Harmaata, harmaata, harmaata. En ymmärrä miten ihan joka päivä voi olla harmaata. Jatkan edelleen aurinkoisen päivän odottelua, jotta pääsisin ottamaan huuto.net ja muitakin kuvia, mutta kesä taitaa tulla ennen kuin aurinkoinen talvipäivä. Petyin siis heti herätessäni, sään lisäksi siihen, että heräsin seitsemältä katuporaan, jonka ääni tunkeutui luihin ja ytimiin, vaikka yritin kietoa pään tyynyjen ja täkin suojiin. Pelkäsin jo vahingossa tukehduttavani itseni yrittäessäni ääntä pakoon. Samalla muistin pari viikkoa sitten postilaatikosta tulleen lapun alkavista pitkäkestoisista katutöistä ja näin jo mielessäni joka ikinen arkipäivä tästä eteenpäin herääväni aamuseitsemältä poran ääneen. Se päihittäisi mennen tullen naapusimme, joka rakastaa soittaa arkiaamuisin pianoa. Noh, pienet on murheet, saanpahan olla kotona, kuukausi sitten olin noihin aikoihin jo töissä tai matkalla ja autuaan tietämätön tästä äänimaailmasta.

musta villakangastakki 1

Vaihtelevasti nukutut yöt ovat kulkeneet käsi kädessä harmaan sään kanssa. Olen nähnyt hassuja unia edelleen, mutta aiempaa kevyempiäkin, onneksi. Yhdessä niistä kävin luomuruokaostoksilla Oi mutsi mutsin Elsan kanssa ja toisessa katselemassa villapaitoja showroomilla Fab Forty Something Marjukan kanssa. Jälkimmäinen ehkä johtui siitä, että näimme juuri ensimmäistä kertaa kasvotusten, ja olen Marjukan ihanaa blogia lukenut jo niin pitkään, että viimein kasvotusten tapaaminen oli hyvällä tavalla hassua ja vähän jännittävää.

Viikko sitten heräsin yöllä paniikkiin, olin siivonnut ja pinonnut vaatteita makkarin oven vieressä olevan naulakon päälle ja tietenkin yöllä puoliunisena en muistanut koko asiaa. Heräsin keskellä pimeyttä ja satuin vilkaisemaan ovelle, jossa ilmiselvästi seisoi joku. Paniikki, vaikka en tiedä kummasta suurempi, siitä, että siellä seisoi joku vai siitä, että näin jonkun seisovan siellä. Ehdin jo ajatella, että mielenterveyteni on lopullisesti mennyt, sillä näky ei kadonnut vaikka kuinka suljin ja hieroin silmiäni. Hahmo seisoi hievahtamatta paikoillaan. Itkuisena revin miestä hereille, joka mutisi jostain syvältä peiton alta, ettei siellä ketään ole. Muutamaa päivää myöhemmin heräsin tunteeseen, ettei sydämeni lyö tasaisesti ja käsissä oli uusi paniikki. Mies pääsi taas mutisemaan suuret lohdutuksen sanat ”ei siinä mitään oo”. Olen yhtä aikaa huolissani, huvittunut ja pikkaisen kateellinen miehen unenlahjoista, sillä olen aivan varma, että vaikka maa tärisisi ja palohälyttimet kiljuisivat, toinen vain kääntäisi kylkeään. Itse herään vähän liiankin helposti ja mielikuvitus muutenkin tempoo herkästi mukaansa, etenkin yön pimeinä tunteina.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

7 comments

Vastaa

Olen lukenut silloin tällöin blogiasi alkuajoista lähtien. Sussa on samaa tunteikkuutta ja herkkyyttä, jota tunnistan itsessäni. Elämä värittyy niin syvästi, että sitä voi olla vaikeaa edes kuvailla. Elämässäsi tapahtuneet asiat ovat tuoneet siihen lisävärejä ja kokemusta. Minuunkin sää vaikuttaa melkolailla ja tämä harmaus on jo jotain epäinhimillistä. Kaivaudu luvalla vällyjen alle ja hissuttele:) Unet ovat outoja ja voivat tehdä vielä päivälläkin kummallisen olon. Harmaas sää lisää usvaista tunnetta..jos aurinko olisi kirkas, olokin olisi jotenkin selkeämpi. Ihanaa, että puolisosi on selkeästi lämmin ja osaa tukea. Kaltaisemme herkkäsielut tarvitsevat kumppaniksi juuri sellaisen, joka ymmärtää, kuuntelee, mutta osaa tarvittaessa myös vetää irti liian syvistä pohdinnoista arkisiin juttuihin.

Vastaa

Kiitos upeista sanoistasi! Tunnuit tavoittavan asioita syvältä, ymmärtävän niin paljon rivien välistäkin, vaikkapa tuon, miten tärkeää on, että rinnalla on kumppani, joka sopivassa suhteessa on läsnä ja ymmärtää, mutta osaa myös nostaa pinnalle jos olo tuntuu upottavan liikaa. Se on valtavan tärkeä asia, kuten itsensä kuuntelu, hissuttelu ja lepäily – rentous ja armollisuus itselle! Kiitos ihana näistä kauniista ja ajatuksia herätteneistä kommenteistasi <3

Vastaa

On ihanaa, että osaat nauttia elämästä. Huominen on aina tuntematon ja eilinen mennyt. Tämä hetki voi olla joskus haikea, mutta sitten on taas jotain hyvää tiedossa. Kun muistelet nyt itseäsi teininä, koulukiusaamisia ym. haluaisit ehkä halata ”itseäsi” ja rohkaista. Samaa voisit ajatella nyt. Korundi vuosikymmenen päästä katsoo hymyillen työelämästä poisjäänyttä itseään ja lempeästi kehoittaa lepäämään, katsomaan elämää sopivan keveästi hymyillen ja luottamaan huomiseen, se pitää huolen itsesään. Siu:)

Vastaa

Voih, olet niin oikeassa sanoinesi ja ilmaisit asian niin kauniisti <3 Pitäisi muistaa säännöllisesti kohottaa katse ja katsoa sitä matkaa, jonka on jo kulkenut, se tuo valtavasti perspektiiviä tähän hetkeen ja myös tulevaan, nähdessään, millaisen matkan on jo kulkenut!

Vastaa

Hui.. hyvin osasit kuvata öistä kauhukohtaustasi. Voin hyvin kuvitella tunteesi, sillä omat painajaiseni liittyvät melkein aina samaan aiheeseen… joku hahmo on öisessä huoneessa. Entisessä asunnossani minun piti jopa myydä yksi isompi kaappi, koska aina hämärässä herätessäni (vaikka vallan hyvin tiesin kaapin sijaitsevan siinä) luulin näkeväni kaapin paikalla jonkun ison pelottavan hahmon. Mitähän turvallisuuden puutetta lie mokomat painajaiset… Toivottavasti sulla oli ihan tilapäistä vain.

Vastaa

Oi apua, voin niin kuvitella! Itsellä on ollut kanssa vastaavia kalusteita tai kulmia aiemminkin kodeissa, jotka vain hämärässä häiritsevät liikaa! Tuo viikon takainen oli niin järkky hetki, että heti aamulla herättyäni oli pakko käydä noukkimassa ylimääräiset vaatteet naulakosta ja kevennettävä näkymää ovelle :) Toivottavasti nyt ei enää uninen mielikuvitus temmo vastaavasti mukaansa, hyrr!

Vastaa

Osaan kuvitella kauhistumisesi, koska mulla on muistissa pari kertaa tässä reilun puolen vuoden aikana, jolloin olen kokenut tuon saman. Toinen kerta oli poikaystävän luona. Havahduin ja katsoin huoneen nurkkaan ja siellä selvästi seisoi mies. Taisin ajatella, ettei tämä ole totta ja räpäytin silmiä pari kertaa, ei muutosta. Sitten yritin jotenkin enemmän ”havahtua” ja johan näky poistui. Jäljelle jäi vain kammottava, säikähdyksestä aiheutunut sydämentykytys (ajattelin jo että nyt se tulee rinnasta ulos) ja epämiellyttävä olo: hulluksiko tässä nyt on sitten tultu, kiva. :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.