Tänään olisi ollut työpaikan pikkujoulut, kuten varmaan niin monella muullakin, mutta niiden sijaan valitsin koti-illan. Oikeastaan, olisihan se ollut varsin mukavaa mennä, juhlavuosikin ja kaikkea, eli epäilemättä mainiot pippalot. Mutta ne olisivat olleet kaukana, Vaasassa, ja niinpä mukavuudenhalu voitti ja totesin, etten jaksa vaihtaa kaupunkia yhden illan takia. Valitsin siis kotisohvan, tylsä minä. Myönnettävä kyllä on, että tässä yksikseni istuessa hieman harmittaa, että kunnon pikkujoulut jäi tänäkin vuonna kokematta, mutta ehkä ensi vuonna sitten joku taho järjestää ja muistaa kutsulla? Noh, nyt kun en pääse pukeutumaan pikkujouluihin, kolusin vanhoja asukuvakansioitani ja poimin pikkujoulutunnelmaan sopivia (tai sellaisessa olleita) asuja.

pikkujoulumekko 1pikkujoulumekko 4pikkujoulumekko 03pikkujoulumekko 01

Talvikauden juhlissa tulee käytettyä paljon mustaa, ja huomasin, että musta mekko on vuodesta toiseen ollut yksi käytetyimmistä ilta-asuistani. Mutta miksei vaaleammat värit kävisi talvikautenakin, rohkeammista väreistä puhumattakaan! Juhla-asukuvia katsellessa tajusin myös, että olen käyttänyt viimeisen kuuden vuoden aikana häkellyttävän vähän punaista, edes pikkujouluaikaan. Hassua se on siihen nähden, että todella pidän punaisesta! Se on pukeutumisessa yksi suosikkiväreistäni, mutta ehkä sitten vaatii juuri sen oikean sävyn ollakseen riittävästi mieleen ja päätyäkseen kotiin asti? Asia on korjattava ja lisättävä syvänpunainen mekko ostoslistalle, mutta hinkua olisi myös kauniiseen sähäkkään pinkkiin. Vielä kun löytäisi kauniit mallit ja sen täydellisen sävyn! Löytyisiköhän Lontoosta? :)

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kauniita pikkujouluasuja! :) Olisi varmasti hauskaa laittautua pikkujouluihin. Noh, ainakin olet päässyt pikkujouluihin muina vuosina! :) Minä en ole koskaan ollut yksissäkään…

Vastaa

Oi, ei koskaan pikkujouluissa? Jopas jotakin! :) Ja minä valitan, että vain kolmisen sellaista on tullut koettua, ja vieläpä omvlintaisesti jätetty juhlia välistä, hih :) Noh, eipä pikkujoulut itselle järin iso juttu ole, kaipa muuten olisin nytkin sen vaivan nähnyt ja suunnannut paikan päälle, mutta toisaalta taas olisi ollut mukava nähdä niitäkin työkavereita, joita aivan liian harvoin muulloin näkee!

Vastaa

Varmasti sieltä voi löytää vaikka mitä. Näistä mekoista mun suosikki on tuo eka valkoinen

Vastaa

Kiva kuulla! Itse tykkään hurjasti vaaleista väreistä, ja yritän aina muistuttaa itseäni, että niitä voi käyttää myös talvellakin, ihan liian helposti kun sortuu mustaan ja tummiin sävyihin :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.