Viimeisen reissupäivän asu oli rento, olihan siinä tarkoitus viettää koko päivä, ensin puolikas päivä viime hetkistä viilenneessä Lontoossa nauttien ja sitten paluumatka aina kotiin asti. Niinpä avainsanat olivat kerroksellisuus ja helppous. Mukana oli myös se matkalta mukaan tarttunut ja samalla myös painavampi takki, mikä vei ehkä muutaman sata grammaa pois matkalaukun kokonaispainosta. Vaikka ei ehkä olisi tarvinnut niin tarkkaan miettiä, laukun paino kun ei tällä kertaa kumma kyllä hiponut lainkaan rajoja. En liioin vaivautunut pesemään hiuksia, niinpä kampauksena edellispäivältä jääneet nuhjaantuneet kiharat. Matkatessa nuhjaantuu aina, joten miksi suotta nähdä ylimääräistä vaivaa. :)

ruututakki 4ruututakkiTakki: Pull&Bear / Karvakaulus: Stockholm / Housut: Zara / Kengät: Shoeshibar / Pusero: Mango / Neule: Uniqlo / Käsineet: Hestra, saatu


Kaikki reissukuvat (ja myös kuvat parilta viikolta ennen matkaa) on muuten otettu Canonilta lainaan saadulla EOS 70D -rungolla ja ette arvaakaan, kuinka ihanaa on ollut, että kameralla vihdoin saa ongelmitta tarkkoja otoksia! Muutoinkin 70D on jotenkin käyttäjäystävällisempi; aivan selvästi päivitetty ja parempi versio aiemmin käyttämiini verrattuna. Kaikki on vanhaa rukoani niin paljon nopeammin löydettävissä, valikko on näpsäkämpi ja kosketusnäyttökin mainio lisä. Sen lisäksi runko vaikuttaa jämäkämmältä ja kestävämmältä, mitä on myös tullut tahattomasti testattua. Rähmäkäpälä, mikä rähmäkäpälä. Ei kai pitäisi sanoa ääneen, muutta olen jo kaksi kertaa onnistuneesti pudottanut kameran ja ollut jo aivan sydän kurkussa, että nyt rikoin sen (minkä pelko on ollut juuri se syy, miksi aiemmin en ole ottanut ja nyt arkailin ottaa lainakameraa testikäyttöön!) ja toisella niistä kerroista oma objektiivini vaihtoikin muotoaan, mutta onneksi kamera ei ollut millänsäkään.

70D:ssä on siis lähinnä pelkästään kehuttavaa näiden kolmen viikon perusteella, mutta on vähän purnattavaakin. Se ainoa miinus tulee valotuksen säädöstä, se kun ei tunnu toimivan yhtään kuten edellisissä Canonin perissäni, vaikka näyttääkin tismalleen samalta. Olen tosin alkanut miettiä, että onkohan vain juuri tässä lainakamerassa vikaa, tai vaihtoehtoisesti käyttäjässä, sillä valotus heittelee niin pahasti (todella laidasta laitaan vaikka kohde ei vaihtuisi) ettei se tunnu normaalilta edes siihen peilaten, että käyttäjä on amatööri. Viiden pykälän ero ei näy välttämättä missään tai vaihtoehtoisesti yhden pykälän säätö muuttaa kaiken, mutta yleensä ei tarvitse edes säätää, vaan kuva hyppää peräkkäisissä otoksissa vaaleasta mustaan tai päinvastoin ihan ilman säätönappulaan koskemista. Olisi mukava kuulla fiksummalta kummassa vika, käyttäjässä vai laitteessa! Tästä miinuksesta huolimatta olen niin tykästynyt huomattavasti luotettavampaan ja mutkattomampaan runkoon että palautus heti uuden vuoden jälkeen kyllä kirpaisee. Miten ihmeessä siitä eteenpäin pärjään taas vanhallani, puhumattakaan kun sen monikäyttöisempi objektiivikin on nyt palasina! Älkää siis odottako huimaavaa kuvalaatua kun reissukuvat loppuvat… ;)

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Mikä objektiivi sulla on siinä kamerassa? Entä mitä käytit ennen?

Nimittäin kaikki valokuvaajatutut väittävät, ettei sillä rungolla ole niinkään väliä, vaan lähinnä käytetty objektiivi sanelee kuvan laadun… Itsekin huomasin huikean eron kuvien laadussa, kun panostin valovoimaisempiin zoomittomiin linsseihin.

Vastaa

Totta, itse olen samaa mieltä, objektiivi on se mikä ratkaisee. Tietty, jos runko ei pelitä, niin ei kuviakaan tule, mutta muuten rungossa oleellista itselle on lähinnä käytettävyys :) Itsellä oli tämän kanonin myötä lainassa myös 18-135 is stm, joka on tosi mainio, mutta aivan liian iso mukana kannettavaksi, siksi päätin ottaa reissuun vanhan kamerani vakio-objektiivin, joka ei ole valovoimasin tai muutenkaan ehkä missään paras, muttei yhteen ainoaan ns.erikoistunut, joten siksi taipuu yllättävän moneen hyvin, eli olen tykännyt! Toinen objektiivini on lähinnä henkilökuviin toimiva, EF 50mm 1,8, mutta vakio-objektiivini hajottua, jäi se reissulla ainoaksi käytössä olevakseni, ja yllätyin siitä, miten hyvin se toimi myös kaupunkikuvissa, mutta kiinteäpolttovälisyys on ärsyttävä – se tarkoitti väistämättä sitä, ettei ihan kaikesta saanut kuvia, mistä olisi haunnut, eli lisäobjektiivina se on mainio, mutta ainoana ei missään tapauksessa mielestäni riitä :)

Nyt kun luotto-objektiivini hajosi, täytyykin miettiä uudelleen, vaihtaako kokonaan merkkiä kun jäljellä on vain yksi toimiva objektiivi vai pysyä vanhassa ja tutussa. Koska kuvaan niin paljon, halvemmat Canonin perät eivät juuri tunnu kestävän paljoa takuuajan umpeutumista kauempaa, joten siksi itsellä olisi fiksumpaa hankkia jämäkämpi runko, joka kestää suuremman otosmäärän ja muutenkin rähmäkäpälyyteni, kuten vaikka juuri tämä 70D :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.