Äh, olen aloittanut tänään varmaan miljoona (myönnän, saattaa olla, että hieman liioittelen) postausta, mutta kaikki roikkuvat nyt luonnoksina enkä oikein mitään ole saanut viimeisteltyä julkaisukuntoon. Olkoon, eivätpä ne sieltä minnekään pakene. Kaiken edes hieman järkevän sijaan sitten päädyin ihan vain ostoshehkutukseen – nehän on niitä parhaita, vai mitä? ;) Kävi nimittäin niin, että satuin olemaan tänään keskustassa tapaamisessa ja kävelin sattumalta Forumin Glitterin ohi nähden ikkunan läpi hyllyssä roikkumassa ehkä maailman keväisimmän kaulakorun. Niinpä täyskäännös ja sisään liikkeeseen korua liki katsomaan. Sattui niin mainiosti, että Hintasirkus-tapahtuman myötä kaikki kaulakorut olivat 30 prossan alessa, joten kukkakääty lähti sen enempää vatvomatta mukaan. Kotona paritin sitä vaatekaapin kevätsävyihin ja sopii mainiosti, erinomainen hyvänmielen kevätostos siis!

kukkakaulakoru glitter

Ilmeisesti kevättä on todella odoteltu, kaikki nämä kukkahankinnat ja pastelivärit viittaavat nimittäin vahvasti pieneen kesäkaipuuseen. Mutta ei auta, jään tähän sohvalle odottamaan huomiseksi povattua lumiräntäsohjosadetta ja katselen keinokukkiani selvitäkseni takaiskusta. Tai ehkä vain vedän verhot kiinni ja palaan kevätkuvioihin taas maanantaina, sillä eihän se luvattu lumi nyt ainakaan maahan aio jäädä? Eihän?

kukkakaulakoru 8

Ennusteista huolimatta iloista perjantai-iltaa kaikille teille ihanille!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Oi kuinka kaunis koru!! Nyt tekee itsekin mieli pistäytyä paikallisessa liikkeessä kurkkaamassa koru livenä:)

Vastaa

Eikö olekin!! Niin kesäinen :) Näitä löytyi muissakin väreissä, samoin kuin yhteensopivia rannekoruja ja yhtä kesäisiä korvakoruja. Olisi tehnyt mieli hamstrata kaikki keväthuumassa kotiin, mutta sain hillittyä itseni ja ostin vain tämän katseenvangitsijan ;)

Vastaa

Kaunis keväinen korulöytö! minäkin olen hommannut paljon kukkakoruja kevääksi, tosin pitää myös muistaa käyttää niitä.

Vastaa

Nyt on kyllä vaikka mitä ihanaa, ja erityisen paljon hempeitä värejä ja kukkaa, niin asusteissa kuin kuoseissakin. Niin ihanan kesäistä! :)

Vastaa

Onpas kaunis kaulakoru! Saatan eksyä Glitteriin katsomaan, pitäisiköhän kotiuttaa samanlainen koru, ehkä toisen värisenä. Kamalaa miten paljon kaikkia ihania kevätjuttuja blogeissa pyörii, ihan liikaa tulee kaikkia himotuksia :D

Vastaa

Oi, kiva, että tykkäät kanssa! Muhun kolahtaa kyllä nyt ihan täysillä kaikki keväiset jutut, eikä todella blogit auta kukkaron nyörien kiristämisessä kaikkine ihanine kevätuutuuksineen ja hempeine väripaletteineen! Voi että, elän jo ihan kesässä, vaikka tänään näyttäisi olevan luntakin vielä maassa.. ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.