Eilen järjestin varastoani ja tuskastuneena jälleen kerran ihmettelin, miksi ihmeessä olen hankkinut niin monet sellaiset kengät, joiden käyttöaste Suomen säissä ja vuodenajoissa jää hävyttömän pieneksi. Tai joiden kohdalla pienellä lisäpanoksella olisi saanut parempaa. Tai sitten olevan tyytynyt ihan kivaan.

Niinpä siirsin laatikoita yksi toisensa jälkeen varaston nurkkaan myytävien pinoon ja turhautuneena pohdin, etten tule saamaan kengistä edes murto-osaa siitä hinnasta, mitä olen niistä maksanut, mutta ei auta myydähän ne edes jollain summalla. Kannattavampaa se silti on kuin roikottaa tilaa vieviä kenkäbokseja elämän painolastina ja varaston täytteenä. Vielä kun osaisi päättää tavan hankkiutua niistä järkevästi eroon, myydäkö kenkäpaketteina vai kutsuako saman kengänkoon omaavat shoppailemaan. Lähipiiri on jo huhuiltu läpi, mutta näköjään olen hankkinut liian pienijalkaisia tai tyystin eri maun omaa vie ystäviä.

clarks-nilkkurit-1

Mutta ei vaatevaraston aktiviteetit ole pelkkää ulosheittämistä, sisään saa tulla kunhan täyttää tietyt ja entistä tiukemmat sekä ehdottomammat kriteerit. Kenkien kohdalla se tarkoittaa muiden muassa monikäyttöisyyttä, tukevia korkoja ja hyvää pohjaa. Oikeanlaista kärkeä ja pintamateriaalina ehdottomasti nahka (ellei kumpparit ole kyseessä). Yksityiskohdissa vähemmän on enemmän, eli mahdollisimman vähän solkia ja muuta sälää, mikä kuluu tai johon kyllästyy.

Hurja havainto olikin, että omistan liudan kenkiä, mutta loppujen lopuksi todella vähän sellaisia, jotka voisi vetää vaikka jokaisena talvipäivänä jalkaan. Asialle oli siis tehtävä jotain. Parit todella näppärät matalat talvibuutsit sain blogin kautta, mutta tarvetta oli vielä korollisille. Yhdet halkeilivat jo liitoksistaan ja sysäsin ne toissa päivänä roskiin korvaavien saavuttua.

clarks-nilkkurit-3

Jos pari postausta sitten esittelyssä oli täydellinen arkimekko niin nyt on vuodessa täydelliset arkinilkkurit. Vertailinkin nilkkureita pienen ikuisuuden ennen hankintaa. Kuolasin Acnen kenkiä, mutten ehkä kuitenkaan ole vielä valmis laittamaan sellaista summaa yksiin nilkkureihin. Pyörin kenkäkaupoissa, Zio, Nilson ja muut.

Surffailin nettikenkäkaupoissa ja lopulta pitkän pähkäilyn jälkeen klikkasin Footwaylta ostoskoriin kahdet kengät, Ten Pointsin matalalla korolla varustetut ja Clarksin vähän korkeammat citytalvinilkkurit. Ja ne ovat juuri sitä mitä toivoinkin, laadukkaat, järkevän hintaiset, superklassiset, tukevat ja ihanat jalassa.

Arjen iloa on hyvät kengät!

ten-points-nilkkurit-2

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Mulla on aika samannäköiset Clarksit, ne on niin hyvät jalassa! :)

Vastaa

Nää on kyllä ihan superhyvät jalassa, ja vielä nätitkin :)

Vastaa

Hih täällä kanssa yksi jolta nuo Clarksit löytyy. Aivan täydelliset jalkaan ja nätit kuin mitkä. Jos vain jostain ruskeat löytyisi… :)

Vastaa

Oi, kenkäsamis! Siis todella, ihanan sirot ja kauniit, mutta samalla superhyvät jalassa, tykkään todella :)

Leave a Reply to Ammi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.