Tämän viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti päästä keskustelemaan ja käymään asuntoa läpi yhdessä rakennusammattilaisen kanssa. Olen iloinen siitä, että alan yrittäjä löytyi yllättävänkin läheltä ja siten oli jo lähtökohtainen luotto olemassa, joka vahvistui tämän päivän keskustelujen pohjalta.

Itse olen vain varovaisesti kurkkinut kynnysten alle ja yrittänyt kuikuilla keittiön takaseiniä, joten oli ilo nähdä kun ammattilainen luvan saatuaan rohkeasti napautteli purkutyökaluilla listoja ja materiaaleja sieltä täältä irti nähdäkseen kerrokset sekä koputteli seiniä moninkertaisesti uskottavammin ottein kuin itse olen kyennyt.

Monta asiaa on onneksi helppo toteuttaa toivomallani tavalla, mutta purkuun osoittamani väliseinä ei ollutkaan ihan selvää kauraa. Ilmeisesti jotain kulkee osin sisällä ja jos purkulupa sille taloyhtiöstä liikenee, sitä ei välttämättä voida purkaa ihan seinään asti vaan jonkinlainen tynkä saatetaan joutua jättämään. Toisaalta, sekin on parempi kuin vaihtoehto, jossa kulkuaukkoa voisi avata vain vähän tai ei ollenkaan. Täytyy olla heti viikon alussa yhteydessä isännöitsijätoimistoon ja yrittää pusertaa kesäajasta huolimatta lisäinformaatiota.

Epäselväksi jäi vielä myös lattiamateriaali, tai siis se, mitä on pintamateriaalien alla. Eteisessä on laminaatin alla betonia, mutta kun päähuoneen ja keittiön laminaatteja hieman irroteltiin, paljastui alta tiiviit lastulevyt. Niinpä saadakseen tietää, mitä niiden alta löytyy, on purettava laajemmalti laminaattia ja ruuvailtava isoja levyjä irti.

Ammattilaisen arvaus oli, että alkuperäinen lattia olisi niin huonossa kunnossa, että sitä on täytynyt tasata levyillä saadakseen päälle laminaatit. Toivoni alkuperäisestä lautalattiasta kieltämättä jo rakoilee, mutta toivoa silti vielä on. Tiedustelin myös uuden lautalattian asennusta, mikäli vanhaa ei pysty pelastamaan, mutta jäi vielä arveluiden varaan, kannattaako elävää lautaa asentaa kesäaikaan. Jos niin, niin jäljelle jäisi muut lattiamateriaalit, mitä en ole osannut vielä mielessäni nähdä. Mutta asia kerrallaan, selvitetään ensin, mitä alta löytyy ja jos tulos on huono, sitten vain täytyy keksiä paras ratkaisu olemassa olevin mahdollisuuksin.

Valon läpäisevä väliseinä

Hyvä uutinen oli väliseinän rakentamisen simppeliys. Kuten aiemmin mainitsinkin, olen päättänyt jakaa suurta huonetta kahteen osaan valon läpäisevällä väliseinällä. Näin saan rajattua nukkumiseen ja oleiluun ajateltuja tiloja. Tosin tässä oleellista on, että keittiön väliseinän purku onnistuu toivomallani tavalla, sillä muuten väliseinän kanssa alueen ilmavuus kärsii ja tilat jäävät liian umpinaisiksi. Mutta otaksuen, että asiat etenevät toivotulla tavalla, haaveena on lattiasta kattoon ulottuva, noin huoneen leveyden puoliväliin ulottuva väliseinä.

Ensin mietin vaihtoehtoa, jossa väliseinä olisi kokonaan lasiruudukkoa, mutta aikani tilaa katseltua olen tullut siihen tulokseen, että huone on niin korkea, että kokolasinen seinä ei ehkä kuitenkaan ole se paras. Niinpä olen kallistunut ratkaisuun, jossa noin metrin korkeuteen rakennetaan kiinteä seinä, ja lasiruudukko jatkuu siitä kattoon asti. Näin lattiataso säilyy siistimpänä, mutta näköyhteys ja valonkulku säilyy edelleen. Lisäksi muotokielessä toistuu kivasti ikkunan muoto ja tyyli.

Olen ihaillut vastaavan tyylisiä väliseiniä, jotka on tehty vanhoista ikkunoista, mutta hiljalleen hylännyt ajatuksen tämän asunnon kohdalla. Syitä on oikeastaan kaksi, joista ensimmäinen on puhtaasti visuaalinen. Kaipaan vanhojen yksityiskohtien rinnalle vähän skarppiutta, ja vanhat ikkunat kaikessa tunnelmallisuudessaan sopisivatkin ehkä paremmin modernia tilaa pehmentämään. Näin vanhassa lopputulos saattaisi olla jopa liian vanhahtava. Pidän siis kontrastista, vanha on ihanaa, mutta se tarvitsee rinnalleen uutta ja sama päinvastoin. Toinen syy on kestävyys, koska kylkeen on tulossa sänky ja seinän täytyy kestää myös kevyttä nojaamista, on uudet vahvasta lasista ja kunnon kehikoista tehdyt rungot tukevampi ratkaisu.

Ohessa muutama inspiskuva, mutta huomionarvoista on, että oma huonekerkeuteni on kolme metriä, eli näin ollen lasiseinä jatkuu etenkin alimpia kuvia korkeammalle. Ylemmät ovat tyylillisesti suosikkejani, mutta nämä lähinnä antamassa viitettä ideasta, jossa alaosa on kiinteä ja yläosa lasiruutuinen.

Kuvien lähteet: Kaksi ensimmäistä kuvaa. / Kuvaparin ensimmäinen kuva ja viereinen kuva.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Tuo olemassa olevan lautalattian huonokuntoisuus ja mahdollinen vinous suuntaan jos toiseenkin on todennäköisintä noinkin vanhassa talossa. Mutta ei hätää, on olemassa monia lattiamateriaaleja, lukuisilla eri versioilla, jotka ovat uskomattoman hyvän näköisiä, edullisiakin ja helppoja pitää puhtaana.
Vaihtoehtojen paljous onkin positiivinen ongelma.

Vastaa

Jep, tuota mä vähän itsekin pelkään ja ymmärrän, että se on elävän laudan kohdalla erittäin mahdollista! Tuntuu vain tosi vaikealta luopua lautalattia ajatuksesta, sillä rakastan lautalattioita ja maalipintaa, eikä koskaan parketti tai laminaatti ole onnistunut sytyttämään. Mutta olen tässä hiljalleen yrittänyt irrottautua lautafiksaatiosta (silti vielä olen toiveikas), ja tunnustellut myymälöissä sekä netissä muita materiaaleja ja katsellut inspiskuvia. Täytyy vain hyväksyä se, että on pelkästään todennäköistä, että joissain kohtaa joutuu tekemään kompromisseja ja ehkäpä tämän rempan kohdalla täytyy tyytyä toiseksi parhaaseen lattiavaihtoehtoon toivevaihtoehdon sijaan. :)

Vastaa

Toi väliseinäidea on todella ihana!

Vastaa

Kiva kuulla! :)

Leave a Reply to -T- Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.