Havahduin tänään kesken iltapäivän niiskuttavaan nenääni ja säikähdin, onko syysflunssa päässyt iskemään kehooni. Mies sairastui viikonloppuna ja oma vastustuskyky voi hyvinkin olla alhaalla stressanneiden viime viikkojen jälkeen, joten ei se sinällään olisi mahdotonta, mutta nyt en niin välittäisi. Työkiire ja hyvin alkanut liikuntaputki eivät todella kaipaisi sairastumista. Toisaalta, pienesti tukkoinen nenä ei vielä tarkoita flunssaa, kai vain hätäilen tartuntariskin takia. Hyvät yöunet saattavat jo tehdä ihmeitä, niitä kun ole sunnuntain jälkeen näkynyt.


Neule: H&M / Hame: Storm&Marie / Nilkkurit: Unisa

Kuten kuvasta näkyy, olen muutoin viimein antanut periksi syksylle. Arkeen ovat ilmestyneet niin sukkahousut kuin nilkkurit. Nilkkurit oikeastaan ovat ihan jees, mutta sukkisten käyttö tökkii. Taitaa viedä hetken ennen kuin tottuu niiden tuntuun.

Asukuvien kohdalla on hiljaista, harmillisesti. Tällä hetkellä arjesta ei oikein löydy asukuvaseuraa, joten niin moni päivän asu jää ikuistamatta. Toivottavasti keksin asiaan jonkin ratkaisun, jonkin muun kuin tilapäisen kodin sisäseinää vasten hätäisesti napatun ruudun.

Kuvasta näkyy myös se, että olen asteittain viimeisen viikon aikana jumpannut kotini sisustusta. Eli tehnyt jotain pientä silloin kun ehdin. Sänky sai uuden paikan, samoin vaaterekki. Päivitin hieman tekstiilejä ja vein turhaa tavaraa varastoon. Vielä tosin riittää pyöriteltävää, kuten vaikka seinät, niiden asusteisiin en tällä hetkellä ole järin tyytyväinen ja lattiat huutavat suojakseen mattoja. Mutta pienetkin aikaansaannokset ilahduttavat ja koti tuntuu taas asteen verran kivemmalta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.