Meillä on tällä viikolla syöty hyvin, poikkeuksellisen hyvin, ja kokattu joka päivä, mikä on todella poikkeuksellista arkiviikolle. Tokihan me nyt päivittäin syödään, mutta pääpiirteittäin niitä samoja helppoja ja nopeita arkiruokia sekä paljon myös noutoruokaa. Kaupassakin käydään vähän miten sattuu, harvemmin suunnitelmallisesti vaan karkeasti ottaen melkein joka toinen päivä jotain pientä hakemassa. Kaikki kuitenkin muuttui viime maanantaina, jolloin meillä kilahti ovikello ja sisään saapui kaksi suurta paperikassillista ruokaa. Yhteistyö SyöHyvin –palvelun kanssa tarjosi meille kahden hengen viiden päivän ruoat, ja tietenkin samalla myös arkiviikon menun. Ei siis tarvinnut notkua netissä reseptejä etsimässä eikä kasata omaa ostoslistaa, ainoastaan purkaa raaka-aineet, patongit, paahtoleivät ja mausteet kaappeihin ja miettiä milloin syödään mitäkin. Ihanan helppoa. :)

Ohessa saapui yksityiskohtaiset ohjeet ja oli ilo huomata, että viikkomenu oli suunniteltu siten, että kaikki ruoka mitä tuotiin, tuli myös käytettyä. Ei siis tarvinnut heitellä ruokaa roskiin, eikä myös ostaa osaa itse. Tietenkin öljyä, suolaa ja sen sellaista oletettiin löytyvän kaapista valmiina, mutta mausteet, riisit ja muut tulivat oikeamitoituksisissa pusseissa ja mikä parasta, kaikesta tuli juuri sopivan kokoiset annokset kahdelle. Iloa oli myös ohjeisiin merkatuista valmistusajoista, joiden mukaan pystyimme päättämään minä päivänä syödään mitäkin (valmistusajat olivat välillä 20-40 minuuttia, ja pisimmissä ajoissa oli tietenkin laskettu mukaan odottelu kun ruoka valmistuu uunissa). Lähdimme kokeiluun huvittuneisuuden ja innostuksen sekaisin mielin, niin erilaisen ymmärsimme ruokaviikosta aiempiin verrattuna tulevan.

syohyvin 04 syohyvin 01

Viikkomenumme näytti seuraavalta:

Samettinen kesäkurpitsakeitto
Jauhelihapihvit persiljakastikkeella ja paahdetut vihannekset
Sitruuna-rapupasta
Porsaanfileet pekonilla ja hernekastikkeella
Pariloituja broilerinfileitä ja tomaattista linssimuhenosta

Viimeisen jätimme tekemättä itsenäisyyspäivän illalliskutsun takia ja myös siitä syystä, etten syö kanaa, mutta suurin osa annoksen aineista tulee kyllä käytettyä muihin aterioihin.

syohyvin 02syohyvin 08syohyvin 06

Kokeilu oli mitä onnistunein. Olimme todella yllättyneitä siitä miten helppo kaikki ruoat oli valmistaa ja miten hyviä ne olivat! Keitto oli taivaallista, ja resepti korvamerkittiin tulevia käyttöjä varten ja samoin kävi myös pastalle, se oli niin hyvää! Itse en tosin syö mereneläviä(kään), joten mies sai ohjeen mukaisen pastan ja itse korvasin katkaravut vuohenjuustolla, mikä sekin sopi pastan muuhun makumaailmaan erinomaisesti. Liharuokia yleensä vähemmän viikolla syömme, joten ne tuntuivat suht tuhdeilta ja ehkä siten olisivat paremmin käyneet viikonloppuun, mutta mukavaa vaihtelua olivat silti ja kaiken kaikkiaan näiden ruokakassien myötä viikon ruokalistamme oli ehdottomasti aiempaa monipuolisempi. Erityisen ihanaa oli, että palvelussa on huomioitu myös kahden hengen taloudet, vaikka voisin kuvitella, että säännöllistä arkea viettävät perheet hyötyvätkin tästä kaikkein eniten!

Palvelun plussat

  • Viikon aikana tuli syötyä paremmin, monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin yleensä
  • Kauppaan ei tarvinnnut viikon aikana lähteä, kaikki tarvittava oli jo kotona
  • Löysimme uusia suosikkireseptejä ja tulimme kokeilleeksi sellaista, mitä emme muuten olisi todennäköisesti kokanneet
  • Kokkasimme arjessa ja ruokailimme pöydän ääressä – harvinaista herkkua arki-illoille, todella luksusta!:)
  • Tarkkaan mitoitettu kauppakassin sisältö; ei kerry ylimääräistä jätettä
  • Annokset ovat juuri oikean kokoisia
  • Valmistus on nopeaa ja helppoa, arkena ei tuhraannu liikaa aikaa kokkailuun
  • Ruokakassissa oli selvästi suosittu suomalaista ja muutenkin alkuperämaat oli selvästi merkattu

Miinukset

  • Menua ei voi valita, joten ruokarajoitteisella saattaa tulla haasteita ja joitain ainesosia voi joutua korvaamaan
  • Ei sovi kasvissyöjälle (tai muulle erikoistuokavalioiselle), sillä mukana taitaa aina olla lihavaihtoehtoja. Itse toivoisin ehdottamasti mukaan myös vege-kauppakassia, mutta ehkä sellainen tulee kuvaan kun toiminta laajenee?
  • Tietyn suunnitelmallisuuden tarve. Mitä tehdä, jos päivälle on kaavailtu ruoka, mutta tuleekin jossain syötyä jo ennen tai ei vain muuten vain teekään mieli lämmintä ruokaa?

syohyvin 013syohyvin 09syohyvin 012

Kokeilu yllätti todella positiivisesti ja myös hinta viikon ruokatarpeista kotiin tuotuna on mielestäni erittäin kohtuullinen. Hyvä juttu on myöskin, että kauppakassit tuodaan joka toinen viikko, näin aina välissä voi viikon kokata niitä juttuja, mitä huvittaa ja tehdä sitten jonkun muun suunnittelma menu vuoroviikoin. Ainakin meillä SyöHyvin toi ehdottomasti monipuolisuutta ja rohkeutta ruoanlaittoon! Juttelimmekin miehen kanssa palvelun viimeistä illallista maisteltuamme, että kokemus oli niin positiivinen, että voisimme hyvin ajatella ottavamme ruokapalvelun käyttöön toisenkin kerran.

Tähän loppuun onkin vielä paikallaan huikata Bella-blogien joulukalenterin luukusta nro 7, sieltä nimittäin paljastuu alekoodi neljän hengen kauppakassin tilaukseen. Kauppakassin voi hyvin tilata vaikkapa lahjaksi!

Toteutettu yhteistyössä SyöHyvin -palvelun kanssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Onpa mainio idea! Oon tosi huono käymään ruokakaupassa, jopa inhoan sitä. Siispä meilläkin usein päädytään niihin tuttuihin ja turvallisiin ruokiin arkena, viikonloppuisin voi sitten ajan kanssa kokeilla jotain spesiaalimpaa. Harmi vaan, ettei tämä tai muut kauppojen toimituspalvelut pelaa vielä täällä Keski-Suomessa.

Vastaa

Kuulostaapa tutulta, ihan sama juttu meillä! :) Siksipä tämä olikin tosin toimivaa vaihtelua, ja toi ihan uutta potkua viikon ruokalistalle – puhumattakaan, että säästi siltä hyllyjen välissä norkoilulta samalla pähkäillen mitä sitä taas söisi ja ostaisi ;) Tovottavasti toiminta pääsee hyvin käyntiin ja sitä kautta laajenisi, itse kovasti odottelisin sitä vegeviikkomenua!

Vastaa

Voisin tilata sinkun ruokakassin, mutta sellaisia ei ole tarjolla. Toivottavasti sellainenkin tulee joskus valikoimiin.

Vastaa

Mietin kanssa, että tuo yhden hengen ruokakassi olisi niin kätsy! Jos en ihan väärässä ole, niin tämä kahden hengenkin on tullut vastkään kuvioihin mukaan, joten täytyy toivoa, että palvelu lhtee hyvin pyörimään, sillä se varmasti sitten takaa vaihtoehtojen laajentamisen kannattavasti. Yhden hengen setti olisi siis oiva lisä, samoin se kasvismenu ja myös tietty laajeneminen mahdollisimman kattavaksi verkostoksi ympäri maan :)

Leave a Reply to Nimetön Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.