Toteutettu yhteistyössä Raiskin kanssa.

Tein viime syksynä ryhtiliikkeen ja palasin jumppasalille. Edelliskerrasta oli ehtinyt vierähtää hävyttömän pitkä aika ja nyt viimein uskallan sanoa, että liikunta on jälleen säännöllinen osa arkeani.

En ole mitenkään erityisen tavoitteellinen liikkuja (vaikka en voi kieltää, että pt:n testaaminen jossain vaiheessa kiinnostaisi jo ihan uteliaisuudesta), ja liikun pääasiassa ihan vain voidakseni paremmin, nyt ja myös tulevaisuudessa. Suosin yksinkertaisia ja tehokkaita tunteja, ja silloin tällöin eksyn joogaan sekä pari kertaa pilatesta testattuani myös se viehättää.

Lisäksi olen vahvasti hyötyliikkuja, kävelen arjessani paljon ja harvassa ovat ne kerrat kun valitsen hissin portaiden sijaan.

Ehkäpä hyötyliikunta juuri on se, joka on jollain tasolla pitänyt kuntoani yllä, vaikka olen lukuisia kertoja pyrskähdellyt huvittuneena ihmisten viitatessa sporttisuuteeni tai kunnossa olemiseeni. Tosiasiassa edellisestä virallisesta treenikerrasta saattoi hyvinkin olla vierähtänyt ikuisuus.

Nyt ei onneksi enää voi sanoa samaa, olen onnistunut jo likipitäen viisi kuukautta pitämään yllä säännöllistä treenirytmiä ja kyllähän se tuntuu hyvältä!

Vaikutus on ehkä enemmän psykologinen kuin fyysinen, tai noh, varmasti se kroppaankin jotenkin huomaamatta vaikuttaa – helposti vain itse sokaistuu kehitykselle. Vähintään ainakin aktivoi jo ennestään vilkasta aineenvaihduntaani ja on tehnyt tympeät turvotusolot entistä harvinaisemmiksi – tai sitten se on vain superfoodit (kiinnostako teitä muuten postaus suosikkisuperfoodeistani?), jotka ovat työn puolesta löytäneet tieni osaksi päivittäistä ruokailuani. Todennäköisintä silti lienee näiden eri osatekijöiden yhteisvaikutus, yksittäisten ja erillisten askeleiden ottaminen kohti terveellisempää elämää, jotka hiljalleen yhdessä luovat ja tuovat kehitystä.

Säännölliseksi muodostuneen liikunnan myötä olen myös innostunut urheiluvaatteista. Tajusin, että vanhat treenivaatteeni oikeasti olivat ikivanhat ja vaihtelumahdollisuutta ei ollut oikeastaan ollenkaan. Tyhmän pinnallinen asia, mutta en jaksa joka viikko liikkua samoissa vaatteissa. Lisäksi ajattelen, että kivat ja hyvin istuvat treeni- ja ulkoiluvaatteet ruokkivat liikkumismotivaatiota. Niinpä olen täydentänyt sporttivaatevalikoimaani ja edelleen kaipaan sinne muutamaa elementtiä lisää, kuten vaikka vaihtelua treenitoppeihin sekä jalkineisiin. Nyt enemmän liikkuessa olen huomannut myös erilaisten liikuntamuotojen kaipaavan hieman erilaisia vaatteita. Tavallaan itsestään selvä asia, mutta jotenkin silti jäänyt kunnolla sisäistämättä.

Joogavaaterintamalla tilanne alkaa olemaan melko hyvä. Olen ihastunut Raiskin materiaaliltaan maailman ihanimman tuntuiseen Tufnell -trikoohuppariin. Se on täydellinen rauhalliseen joogaan tai noh, oikeastaan minne vain aina kotioleilusta ulkoiluun. Ihanaa siinä on myös reilut ja rennot taskut sekä vyötäröllä olevat nauhat, jotka tuovat malliin kivaa naisellisuutta.

Raiskin vaatteet on muuten suunniteltu Suomessa ja suomalaista mitoitusta sekä tarpeita silmällä pitäen ja kokoluokitusta löytyy kaksi erilaista, ns.perinteiset koot ja plussakoot. Omalla kokemuksella koot ovat kotimaisille merkeille tyypilliseen tapaan suht reilut, joten kaikki omat Raiskin vaatteeni ovat kokoa 34, vaikka maailmalla mitoitetuissa brändeissä suosin useammin kokoa 36.

Raiskin vaatteissa hyvän istuvuuden lisäksi viehättää niiden klassiset mallit ja ajaton väripaletti. Pidän siitä, ettei vaatteissa ole mitään liikaa tai turhaa, mikä tekee niistä helposti yhdisteltäviä. Esimerkiksi kuvissakin näkyvä valkoinen Mayfair -välikausitakki taipuu moneen aina kevyestä ulkoilusta perusarkeen (psst. huomaa ihanat ruusukultaiset yksityiskohdat!). Samoin on Ballet -housujen laita, ne ovat hyvät niin hikitreeneissä kuin joogassakin, mutta sopisipa rennon neuleenkin pariksi legginsien tapaan. Kaiken kaikkiaan siis Raiskin vaatteet soveltuvat monipuolisesti liikuntaan siinä missä arkiulkoiluun ja -elämään!

Raiskilla on oma verkkokauppa, mutta merkkiä on myynnissä mm. Stockalla ja hyvin varustelluissa urheiluliikkeissä.

Pusero, housut ja takki: Raiski* / Juomapullo: SIGG*/ Kuulokkeet: Urbanears /
Tennarit: Superga / Joogamatto: Casall / Kangaskassi: RH Collection
*saatu blogin kautta

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Täällä ainakin yksi, joka olisi innoissaan superfood-postauksesta. Toistaiseksi omaan arkeen on kuulut vain chia-siemenet, muiden lisääminenkin kiinnostaisi, mutta en oikein ole tiennyt mistä aloittaa.

Vastaa

Jee, onpa kiva kuulla! Pistän siis työn alle! :)

Leave a Reply to SonjaM Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.