Veikeä villahame

Hei te kaikki ihanat, olette saanet mut ihan sanattomaksi mielettömällä tuellanne ja kannustuksellanne, joita muutosten ja päätösten avaaminen sai aikaan (vaikka kieltämättä vähän jännittinkin, julkinen kun nyt on, noh julkista). Kaikki kommenttinne, viestinne ja sananne, jotka ovat blogiin, kasvotusten tai sähköpostiin tulleet ovat pitäneet kestohymyä yllä. Olen todella otettu. Kyllä, blogillani on maailman parhaat lukijat (täysin puolueeton mielipide)! ;) Tarkoituksena oli julkaista tänään palanen menneeltä reissulta, mutta eihän siitä sitten tullutkaan mitään kun uppouduin lukemaan uudelleen sanojanne ja vastailemaan kommentteihinne. Viimeisestä neljästä yöstä kolmena olen nukkunut todella huonosti, hyvä jos edes nukkunut, joten väsymys painaa niin pahasti, että nöyränä palaan matkajutun kanssa huomenna, kuten myös loppujen vastauksien kera. Pahoittelut siis, jos en ehdi vastata juuri sinulle tänään, se johtuu vain siitä, että olen nukahtanut kesken kaiken. :) Mutta jos nyt ei matkakuulumisia, niin kävisikö matka-asu?

Alkuviikolla kuvatessani reissuostoksia havahduin siihen, että ostinkin yllättävän vähän. Kai tavarapaljouden keskellä kierrellessä ja kaikkea ihanaa hypistellessä tuli nopeasti tunne kuin olisi itse shoppaillut paljonkin, mutta todellisuudessa olinkin varsin maltillinen. Hyvä niin, muutama hyvä on aina parempi kuin monta keskivertoa. Asusteostoksista julkaisen kuvia pian, ja vaatehankinnat näkyvätkin jo melkein tulevissa asukuvissa, kuten vaikkapa tässä Lontoon kadulla kuvatussa päivän asussa oleva söpö villahame. Karen Millenin hame tarttui alesta mukaan, ja oli tietenkin ihastusta ensisilmäyksellä. Sen lisäksi sopii vielä vuodenaikaankin mitä parhaiten!

karen millen hame 18karen millen hame 8karen millen  Hame: Karen Millen / Neuletakki: Zara / Huivi: Zara / Kengät: Shoeshibar

9 Comments

  1. Saisiko sinulta ravintolasuosituksia Helsingin reissulle? Ollaan nyt viikonloppuna tulossa sinne ja keskustan alueelta kaipaisin vinkkejä hyvistä (hinta-laatusuhteeltaan järkevistä) ravintoloista. :)

    • Voi apua, miten vaikea kysymys!! Syön harvemmin keskustassa lounasta tai perusillallista, enemmän niille kulmille tulee suunnattua kun kaipaa jotain vähän parempaa, mikä usein tarkoittaa myös hintavampaa. Yksi suosikeistani on Töölössä sijaitseva sushipaikka Tokyo55 tai viihtyisä Mammarosa, mutta ne vaativat kyllä melkein ratikkamatkaa mikäli liikkuu vain ydinkeskustassa. Keskustassa kivoja on muun muassa tapaspaikka Copas y Tapas, meksikolainen Patrona ja kalssisemmat Sundsmans Krog sekä Lasipalatsi, mutta ne ovat kyllä sitten myös asteen verran hintavampia. Hintalaatusuhde on kuitenkin mielestäni kohdillaan. Ja tietty jos vielä vähän enemmän kaipaa, niin Farang ja Gaijin ovat ikisuosikkejani, mutta tosiaan, myös vähän kalliimpia!

      Jos kohtuuhintaista ja hyvää etsii, tuntuu, että pitää melkein astella vähän syrjään ydinkeskustasta, joten siksipä keskustassa pienempään nälkään käyn itse enemmän kahviloissa (Ekberg, Esplanad, Fazer, Aschan jne, joista saa herkkuja ja kevyttä ruokaa. Perushyvää ja helppoa illallisruokaa etsiessä pysyttelen sitten yleensä kotikulmien lähiravintoloissa. :)

      Oikein ihanaa Helsingin matkaa!!

  2. Hieno hamelöytö. Joo pitää vain tehdä niin kuin parhaaksi kokee, välillä tarvitsee elämään isonkin muutoksen.

    • Kiitos kovasti!! Niinhän se on, välillä on hyvä irrottautua tutusta ja turvallisesta voidakseen tarkastella itseään ja elämäänsä uudesta kulmasta :)

  3. Voi iik miten ihana hame :)

  4. Just.
    Mä tahdon
    a) ton hameen
    ja ennen kaikkea
    b) ton vyötärön.
    Myykö Karen Millen myös vaihtoehtoa b?

    • Hihhih, voi apua, ihana olet, kuten aina :D Tuo hame on kyllä ihana, ja vastaa naisellinen a-linjainen hameella on helppo tuoda kokonaisuuteen ripaus naisellisuutta ja korostaa vyötäröä! :)

Leave Your Reply