Tiedän, revityt farkut ovat olleet pinnalla jo pitkään. Mutta sytyn hitaasti. Tai sitten vain odotan mieluummin sitä oikeaa. Oli syy mikä tahansa, mutta hankin vasta tällä viikolla ensimmäiset revityt farkkuni ikinä.

Olen jo pidempään ajatellut, että sellaisille olisi sijaa vaatekaapissani, mutta yleensä en olen todella nirso, mitä tulee farkkuihin ja vielä enemmän inhoan farkkushoppailua; sen oikean mallin löytäminen kun tuntuu lähes mahdottomalta siinä missä hamehankintoja hädin tuskin tarvitsee edes kokeilla. Pitkä selkäni tuntuu tekevän farkkuostoksista nihkeää, ja siksi suosinkin jo lähtökohtaisesti korkeampivyötäröisiä malleja.

ribbed jeans insta 1

Kun tällä viikolla näin ensimmäistä kertaa Mangossa polvista ja lahkeista revityt farkut, toivoin, että ne istuisivat, mutten odottanut liikoja. Niinpä edessä oli pienoinen yllätys kun ne oikeasti kolahtivat heti päälle laitettua. Nyt uusiin farkkuihin tekisi mieli pukeutua koko ajan, ja siinä mielessä pienesti kiitänkin vähän viileämmistä säistä, sillä edellispäivien helteillä farkut olisivat olleet liikaa, mutta nyt juuri sopivasti!

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Oliko nuo sinulla tänään jalassa? Jossain hetkessä olin katsovinani, että onko sulla revityt farkut jalassa. Mutta asia unohtui saman tien, enkä muistanut enää tsekata pitikö hatara näköhavainto paikkaansa. :)
Mullahan on yhdet siniset polvesta-rikki-farmarit, mutta kun kangas alkoi joka käyttökerralla rapsahdella rikki ja reikä kankaassa kasvaa yhä isommaksi, paloi minulta pinna ja juuri äsken ompelin polveen paikan. Nyt farkuissa on edelleen se reikä, mutta eivätpä vilku enää polviläskit!

Vastaa

Haha, joo oli! Nää onkin muuten ollut nyt joka päivä jalassa, tänäänkin :D Mikäköhän muhun on mennyt – tummia sävyjä, t-paitoja ja revittyjä farkkuja ;)

Mietin itse asiassa, että mitä tehdä näiden polvien kanssa kun ne tästä vähän venähtää tai löystyy. Paikan ompelu voisi olla tosiaan yksi idea, otaksuen, että nämä halpisfarkut muuten niin pitkään elävät ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.