Tämä viikko on ollut hyvän energian viikko. Tai noh, energiasta puhuminen on vähän turhan paljon, sillä jostain syystä edelleen olen ollut todella poikki työpäivien jälkeen ja on tehnyt mieli kömpiä sänkyyn (ja joinain päivinä olenkin) jo alkuillasta. Mutta ehkä pikemminkin hyvän fiiliksen viikko. On ollut hyvä ja rento olo.

On ollut ihanaa havahtua siihen, että aamut eivät ole enää pilkkopimeitä. Varasin myös matkan ensi kuulle ja on kiva kun on jotain mitä odottaa. Lisäksi olen saanut kotia asteen enemmän kodin näköiseksi, toisin sanoen tällä viikolla saapui varastosta viimeiset tärkeät kalusteet ja heti koti tuntuu tunnelmaltaan lämpimämmäksi. Suuria pähkäilyn aiheita edelleen on, kuten millaisen maton hankin ja mistä löydän mielikuvieni täydelliset verhot. Tai kuinka loihtia pieneen asuntooni lisää säilytystilaa. Mutta asia kerrallaan.

On viikkoon mahtunut myös mukavia kohtaamisia ja tekemistäkin, kuten leffassa käyntiä pitkästä aikaa ja aktivioitumista kiinnostavien pressitilaisuuksien saralla. Yksi inspiroivista tilaisuuksista oli katsaus Marks&Spencerin kevääseen, josta kuvienkin hauska raitaneule* ja 60-lukua henkivä hame* ovat. Kevätkaudella tulossa on paljon värejä, erityisesti murrettua ja lämpimiä, sellaisia Kuubaa hauskasti henkiviä. Harmillisesti murretut värit eivät ole niitä parhaita itselle, joten jää nähtäväksi mikä tulevan kevään muodissa loksahtaa omaan makuun.

Marks&Spencerillä on muuten tämän kuun ajan kampanja, jossa kaikki Instagramiin oman M&S-kuvan marksandspencerfinland -hashtagilla merkinneet saavat kuvaa näyttämällä 10 prossan alen ostoksestaan!


*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.