En ole järjestelmällisiä listaihmisiä vaan enemmänkin fiiliksen mukaan kulkevaa tyyppiä, joka kuvittelee pystyvänsä pitämään sata lankaa mielessään, mutta loppujen lopuksi unohtaa kuitenkin puolet matkan varrella. Töissä oli pakko turvautua listoihin, muuten ei olisi tullut mitään, mutta viimeisen vuoden aikana ne ovat kokeneet kadon. Nyt on kuitenkin ollut pakko palata vanhaan ja rustata ylös kaikkea sitä, mitä pitää vielä ennen juhlia ja joulua tehdä sekä hankkia. Niinpä olen tänään kiiruhtanut nenä kiinni kännykässä tämän päivän to do-merkintöjä orjallisesti noudattaen. Päivän ohjelma huipentui pipareiden leipomiseen ja kiitos sen, myös meidän koti sai vähän joulun tunnelmaa ja tuoksua. Koristelu olisi vielä tämän päivän tehtävissä, mutta just nyt ei tunnu siltä, että todellakaan jaksaisi, joten ehkä jätän huomiseen… Ihan kuin sinne ei olisi jo liutaa kaikkea muuta merkittynä hoidettavaksi.

piparitaikina 1-2piparitaikina 4-2

Viimeisten joululahjahankintojen ohella poikkesin myös noukkimaan joulu- ja juhlarekvisiitta Uudenmaankadun Sweetheartista ja sorruin herkkuhyllyjen äärellä vähän enempäänkin kuin piti, kuten vaikka jouluisiin polkatankoihin. No mutta, herkkuja ei kai helposti voi olla liikaa näin joulun alla!

Herkuista puheen ollen, huomasitteko meidän skumppanurkan? Kyse ei suinkaan ole mistään kodin vakionäystä vaan juhlavalmistelut vain alkavat näkymään. Huominen on pyhitetty siivoamiselle ja kaupassa käynnille, perjantaipäivä leipomiselle siltä osin, mitä etukäteen pystyy tekemään ja lauantai sitten lopuille juhlavalmisteluille. Eli tekemistä riittää!

piparitaikina 01

Ai niin, nyt kun meillä ehkä viimein (kohta) on siistiä, niin yritän joululomalla ottaa (jos vaan valo antaa myöten) myös vähän laajempia kotikuvia! Tulisi sitten muutakin kohtaa vilautettua kuin tätä ainaista ruokailutilan nurkkaa tai sohvan reunaa.. :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Teidän sisustus näyttää aivan ihanalta ainakin tuon ensimmäisen kuvan perusteella :)

Mulla on iskemässä kauhea paniikki päälle, koska en ole vielä leiponut mitään jouluksi ja kaikki jää viikonlopulle ja alkuviikolle. Mulla olisi missio tehdä ensimmäistä kertaa piparkakkutalo, mutta voi olla, että teenkin taas vain pipareita – aika ja hermot ei varmaan riitä talon kyhäämiseen :D

Vastaa

Kiitos kovasti! :) Voih, viime hetken paniikki kuulostaa niin tutulta! Munkin piti tehdä upeasti koristeltuja pipareita, mutta nyt taitaakin olla tarjolla vaan pelkkiä pipareita ilman koristelua :D Hih, kovasti tsemppiä viime hetken jouluvalmisteluihin <3

Vastaa

Mä leivoin kilon verran taikinaa pipareiksi viikonloppuna ja yo-neiti leipoi toisen kilon tänään. Piparitaloa en ole toissavuoden jälkeen enää väsännyt, tein silloin niin ison ja monimutkaisen että tuntui siltä, että sen parempaan ei kyvyt enää riitä :-D Hassu juttu muuten, että pipareiden koristelu on kivaa ja niistä tulee mukavan näköisiä, mutta kaikki me tykätään koristelemattomien mausta kuitenkin eniten.

Vastaa

Oho, tehän ootte tehtaillut pipareita ihan kunnolla!! Mä olisin halunnut piparitalon, mutta realismi astui mukaan kuvioihin ja tajusin, etten mitenkään ehdi/jaksa sellaista nyt väsätä, niinpä tarjolla on vaan pipareita :) Tosin nämä olin sentään ajatellut koristella kauniisti, mutta nyt näyttää siltä, että tarjolla on todella vain pelkkiä pipareita :D Eli mulla on just toisin päin, rakastan pipareiden kuorrutetta ja sitä saisi olla ihan tosi runsaasti, mutta en niin jaksa väkertää koristeita :) Pitäisi tehdä vaihto, saatte mun alastomat piparit ja mä teidän koristellut ;)

Vastaa

Onpa teillä kaunista! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.