Juhannus on saanut raamit ja laukku on pakattuna valmiina lähtöön. Aikataulujen oli sopeuduttava juhannusruuhkiin, jotenkin onnistuin unohtamaan Helsingistä torstaina pois pyrkivien määrän ja vastaavasti sunnuntaina palaavien. Niinpä oli otettava mitä jäljellä reiteissä oli, mutta onneksi sentään vielä oli jämiä ja kotimaan minireissu toteutuu. Ensin pariksi päiväksi Kuopioon ja lopussa vielä mökkielämää Joutsassa. Toivottavasti säät suosivat, kuten viime viikonloppuna. Tuolloin poikkesimme Viinimaan kutsumana Katajanokan Holiday -ravintolassa järjestetyssä Rosé All Day -tapahtumassa. Eli koko päivä roseeviinejä, joita sai maistella lunastetulla leimapassilla (meidän osallistuminen saatu blogin kautta) – mikä loistava idea!

Ihastuin myös Holidayhin. Olen lukuisia kertoja kävellyt tai lenkkeillyt tämän Kanavarannassa sijaitsevan ravintolan ohi, mutten koskaan ennen poikennut sisään. Holidayn terassia olen ihastellut usein, ja oli ilo huomata, että sama fiilis jatkui sisällä. Olin ehkä odottanut fiinimpää paikkaa, mutta ravintola olikin varsin viehättävä ja miellyttävän rento.

Holidayn avokadopasta ihastutti pinkillä pecorinokreemillä, mutta avokadoa olisi saanut olla enemmän. Jälkkäriksi kuumaan kesäpäivään istuvat jäätelöannokset Sunday ja Monday. Ja kaikkien kanssa tietenkin roseeta!

Roseeviiimenussa oli yhteensä 15 roseeviiniä, joista neljä kuohuvia. Leimapassit täyttyivät ihan huomaamatta ja lopulta maistelimme kuutta eri viiniä ja yksimielisen suosikin! Vertaillessa pystyi kiinnittämään ihan uudella tapaa huomiota nyansseihin ja ihastuimme mineraaliseen roseeseen ja kokonaismakuuprofiililtaan kaikkein tummimpaan sekä marjaisimpaan viiniin.

Viiniarviot testijärjestyksessä:

Matua Rose
Uusi-Seelanti, 14,99€
Arviot: minä 3/5, mies 3,5/5

Halusimme kokeilla jotain voimakkaamman makuista roseeta, mutta emme oikein osanneet kääntää pyyntöä viinikielelle. Saimme aromikkaan Matua Rosen, ja sitä maistellessa ymmärsimme, että oikeastaan taisimme tarkoittaa marjaisaa. Mutta helppo Matua oli lopulta ihan hyvä aloitusviini, joka ohjasi seuraavien valintojen suuntaa. Kiva perusrosee, muttei kuitenkaan valloittanut. Hauska detalji tosin on pullon kyljessä oleva logo, joka vaihtaa väriä valkoisesta siniseen kun viini saavuttaa sopivan tarjoilulämpötilan.

Codorniu Rose Barcelona
Espanja, 12,48€
Arviot: minä 2,5/5, mies: 3,5/5

Pidän paljon Codorniu Cuvee Cavasta, mutta jostain syystä tämä rosee ei yltänyt samalle tasolle. Cavan tapaan vegaaninen ja kuiva. Alkumaku ihan miellyttävä, mutta jälkimaussa oli karvautta, mistä en pitänyt. Tämä jakoikin selvästi eniten mielipiteitä, ja oikeastaan yksinomaan karvauden takia. Miestä se ei häirinnyt vaikka tunnistikin maun kun se tuli puheeksi, mutta omaan makuun karvaus ei sopinut.

Casal Garcia Rosé
Portugali, 8,99€
Arviot: molemmat 4,5/5

Kolmannen viinin valitsimme värin perusteella, halusimme maistaa kaikkein tumminta ja viini ihastuttikin heti ensimaistamisella. Marjaisa maku, hyvällä tavalla mehuisa ja täyteläinen. Joukon edullisin, mutta myös molempien kiistaton suosikki. Todella hyvä! Tämä on itse asiassa valittu myös tämän kesän roseeviinien Top 3:n ja muutenkin niittänyt hyviä arvioita. Hinta-laatusuhde todella kohdallaan.

Esprit Gassier
Ranska, 15,98€
Arviot: molemmat 4/5

Tässä kohtaa kysyimme viiniedustajan omaa suosikkia ja Esprit Gassier päätyi maistettavaksi sillä perusteella. Vähän emmin todella haaleaa sävyä kai kuvitellen, ettei se juuri kätkisi sisäänsä makua, mutta erehdyin. Maku oli todella kiva, hyvällä tavalla mireaalinen ja hieman punaherukkainen. Viini kiri vähän yllättäen hyväksi kakkoseksi, ja sopii erinomaisesti lämpimiin kesäpäiviin ihan vaikka vain seurusteluviininä.

Pasqua 11 Minutes
Italia, 15,98€
Arviot: minä 3,5/5, mies 4/5

Tähän iskimme silmämme kauniin pullon vuoksi jo fiilistelimme ajatusta, että viini tulee kauniista Veronasta. Luettuamme vielä, että Pasqua on voittanut vuoden roseeviinitittelin viime vuonna, oli sitä ehdottomasti testattava. Maku oli raikas ja elegantti, varsin helppo ja klassinen. Pullo on luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa ja näistä kaikista valitsisin tämän mieluiten tuliaispulloksi!

Gassier Coteaux dáix-en-Provence Organic
Ranska, 13,99€
Arviot: minä 3/5, mies 3+/5

Viimeinen viini jäi hieman edeltäjiensä varjoon. Pullon ruutukuosi toi mieleen Burberryn klassikkoruudut ja makumaailma jäi kevyeksi. Kuiva ja raikas perusrosee Provencesta, ja joukon ainoa luomuviini. Jäimme kaipaamaa syvyyttä makuun ja marjaisuutta, johon aiemmin miellyimme.

Kuplivaa juhannusta kaikille!

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

No niin, jos mä nyt alkoholisoidun niin se on sun syy :-D Täältä tulee vain LISÄÄ hyviä roseevinkkejä!
Oikeesti: hyvää juhannusta!!!

Vastaa

Haha! Tässähän on hyvin yksi pullo per kesäviikko ;) Kiitos paljon, toivottavasti sulla oli myös ihana juhannus! <3

Leave a Reply to Kutri Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.