Keskiviikkona töiden jälkeen otin suunnaksi Uudenmaankadun. Liu’uin jäisiä katuja kaupungin ylle laskeutuneessa pimeydessä, valopilkkujen välkkyessä ikkunoista. Luonnenkosmetiikkakonsepti Jolien syksyllä avautunutta kivijalkamyymälää ei ollut vaikea tunnistaa, lämmin valo hehkui suuresta ikkunasta ja lähestyvälle avautui saumaton näkymä tarkoin valittuun purkkimereen. Kaiken keskelle katettu notkuva pöytä lasikupujen alle ujutetuin herkkupaloin houkutteli käymään sisään ja asettumaan osaksi kaunista kokonaisuutta. Joskus pieneen putiikkiin astumisessa saattaa olla oma kynnyksensä, mutta tämän vaaleaksi remontoidun avaran liikkeen kynnys oli matala ja kutsuva.

Luonnonkosmetiikka on hetkessä noussut kaikkien huulille. Houkuttimena ei ole enää pelkkä ajatus paremmasta valinnasta, vaan myös kauniilla kirjaimilla ja värikkäillä koukeroilla varustetut huumaavan tuoksuiset ja toinen toistaan suloisemmat purkit vetävät yhä uutta asiakaskuntaa kokeilemaan. Valikoima on kasvanut ja tuoteperheet laajentuneet, luonnonkosmetiikkaa löytyy jo moneen budjettiin ja joka tarpeeseen.

Aloitin tutustuminen valikoimaan kulkemalla hyllyjen viertä, hypistelin, nuuhkin ja tutkailin. Vaikka luulin, etten juuri tällä hetkellä tarvitse mitään, mitä syvemmälle pastellisten hyllyjen keskellä etenin, sitä varmempi olin, että kylppärin kaapissani on huutavia aukkoja.  Visuaalisuutensa puolesta olen jo kesästä asti ihaillut herkullista, makeisista ja jälkiruoista inspiroituvaa L’Atelier des Délices –sarjaa, ja nyt iskin silmäni uusin värikkäin pakkauksin varustettuihin Terre d’Ociin tuotteisiin. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Enkä ollut ainoa.

Istuttuani suuren peilin eteen Katjan varman sivellinkäden alle, katselin sivusilmällä putiikkiin piipahtaneita asiakkaista – miten paljon hymyä yhteen iltaan mahtuikaan! Sisään asteli luonnonkosmetiikan nimeen jo vannovia siinä missä ensikertalaisia tai varovaisesti luonnonkosmetiikkaa kokeilleita, mutta nyt jo kiitellen uusia tuotteita itselleen etsien. Joku tuli vain katselemaan, ihmettelemään kaunista katukuvaan ilmestynyttä, toinen poiketen hakemaan sitä tiettyä, Jolien blogien suosittelemaa tai luottotuotteeksi muodostunutta.

Asialle omistautuminen ja palo näkyvät aina, eikä niitä ihanalta Jolien tiimiltä puuttu. En yhtään ihmettele asiakkaiden hymyä, kukapa ei palaisi sinne, missä vastaanotto on lämmin ja palvelu henkilökohtaista. Ja niitä, asiakaskohtaamisia, pieniä hetkiä ja pitkiä tarinoita riitti. Virtaa oli ilo peilin kautta seurata, kuin salaa, samalla rentoutuen meikattavaksi. Aika lensi, ja vaikken yleensä ole nopeasi vapautuvaa sorttia, Jolien seinien sisällä olo oli mutkaton. Meikkiin palailen myöhemmin, se kun ansaitsee ihan oman lukunsa.

Jolie Shop
Uudenmaankatu 26
00120 Helsinki
Avoinna: ma-pe 11-19 ja la 11-17

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Voi miten ihania kuvia ja kertomuskin! (; Luonnonkosmetiikka on onneksi kovasti yleistymässä, itse olen siitä jo paljon hyötynyt niin terveellisyyden kuin lopputuloksenkin saralla. Ihanaa viikonloppua sinulle! (:

Vastaa

Kiitoksia! Totta, ilo huomata, että luonnonkosmetiikka on yleistynyt hurjaa vauhtia. Itsekin olen löytänyt jo monia vakiotuotteita luonnonkosmetiikan maailmasta :) Oikein rentouttavaa viikonloppua myös sinulle!

Vastaa

Hupsista, toi liike näyttää siltä, että meitsi kun pääsisi ovesta sisälle, niin ulos minut pitäisi työntää väkisin liikkeen sulkemisaikaan, ja henkilökunta manaisi perässäni kulkevaa kuolavanaa. Mulla on nytkin pelkkiä kuvia katsellessani silmät pyöreinä ja idiootti hymy huulilla.
Nimimerkkini klikkaaminen vie nyt uuteen domainiin, sain tarpeekseni dna:n ”palvelusta”. Vanhakin url toimii vielä hetken, mutta siirrän kaiken uuteen osoitteeseen niin pian kuin ehdin.

Vastaa

ok tuotteet.minulla vaan sellainen fiilis jäi että koin itseni epätervetulleeksi ,elekieli oli sen mukainen.no ehkä näytin liikkeen imagoon liian köyhältä , rumalta ,lihavalta tms.

Vastaa

No voi että, tosi harmi kuulla! Kokemukset toki ovat aina subjektiivisia, mutta tuntemukset ehdottomasti aitoja. Tuntuu hassulta ajatella, että et olisi sopinut liikkeen imagoon, se kun käsittääkseni toivoo jokaista paikalle itsenään, mutta ymmärrän hyvin, että herkästi sellainen tunne voi pienistä asioista tulla, sellaisistakin, joita ei toinen osapuoli huomaa lainkaan (kiire, paljon asiakkaista/hoidettavia asioita tms, sellaisia, jotka eivät tietenkään saisi näkyä, mutta saattavat myös herkemmin aistiville osua tuntosarviin helposti, ainakin itse kuulun tällaisiin herkästi etenkin elekieltä tulkitseviin). Joka tapauksessa, todella harmillista! Mukavaa viikonloppua sinulle :)

Vastaa

Just muuten juteltiin asiakaspalvelusta sekä työpaikalla että kotona tyttären kanssa. Jälkimmäisessä keskustelussa ällistelimme sitä, miten Suomessa tämä mättää todella monessa paikassa, myyjät käyttäytyvät usein ylimielisesti ja epäkohteliaasti. Vertasimme tilannetta Lontooseen, jossa joka ainut kohtaamamme myyjä surkeimman turistirihkamakojun pitäjästä Libertyn ja Selfridgesin kaltaisiin luksuskauppoihin oli _kohtelias_ja_ystävällinen_.

Ihan totta! Täällä oikein hämmentyy välillä kun saa luontevaa ja hyvää asiakaspalvelua, se on melkein asia, joka nousee lähipiirissä puheenaiheeksi :) Luontevuus on toinen juttu, Suomessa huomaa joissain paikoissa, joissa yritetään kovasti tavoitella sitä kansainvälistä asiakaspalvelun tasoa, että se tuntuu jotenkin epäluonnolliselta ja ehkä jopa imelältä, kun taas vastaava palvelu (esimerkiksi juuri Lontoossa) on mahdottoman luontevaa ja mutkatonta. Noh, parempi kai silti, että edes yrittävät kuin tyytyvät tympeään :)

Vastaa

Heh, no itsekin ajattelin vain käyväni ja löysinkin itseni paikan päältä kun liike oli jo sulkemassa oviaan. Hups tosiaan :) Pitäisi säästää kaikki ylijäävä reissua varten, mutta nyt meinasi kyllä tosissaan lompakon nyörit levähtää auki! Miten sitä voikin olla niin sulaa vahaa vastaavien herkullisuuksien edessä ;)

Jes, kiva kuulla, kävinkin heti klikkailemassa. Harmi tuo dna, olen vähän vastaavaa kyllä muiltakin tahoilta kuullut :/

Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle! :)

Vastaa

Veit sanat suustani, ihan samanlainen fiilis jäi myös mulle tuosta ihanasta liikkeestä – harvoin on missään putiikissa tullut yhtä mukava ja tervetullut olo. Ja ah, tuota tuotevalikoimaa, niin paljon ihania juttuja kokeiltavaksi – täytyy ensin hieman käyttää tyhjäksi olemassa olevia purtiloita, vaikka tuo mainitsemasi ranskalaissarja kiinnostaisi esimerkiksi paljon enemmän.

Vastaa

Oi, ihana kuulla, että tykkäsit myös! Tuohan noissa on paha, kun palvelu on hyvää ja käsien ulottuvilla on vaikka mitä herkkuja, niin on älyttömän vaikea lähteä mitään ostamatta vaan melkein päinvastoin, sitä löytää itsensä kävelemässä kotiin paljon isomman ostoskassin kanssa kuin oli yhtään suunnitellut! ;)

Leave a Reply to Kutri Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.