Olisikohan viimein paikallaan asukuva? Jouduin tosin sukeltamaan koneen syövereihin ja nappaamaan vanhan julkaisemattoman kesäasukuvan käyttöön, sillä ette usko, kuinka vähän kuvia olen ottanut kuluneella viikolla. Tai noh, ehkä pystytte kuvittelemaan, nimittäin melkein sen verran kuin normaali ihmiminen ottaa kuvia normaalin työviikon aikana. Eli en ole juuri ottanut muutamaa kännyräpsäisyä enempää, etenkään niitä asukuvia.Tänään kyllä yritettiin kun sattui olemaan pienen hetken valoisaa, mutta oli niin kylmä, etten kestänyt lyhythihaisessa pihalla kauaa. Vielä en ehtinyt tarkastaa lopputulosta, mutta toivotaan, että sieltä löytyisi edes yksi tai kaksi käyttökelpoista pikapuoliin julkaistavaksi. Olen muutenkin ollut saamaton. Olen kyllä tehnyt viikolla vaikka mitä, juossut paikasta toiseen, mutta ne on jo aikaa sitten kalenteriin lyötyjä juttuja. Jos ei olisi ollut melkein pakko, en olisi tehnyt mitään, kuten nyt. Niin pitäisi siivota, mutta arvatkaa kuinka paljon huvittaa? No ei huvita, ei yhtään. Niinpä en tee mitään, jos tämän kirjoittamisen voi ei-miksikään laskea? ;)

              raitapaita 6raitapaita 8raitapaita 15   Pusero: Sheinside, saatu / Farkut: H&M / Kaulakoru: Glitter / Kengät: Mango

Meinasin laiskotella tuoksuarvonnan voittajan arpomisenkin suhteen, mutta sain kuin sainkin tehtyä pienen ryhtiliikkeen ja käynnistettyä arvontakoneen. Niinpä on ilo ilmoittaa, että Chistina Aguileran ja 007 -tuoksun voitti nimimerkki Sari. Onnea!! Ilmoitathan s-postiini osoitetietosi, niin laitan postia pikimmiten tulemaan. :)

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Mun mielestä sun väsymys/saamatomuus jne oireilu viittaa kaamosmasennukseen.. itsekin saman kokeneena tuntuu tutulta. Googletappa aiheesta. Kirkasvalolamppu käyttöön ja paljon d-vitamiinia! Suosittelen, toimii oikeasti! :)

Vastaa

Kiitokset vinkeistä! Kaamosaika vaikauttaa muhun kyllä tosi voimakkaasti, ja tuntuu vain vuosi vuodelta vaikuttavan enemmän :/ Kirkasvalolampun ostin jo kolmisen vuotta sitten ja pari vuotta sitten aloin syömään päivittäin d-vitamiinia. Tänä syksynä olen lisännyt myös c-vitamiinipitoisten hedelmien syöntiä entisestään. Huuh, ei ole kyllä kivaa olla jatkuvasti väsynyt :/

Vastaa

Samoin, itselläni myös vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, ja taudinkuvaan on juurikin tyypillistä, että se alkaa 20-30 vuotiaana ja pahenee vuosi vuodelta. Kirkasvalohoitoa pitäisi vaan muistaa ottaa päivittäin, ja mieluiten heti heräämisen jälkeen.

Vastaa

Voi apua, kuulostaapa lupaavalta, että mentäisiin vielä tästä pahemmaksi! En ala :/ Mulla taitaa olla ongelmana, etten ole käyttänyt kirkasvalolamppua tarpeeksi säännöllisesti – täytyy korjata asia hetimmiten, kiitos vinkistä! :)

Vastaa

Minä löysin yllätyksekseni avun kirkasvalokuulokkeista. Mutta liika valotus voi vaikuttaa yöuniin, kuten itselläni kävi. Kun sitten pidin taukoa valoista, palasi hiilarihimo ja leipää tuli mussutettua mielinmäärin. Nyt olen vähentänyt päivittäisen annoksen maksimista 12 minuutista 10 minuuttiin ja katsellaan, josko unta nyt riittäisi. Olen selvästi huomannut mielialan olevan parempi. Tieteellisesti ei tätä vaihtoehtoa ole vielä täysin todistettu, mutta kyllä positiivisia alustavia tutkimustuloksia on tullut.

Vastaa

Olenkin lukenut noista kirkasvalokuulokkeista, mutten tunne ketään, joka olisi testannut, joten tosi kiva kuulla kokemuksia! :) Nuo vaikuttaisivatkin käytettävyydeltään näppäriltä, toisin kuin kirkasvalolamppu, jota on vaikea asetella sellaiseen paikkaan, jossa varmasti aamulla viettäisi tarvittavan ajan :) Täytyykin perehtyä lisää noihin kuulokkeisiin, suuret kiitokset vinkistä!!

Vastaa

Moi! Sokeri kannattaa jättää pois. Se jo yksistään piristää, vaikka varsinaista väsymystä ei voi poistaa muu kuin luonnonvalo.

Vastaa

Kiitos vinkistä, ruokavaliolla on kyllä tosi iso vaikutus kokonaisjaksamiseen (ja itse huomaan sen vaikutuksen jo ihan vain peiliin katsomalla kun iho alkaa kukkimaan)! :)

Leave a Reply to M Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.