Parissa vuodessa olen jalostunut puuro ihmiseksi. Meni vuosia, etten juuri koskenutkaan puuroihin, paitsi joulun aikaan riisipuuroon. Kai monessa niistä oli tietty lapsuuden leima ja mielessä rakenteeltaan epämiellyttävä kaurapuurot, mutta pari vuotta sitten tajusin pikapuuron olevan loistava aamupala toimistolla. Helppo ja nopea tehdä, lisäksi pitää hyvin nälkää.

Vuosi sitten taisin kokeilla ensimmäistä kertaa tuorepuuroa ja alun kummastelun jälkeen hurahdin. Edelleenkin olen todella laiska tekemään niitä alusta asti itse, siitäkin huolimatta, että se on oikeasti todella simppeliä. Mutta kun tuorepuuroa on tarjolla kahvilassa tai ravintolassa, tilaan ehdottomasti ja jatkuvasti yritän etsiä lähikulmilta paikkoja, joista saisi kivaa tuorepuuroa.

Selkeästi puolivalmius on omassa arjessani se juttu. Lämpimät puurot nimittäin valmistan puolivalmista komboista, lisää vain vesi -periaatteella, ja tuorepuuron kanssa kävi samoin. Kun sain blogin kautta Urtekramin Chia & Cocoa -tuorepuuroseoksen, olen yhtäkkiä huomannut syöväni tuorepuuroa aamupalaksi yhä useammin. Reilu desi suklaanmakuista seosta miksattuna kauramaitoon on ihan loistava. Herkullinen aamupala ja niin helppo. Päihittää tällä hetkellä, etenkin näin kesäaikaan, lämpimän aamupuuron. Seoksestahan voi tehdä myös lämpimän puuron, mutta ehkä sitten syksymmällä.

Suklaan maku tosin on melko voimakas, joten jos syö useasti ja se alkaa tökkiä, sekoitan joukkoon vähän tavallisia kaurahiutaleita, mulpereita ja vähän extrachiaa ja lopputulos on loistava. Suklaanvivahteinen, mutta edelleen ravitsevat.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Tuorepuurot on tosi hyviä ja vsihtelua saa vaihtamalla marjoja. Suklaa onkin minulle uusi maku puurossa – täytyy kokeilla.

Vastaa

Totta, marjat sopii ihanasti tuorepuuroihin!! Mäkään en itse asiassa ennen tätä puuroseosta ole itse kokeillut kaakaonvivahdetta puurossa, mutta toimi yllättävän kivasti – kunhan ei laita liikaa! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.