Syysilta

Eilen katselin vesipisaravanojen yhtymistä työpaikan ikkunassa ja liikenteen valojen siivilöitymistä niissä eläväksi värimassaksi.

Tänään kävelin tihkusateessa pimeyden saapuessa. Vielä vähän lisää, aina yksi kortteli enemmän. Valitsin kiertoteitä, jotta saisin aistia syysiltaa vielä yhden hetken kauemmin. Kostea kaupunki näyttää erityisen kauniille. Salaperäiselle.

Rikoin nappikuulokkeeni iltapäivällä, tähän hätään löysin laatikon pohjalta jykevämmät. Kännykän uumenista kaivoin soittolistan, jota en hetkeen kuunnellut. Kevyen sadesumun osuessa kasvoihin ja musiikin painaessa kaupungin äänet kauaksi tuntui kuin maailmaa katsoisi oudon verhon läpi. Syksyn melankoliaa ilman surua sisälläni.

Soittolista muistutti menneistä hetkistä.

Yhtä niistä monista itselle vielä nimeltä tuntemattomista kaduista kävellessäni mietin, kuinka olen tehnyt vastaavia kävelyitä ja lenkkejä viimeisen parin vuoden aikana useita. Kulkenut yksin meren linjaa ja sukeltanut jossain vaiheessa kaupungin sisään, nyt vain eri puolella kaupunkia.

Niillä kävelyillä olen kantanut mukanania monia tunteita. Lenkeille olen myös paennut niitä.

Olen itkenyt. Toisinaan vain helposti kätkettävänä kosteutena silmäkulmassa, joskus vuolaasti takkini kaulukseen. Olen huolinut ja pohtinut niin paljon, että mietin kestääkö keho edes sellaista ajatusten tulvaa.

Tai sitten olen vain ollut. Ihastellut kaupunkia. Katsellut ihmisiä, kuulostellut kehoani. Nauttinut liikkeestä ja vuodenaikojen ominaispiirteistä. Pysähtynyt yksityiskohtien äärelle ja hengitellyt syvään, kuten tänään pysähtyessäni seisomaan Viiskulmaan kuin olisin yhtäkkiä kadottanut kävelykykyni. Seisoin siinä aikani. Katselin risteäviä katuja ja kai kuvittelin pysäyttäväni hetken, mutta maailma pyöri ympärilläni, minä vain unohduin jalkakäytävän reunalle.

Tänä iltana hymyilin. Havahduin siihen vasta kun huomasin vastaan rauhassa askeltavan koiranulkoiluttaja katsovan tarpeettoman intensiivisesti. Siinä pimeyden keskellä, punaisessa takissani ja valkoisissa kuulokkeissa rantaviivaa kävellessä hymyilin. Ehkä outo näky syysillassa.

Lenkille lähdin väsyneenä, kotiin palasin rentoutuneena. Sytytin vain pienen valon ikkunalaudella ja keitin teetä iltaseuraksi ennen kuin sukellan sänkyyn.

Syksy on ihanaa aikaa. Ei mulla muuta tänään.

Share on FacebookTweet about this on TwitterGoogle+Pin on Pinterest

Ilahduta kommentilla!

avatar
wpDiscuz