Talvivaatelempparit!

Pukeutumiseni on näin muuttoa ennen ja jälkeen ollut äärimmäisen yksipuolista ja liki kaikki vaatteet on vieläkin laatikoissa. Purkamista jarruttaa se, että säilytystilaa on äärimmäisen vähän, enkä ole vielä keksinyt miten asian ratkaisen. Pikkuinen vaatekaappi kyllä on, mutta sekin on niin hupsusti hyllytetty, että pitäisi ensin käydä ostamassa ruuvari ja sitten sijoittaa hyllyt uusille paikoille. Niin paljon säätöä, ettei näin heti muuton jälkeen vain ole saanut aikaiseksi.

Onneksi eteisen naulakossa on muutamia lemppareita, joihin voi luottaa päivästä toiseen. Yksi niistä on Espritin kaksirivinen hyvin tummansininen takki. Niin ihana! Tällä hetkellä se tuntuu sopivan ihan minkä kanssa vaan, tai ainakin niiden muutamien vaatteiden, joita nyt liki yksinomaan käytän. Parhaimmillaan se on kuitenkin punaisen kanssa. Ruutuhuivi ja punainen baskeri ja se on siinä, joulukuun lookini.

Takki: Esprit / Baskeri: Zara / Huivi: Marja Kurki

Baskerista ehdin haaveilla pitkään ja olen niitä vuosien varrella useita kertoja kokeillutkin, mutta aina päätynyt siihen, että pääni vain on täysin vääränmallinen baskeriin. Nyt päätin, että olkoon, aion käyttää silti. Ja niin ostin punaisen baskerin ja käyttänyt sitä siitä lähtien, eli noin parin viikon ajan. En vielä tiedä sopiiko se itselle, mutta ainakin pidän sen hengestä. Ja Espritin takkiin se sopii kuin nakutettu!

Share on FacebookTweet about this on TwitterGoogle+Pin on Pinterest

Ilahduta kommentilla!

avatar
wpDiscuz