsmäiskun, kuten sukelsin tunnelmallisiin kauppahalleihin, ihailin (jostain sadetakkini syövereistä) upeita art nouveau -kortteleita ja uppouduin pitkäksi aikaa KGB-museoon. Sitten poikkesin ex tempore ihaniin kahviloihin, joita Riika tuntuu olevan pullollaan!

Nautin täysillä hotellimajoituksesta, nukuin X-asennossa leveässä sängyssä ja pidin siitä, että kaikki kotona odottavat keskeneräiset asiat olivat ulottumattomissa. En voinut muuta kuin vain olla, ja se teki hyvää!

Käveltyä tuli kilometritolkulla ja nukuttua tuntikaupalla. Ihan täydellistä!

Sunnuntaiaamuna tein viimeistä kävelykierrosta ennen iltapäivän paluulentoa ja mietin, kuinka matkailussa pidänkään sen tuomasta perspektiivistä. Etäisyys ylipäätään auttaa asioihin. Tunsin itseni onnekkaaksi, että voin olla siinä, matkailemassa itsekseni viehättävässä kaupungissa ja että olen tänä vuonna saanut palautettua kovasti kaipaamani reissaamisen takaisin kuvioihin. Lisäksi matkailun tarjoama uusien ympäristön tunnustelu tarjoaa mahdollisuuden tarkastella uusin silmin omaa elinympäristöään ja arjen rutiineja, joihin on niin helppo unohtua.

Toistan itseäni sanoessa, että pienikin maisemanvaihdos tekee kummia. Eikä sen tarvitse olla ulkomaille, yhtä lailla hyvää on tehnyt pyrähdykset ystävän luona Joutsassa. Välillä seura on se, mitä tarvitsee, tai keskustelujen tarjoamat uudet ajatukset.

Nyt taisin tietämättäni tarvita ihan vain tilaa ja aikaa arjen ulkopuolelta omille ajatuksille. Todenäkäistä toki on, että arki palauttaa nopeasti maankamaralle kun muistaa alkavalla viikolla kaiken, mitä pitää hoitaa töissä ennen lomia, säätää asumisjärjestelyiden kanssa tai ylipäätään työstää omassa mielessä, mutta se on huomisen murhe. Juuri nyt on levollinen olo ja nautin siitä, edes muutamaksi päiväksi akut saaneet lisää virtaa ja ehkäpä tällä pyrähdyksellä jaksaa kunnon lomaan asti.

Riikaan matkaaville muuten täsmävinkkinä aivan ihastuttava The Beginnings Raw Garden kahvila-ravintola. Paikka tarjoilee liharuokia, mutta myös superhyvin kasvisruokaa. Söin järjettömän hyvän tofuburgerin ja ravintorikkaan gojismoothien, joka sisälsi vaikka mitä herkkuja. Menu kuulosti niin hyvälle, että jos paikka olisi Helsingissä, poikkeaisin siellä varmasti tiuhaan.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Sinun reissusi kuulostaa niin ihanalta! :) Olisi upeaa kokeilla joskus myös lähteä äkkilähdöllä jonnekin ilman suurempia suunnitelmia :).

Vastaa

Oli kyllä todella onnistunut minimatka ja tuli niin tarpeeseen – aloin jo heti suunnitella vastaavaa ex tempore-kohdevalintaista, joskin vähän pidempää reissua :) Tekee välillä ihan hyvää mennä ihan vain fiiliksen mukaan! :)

Vastaa

Ihailen kykyäsi & rohkeuttasi vaihtaa maisemaa noin ihan iteksesi…elämän tilanteeni on vähän samanlainen,vaikka olen jo tätiikäinen, haahuilen itekseni, aikaa ja vähän rahaakin ois, mutta yksin….ehkä … joskus….

Vastaa

Jotekin sen lähteminen helposti muodostuu kynnykseksi, mutta sitten kun saa sysäistyä itsensä liikkeelle, miettii, miksei ole tehnyt samaa aiemmin :) Jos kynnys tuntuu liian isolta, mutta kiinnostusta on, kannattaa ehkä kokeilla varovaisesti – yksi yö Tallinnassa tai Tukholmassa, seuraavaksi viikonloppu jossain helpossa Euroopan kaupungissa. Nopeasti lähtemisestä katoaa kynnys ja huomaa, että sitä pärjääkin – ja ennen kaikkea, omasta seurastaan nauttii yllättävän hyvin kun ympärillä on mielenkiintoista aktiviteettia! :)

Vastaa

Olen jo pitkään halunnut käydä Riiassa. Montako päivää tarvitsee, jotta ehtii nähdä paikan kunnolla? Onko Riika isompi kuin Tallinna?

Vastaa

Riika on kyllä kiva, monella tapaa – tunnelmallinen, edullinen ja helposti tavoitettavissa! :) Riippuu toki siitä, kuinka aktiivinen on. Kaupunkihan on tosi näppärä siinä, että lähestulkoon kaikkialle pääsee kävellen, joten jos on tehokassa, parissa päivässä ehtii oikein hyvin koluta keskustan ja sen lähitienoot. Jos taas mielii samalla reissulla poiketa esimerkiksi Jurmalassa, niin sitten pidennetty viikonloppu voisi olla hyvä :) On isompi kuin Tallinna!

Vastaa

Ihanaa, että löytyi hyvä lomakohde (meillä töistä otettiin kans porukalla kesän alussa irtiotto Riiassa, en tosin ollut mukana) ja että rentouduit! Kyllä vaihtelu aina virkistää.

Vastaa

Niinpä, vaihtelu todellakin virkistää ja tuo tilaa uusille ajatuksille! Pitäisi vain useamminkin muistaa rikkoa omia rutiineja ihan pienilläkin jutuilla!! :) Ehkä nyt tämän voimalla jaksaa siihen ihan oikeaan kesälomaan! ;)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.