Viimeinen viikko on painettu töitä kirjaimellisesti yötä päivää ja sana poissaoleva ei riitä kuvaamaan tilaani suhteessa kaikkeen muuhun, paitsi Take me theren julkaisukuntoon saattamiseen. Vaikka mekin haluttiin sivun kanssa lähteä liikkeelle simppelin esteettisesti ja käyttäjäystävällisesti ilman sen isompia ekstroja vielä tässä vaiheessa, niin silti, ihan hulluna kaikkia yksityiskohtia viilattavana ja tietty ylläreitä matkan varrella. Täytyy kyllä lähettää kaikki kiitokset meidän koodausvelholle, joka on tehnyt niin huippuhyvää (ja paljon!) työtä, ettei uskoisikaan.

juhlat

Mutta tänään, tänään on avajaisilta, ja mua jännittää aivan älyttömästi! Sen sijaan, että olen tässä kirjoittamassa postausta, mun pitäisi olla harjoittelemassa pientä puhetta (joka todennäköisesti kuitenkin harjoittelusta huolimatta unohtuu ja korvaantuu jollain ex tempore jaarittelulla). Joten lupaan, kun tämä avajaishässäkkä on hoidettu, palaan myös blogiin kaikkine niine rästijuttuineni, mistä olen halunnut parin viime kuun aikana teille kirjoittaa, mutta aika vain ei ole riittänyt. Niin, ja tietenkin onnellisena kertomaan lisä Takemethere.fi:stä. Ajantasaisia juttuja kannattaa seurata instasta, sekä mun tililtä että @takemethere_fi.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Kaikki tulee menemään ihan täydellisesti. Ihan mahtavaa päästä näkemään lopputulos, en malta odottaa! :) <3

Vastaa

Kiitos kaikesta kannustuksesta ihana!! <3

Vastaa

Älä jännitä liiaksi. Olet hyvä ja luonteva puhuja, ja olethan kaikkien vieraittenne kanssa puhunut ennenkin – hei tietävät kuka sinä olet ja sinun ei tarvitse tehdä nyt erityistä ”vaikutusta” keneenkään kuin olla vain oma ihana itsesi siellä. Ihanaa iltaa, sinulle ja sille toiselle leidille! :)

Vastaa

Kiitos Ilona, olet niin oikeassa! Tuota yritin eilen pitää mielessä, etät kaikki paikalla olijat ovat jo lähtökohtaisesti puolella, siellä kannustamassa ei arvioimassa. Silti, kyllä ne perhoset poukkoilivat vatsassa ja itse muistan hädin tuskin illasta mitään ylitouhukkaassa moodissa viipottaessani. Mutta nyt, nyt on hyvä fiilis!! :)

Vastaa

Mukavaa avajaisiltaa teille! Innolla jo odotan mitä sivustolta löytyy :)

Vastaa

Kiitos kovasti!! <3

Vastaa

Hei ihanaa iltaa teille, ja tsemppiä hommaan, kaikki menee varmana upeasti! Harmittaa kun en ehdi mukaan, mutta kuulen varmana tunnelmat jälkeenpäin blogistanian puolelta. ;) <3

Vastaa

Kiitos Taru <3 Voi harmi, ettet päässyt paikalle, mutta toivottavasti nähdään taas pian!!

Vastaa

En malta odottaa! :D Ei enää montaa tuntia. No stress ♥ Hyvin se menee!

Vastaa

Kiitos upea kannustuksesta <3

Vastaa

Siis en tiedä missä välissä olen onnistunut missaamaan paljastuksen tästä, sillä olen koko kevään jännittänyt uuden projektisi julkistamista! No nyt se selvisi! Enpä malta odottaa, että saan tietää tästä lisää! Onneksi olkoon Anna-Maria!

Vastaa

Voi ei, me emme ole selvästi hihkuneet tarpeeksi! :) Mutta nyt ihana Katja, täältä se löytyy:

http://www.takemethere.fi

Samalla haluan myös käyttää tilaisuuden kiittää, olet nimittäin inspiroinut mua hurjasti esimerkilläsi, asenteellasi ja rohkeudellasi! Olet upea! <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.