Tekisi mieli päivitellä viikonlopun ohi hujahtamisen nopeutta, mutta eihän se mitään auttaisi. Luulen, että osin siihen, ettei viikonloppu tunnu riittäneen vaikuttaa yhtäkkiä päälle vyörynyt väsymys, jonka epäilen olevan suorassa yhteydessä kellojen siirtoon ja siihen, että yhtäkkiä onkin niin aikaisin pimeää. Koko kehoni ja mieleni on niin valolla käyvä, että vajosin ihan hetkessä sellaiseen horrostilan kaltaiseen olotilaan, jossa tekisi mieli vain käpertyä nukkumaan peittojen alle.

Katselin jo varastossa seisovaa kirkasvalolamppua, mutta päätin kaivaa sen esiin vasta reissun jälkeen. Ja onneksi on reissu, kahden viikon valoannos, josta aion imeä itseeni jokaisen energiahipun. Sitä ennen yritän keskittyä juoksemaan arkiasioita ja noh, pidän itseni lämpimänä. Ilmojen kylmetessä kun kotini vanhat seinät ja heikot ikkunat huokuvat viileää, jolta ei edes patterin käynnistäminen pelasta. Niinpä nytkin istun villapaidassa ja velourhousuissa osin peiton alla. Tätä se sitten on, ainakin joulukuusta eteenpäin.

Menneen viikon suosikkivaate on ehdottomasti tämä kuvien satiinihame, joka aika varmasti lähtee myös matkalle mukaan. Se käy ihanan monen yläosan kanssa, ja on tämän vaalean off shoulder-neuleen lisäksi ollut mm. mustan poolon ja mustan pörröisen mohairneuleen parina. Ylipäätään pidän eri tekstuurien yhdistämisestä niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin, siksi ihania materiaalipareja on silkki tai satiini ja pörröinen neule.

Pidin viime perjantaina vähän iisimmän päivän, jolloin ehdin vihdoin hieman järjestellä uusiksi varastoa ja sain kannettua kaikki loputkin paksut vaatteet sisälle. Niinpä ensi viikolla ei tarvitse palella vaan aion suosiolla jo heittää päälle paksummat takit ja lämpöisimmät huivit.

Neule: H&M / Laukku: Marc Jacobs / Satiinihame: H&M / Vyö: Anne Field / Nilkkurit: Tamaris

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Marraskooma on täälläkin vallalla. Tänä vuonna aloitin taistelun sitä vastaan tosissaan. Kirkasvalolamppu käytössä, samaten kaikki mahdolliset vitamiinit. Liikunta on merkitty kalenteriin ja mies valjastettu juoksukaveriksi, joten vaikka ei niin huvittaisi, silti lähdetään. Liikunta auttaa.
Otin viimeisen loikkauksen vegestä vegaaniksi kesällä ja sekin auttaa, koska kaikki herkut joihin ennen sorruin syksyllä, eivät ole vegaanisia. Ja ihminen ei voi syödä määräänsä enempää Marianne Dominoita- trust me :D

Tsemppiä kaikille pimeydestä kärsiville. Rakastan Suomea, mutta kyllä tämä loka-marraskuu on selviytymistaistelua. Odotan, että lunta tulisi ja paljon, niin helpottaisi. Mutta hei, vajaa kaksi kuukautta ja päivä rupeaa pitenemään :D

Vastaa

Miten järkevää aloittaa taistelu heti! Itse tapaan antaa venyä liian pitkään ennen kuin oikeasti otan kirkasvalolampun käyttöön ja nytkin olen jo kahdesti sitä kellarissa katsellut, mutta vielä kuitenkaan kantanut asuntoon asti. Vaikka olisihan se hyvä olla valmiina lievittämään valomuutoksen aiheuttamaa shokkia reissulta palatessa :D

Vitsit miten hienoa, että oot siirtynyt vegaaniksi! Itse vielä liikun siellä välimaastossa, suosin vegaanista, mutta olen silti kuitenkin edelleen kasvissyöjä. Ja voin kuvitella, että juuri noissa herkuissa se tuntuisi – varmasti ihan positiivisesti, näin syksyllä kun todella tekee mieli makeaa nii-in paljon kesäkautta enemmän!

Ajan kulumisen nopeudessa on se hyvä puoli, että ehkä tämä pimeäkausikin on ohi ennen kuin huomaakaan, näin alussa se vaan tuntuu jotenkin ylivoimaiselle. Mutta kaksi kuukautta, se todella kuulostaa aika lyhyeltä ajalta valon lisääntymiseen!! Sitä odotellessa :D

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.