Olen saanut postaustoiveen nahkakenkien huoltoon liittyen, ja nyt kun sopivasti istahdettiin miehen kanssa parvekkeelle tekemään kengille sekä kausi- että käyttöönottohuoltoa, ajattelin hetken tulleen ja päätin kirjoitella vähän kenkienhuoltorutiineistani. Kenkien puunaamiseenhan saisi uppoamaan vaikka kuinka aikaa, mutta itse suosin pääasiassa ihan vain helppoa ylläpitohuoltoa, ja mitä säännöllisemmin sen muistaa tehdä, sitä helpompaa se aina kerralla on. Kokosinkin alle helppoja vinkkejä, joilla pitää huolta nahkakengistä, ja ehdottomasti suosittelen niin tekemään. Huolletut kengät pysyvät pitkään kauniina ja elinikä pitenee huimasti! Kannattaa olla kärsivällinen ja muistaa käsitellä kengät ensimmäisen kerran jo ennen käyttöönottoa, ja muistaa hoitaa myös sen jälkeen säännöllisesti.

kenkien huolto 1

Meillä sattui nyt sopivasti olemaan kolmet kengät työstettävinä; miehen uudet konjakinväriset nahkakengät ja minun uudet syysnilkkurit, joiden pinta oli jo niin hyvä, että niille riitti kaikkein kevyin käsittely. Kolmas pari taas oli nupukkinahkaiset nilkkurini, jotka olin torpedoinut maastossa suht pahaan kuntoon, jaiks, mutta näillä vinkeillä niistäkin saatiin loihdittua melkein kuin uudet!

Esivalmistelut

Hoida kengät kun ne ovat täysin kuivat, eli käsittelyä ei kannata tehdä suoraan ulkoa tultua. Poista ensin kengistä nauhat, jos sellaiset on, ja harjaa kengät läpi tarkoitukseen sopivalla harjalla. Harjaus siistii pintaa ja poistaa irtoroskat sekä pölyn ennen käsittelyä. Oli kengät sitten pintanahkaa, mokkaa tai nupukkia, niin harjauksella on syytä aloittaa. Se jopa suositellaan tehtäväksi nahkakengille aina käytön jälkeen, ettei pintaan pääse likaa kertymään, mutta noh, en edes yritä väittää että niin tulisi riittävän säännöllisesti tehtyä.

kenkien huolto 5kenkien huolto 6

Puhdistus (vain tarvittaessa)

Joskus käy niin kuin minulla, että kenkiin tarttuu likaa, joka ei vain lähde pelkällä harjalla. Silloin on syytä ottaa järeämmät konstit käyttöön ja puhdistaa kengät huolellisesti, hoitokäsittelystä kun ei ole hyötyä lian päällä. Tämä vaihe kannattaa tehdä kuitenkin vain kun kengät ovat todella puhdistuksen tarpeessa, eli kannattaa välttää käsittelyä turhan usein.

Apteekeista saa Neo-Amiseptia, joka on oiva kengänpuhdistusaine; kaada vähän nestettä vanulappuun ja käy kengät läpi varmoin vedoin. Vältä liikaa hankaamista ja nesteessä uitettua vanulappua, ja muista käydä myös saumakohdat läpi, erityisesti pohjasauma. Anna kuivua käsittelyn jälkeen ainakin 15 minuuttia, ja jatka huoltovaiheeseen vasta kun kengät ovat täysin kuivat.

kenkien huolto 8

Nupukki- ja mokkanahan huolto

Menemättä sen enempää eri nahkalaatuihin, on ehkä paikallaan erottaa kiiltävästä pintanahasta mokkanahka (nahkakerroksen sisäpuolta) ja nupukki (hiottu pintanahka), sillä niiden hoito eroaa toisistaan. Yleinen käsitys on, että mokkanahka ja nupukki olisivat pintanahkaa vaikeampia ylläpitää ja kosteutta kestämättömiä, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Hyvälaatuinen mokkanahka on itse asiassa jopa pintanahkaa helppohoitoisempaa! Nupukki ja mokkanahka ovat toki huokoisempia ja imevät itseensä herkästi väriä ja kosteutta, mutta oikein hoidettuina kestävät kauniina pitkään. Niitä ei tule käsitellä voiteilla tai lankeilla pehmeän pinnan takia, mutta materiaalille tarkoitettuja suihkemaisia hoitotuotteita kannattaa käyttää.

Näihin putsattuihin nilkkureihini suihkin aluksi kevyesti värillistä mokkanahan hoitosuihketta. Käsittelyn jälkeen jälleen on hyvä antaa kenkien kuivahtaa tovi ja sitten suihkutella pintaan vielä erillinen kosteussuoja. Käytännössä hoitosuihketta ei välttämättä tarvitse jos pinta ja väri ovat jo hyvät (kuten vaikkapa uusissa kengissä), mutta nyt se oli paikallaan kunnon puhdistuksen jälkeen. Kosteussuojaa kannattaa muistaa suihkutella kengän pintaan muutaman käyttökerran välein, mutta muistaa kuitenkin antaa kuivua ennen käyttöä.

kenkien huolto 9kenkien huolto 15

Pintanahkaisten kenkien huolto

Pintanahan käsittely onkin monivaiheisempi projekti, jossa jaksamisesta ja tavoitteista riippuen on useita tapoja. Itse pitäydyn laiskana huomattavasti simppelimmissä vaiheissa kuin mies, joka puunaa kenkiään monivaiheisesti. Tässä kuitenkin vaiheet, jotka itsekin mielellään toteutan sekä käyttöönotto- että kausihuoltoa tehdessä.

Harjauksen jälkeen pintanahka on hyvä kosteuttaa hoitoaineella, itsellä on ollut käytössä minkkiöljyä sisältä hoitovoide jo vuosia ja tällä hetkellä hyväksi havaittu on The Shoe Snob Renovator (joka on budjettiversio kehutusta Saphir Renovatorista). Voide kannattaa levittää nukkaamattomalla puuvillaliinalla tai vaiheeseen tarkoitetulla harjalla. Aloita levittämällä tasainen kerros voidetta kengän pintaan, ja jos kenkäsi on ns. reunoskengät, aloita reunoksen ompeleista.

Jos kengät ovat vähänkään seisseet kaupan hyllyssä ja päässeet kuivumaan, imee nahka hoitovoiteen nopeasti sisäänsä. Voitelu saa nahan pehmeämmäksi ja joustavammaksi, ja siten miellyttävämmän tuntuiseksi ja kestävämmäksi. Voiteen levittämisen jälkeen anna kenkien kuivua 10 minuuttia ja jos kengät ovat hyvin kuivat, uusi käsittely tarvittaessa (uusille kengille kuitenkin harvemmin tarpeellista). Harjaa lopuksi puhdistusharjalla ylimääräiset voiteet pois.

kenkien huolto 17kenkien huolto 18

Kun kengät on kosteutettu, on aika värilliselle tai värittömälle kiillotusvoiteelle. Jos et ole varma väristä, eikä ole tarvetta syventä väriä tai peittää haalistumia, suosittelen väritöntä, mutta muuten hyvä muistisääntö on pitäytyä kenkiä vaaleammissa sävyissä. Värillisellä kiillotusvoiteella pystyy kuitenkin myös taittamaan kenkien värimaailma haluamaansa suuntaan, itse esimerkiksi päivitin viime talvena beiget nilkkurini asteen verran tummempaan, joten silloin voi valita myös samansävyisen/tummemman voiteen. Jos on epävarma sävystä, kannattaa ensin testata johonkin huomaamattomaan kohtaan.

Itse en levittänyt uusiin nilkkureihini enää kiillotusvoidetta, mutta jos kyseessä olisi ollut kausihuolto, olisin sen tehnyt. Mies kuitenkin päätyi käyttämään uudet kenkänsä vielä kiillotusvoiteen kautta, mikä sopi hyvin minulle kuvamateriaalin keräämistä varten. :) Kiillotusvoide kannattaa myöskin levittää nukkaamattomalla puuvillapyyhkeellä. Kiedo kaistale etusormen ympäri, kasta sormen kärki kevyesti voiteeseen ja käy kenkä pyörivin liikkein läpi. Hyvin pieni määrä voidetta riittää, eli kerroksen tulisi jäädä erittäin ohueksi. Anna jälleen pinnan kuivua hetki, jonka jälkeen kannattaa vielä kiillottaa pinta kiillotusharjalla (älä käytä puhdistusharjaa, sille se on likainen). Kenkiin jää tämän vaiheen jälkeen kevyt kiilto ja ovat valmiit käyttöön, mutta jos haluat syventää kiiltoa, voit käydä ne vielä kauttaaltaan läpi vanhoja sukkiksia apuna käyttäen; purista ohuet sukkikset myttyyn ja käy kengät läpi voimakkaasti hinkaten.

Lisää kiiltoa pintaan

Tämän vaiheen jätimme molemmat välistä enkä itse ole koskaan kokenut tarvetta korkeamman kiillon saavuttamiseksi, mutta jos satut kaipaamaan kenkiisi vielä voimakkaampaa kiiltoa, on sekin helposti mahdollista. Jätä vain voiteen harjaamisen jälkeen kiillotus välii ja sen sijaan levitä, samalla tavoin kuin edellä, kenkiin ohuen ohut kerros värillistä tai väritöntä lankkia. Lankkia on tarkoitus saada niin ohut kerros kuin mahdollista, koska paksu kova kerros taitekohdissa tuppaa murtumaan rumasti ja jättämään kengät ikävän näköisiksi. Kiillota lankki kostealla vanulapulla hieroen ja toista käsittely 2-3 kertaa. Käyttämällä eri värisiä lankkikerroksia (esim. väritön-väritön-tumman ruskea) voidaan kiiltoon saada syvyyttä ja ns. lasimaisuutta.

kenkien huolto 14kenkien huolto 21

Kiiltonahkakengät ja liian pienet nahkakengät

Kiiltonahkapinnoillekin löytyy oma hoitotuoteensa, joka puhdistaa pintaa ja jättää kauniin kiillon. Jos kengät taas ovat tuntuvat liian pieniltä, kannattaa ottaa yhteyttä suutariin ja kysellä mahdollista lestinvenytystä. Mikä kyseessä on normaali uusien kenkien napakkuus, on pika-apuna asiaan Leather Stretch -suihke. Muotoutumisprosessia voi nopeuttaa suihkauttamalla sitä kengän sisään parilla ensimmäisellä käyttökerralla ennen jalkaan laittoa. Aina pehmentää nahkaa siten, että se pääsee nopeammin muotoutuman jalkaan paremmin istuvaksi ja toimii!

kenkien huolto 12

Valmis

Helppoa ja nopeaa, perushuoltoon ei kauaa mene, mutta kärsivällisyyttä useamman vaiheen tekeminen saattaa vaatia, hoito kuitenkin tekee jalkineille ihmeitä! Nahka on kestävä materiaali, muttei hoitamattomana kestä ja kulu kauniisti. Kenkienhoitolaatikon ei tarvitse olla niin laaja kuin meillä, alkuun riittää hyvin harja, hoitovoide, kosteussuojasuihke ja kenkälankit tarvituissa väreissä, alla vielä lueteltuna tässä hoito-operaatiossa käyttämämme aineet!

kenkien huolto 22kenkien huolto 25

Tässä huollossa käytetyt tuotteet:
Woly kenkäharja
Orion Neo-Amisept
Bexley Suede Renovator
Woly Wet Blocker
The Shoe Snob Mink oil Renovator
Waxing brushes
Woly Fashion Leather Cream
Puuvillapyyhe vanhasta teepaidasta ja käytettyjen sukkisten toinen elämä ennen roskikseen päätymistä

Katso myös nämä

22 comments

Vastaa

Kiitos paljon, tästä oli apua! :)

Vastaa

Oi, kiva jos oli iloa! :)

Vastaa

Kiitos hyödyllisistä vinkeistä! Mitenkäs, pystyykö näitä vinkkejä soveltamaan myös nahkalaukkujen hoitoon? Miten itse huollat nahkalaukkujasi :) ?

Vastaa

Kiva jos oli iloa! :) juu, kyllä, ehdottomasti voi soveltaa laukkujen huoltoon! Jos hintavamman laukun ostaa, kannaattaa toki kysäistä mitä myyjä suosittelee (omaa Furlaani esimerkiksi myyjä suositteli olemaan käsittelemättä käyttöön oton yhteydessä ja tekemään ylläpitohuoltoa vasta kun tarve vaatii), mutta pääsääntöisesti kyllä levitän silloin tällöin pintanahkaiselle laukulle hoitovoidetta (lankkia ei kannata käyttää) ja mokkanahkaiselleni taas suihkin tuota värillistä hoitosuihketta sävyä syventääkseni, sekä myös kosteussuojaa silloin tällöin! :)

Vastaa

Nahkaisia ja feikkinahkaisia kenkiä voi myös venyttää pakastimessa:
http://www.youtube.com/watch?v=qf5mJ7aR2t8

Vastaa

Hih, joo, toi on hauska! Kaikenlaisia kikkoja venytykseen on, ja just tuosta samaisesta ”pakastinvenytyksestä” juteltiin viikonloppuna ja pohdittiin, että näyttää tutoriaaleissa niin näppärältä, mutta itse kuitenkin mokaisi jotenkin :D En siis ole uskaltanut kokeilla, mutta jos joku on, niin olisi hauska kyllä kuulla kokemuksia!

Vastaa

Mä oon kokeillut yksiin Asoksen feikkinahkaisiin nilkkureihin, jotka ostin ”kumisaappaiksi” loskakeleihin. Asoksen kengistä kun ei ikinä tiedä, että minkä kokoinen pari sieltä tulee… Laatu kun ei todellakaan ole tasaista! En halunnut maksaa palautuksesta melkein kenkien hintaa, niin päätin koittaa jääpussitekniikkaa… Ne todella venyivät varmaan yhdellä koolla! :)

Vastaa

Vitsit, mahtava kuulla, että toimii – huikeaa jos noin hyvin saa kotikeinolla venymään!!

Tuo onkin muuten hyvä testata just tuollaisiin keinonahkaisiin popoihin, itse jo mielessäni maalailin kuvaa kalliista nahkakengistä, joihin vesipussit paukahtaa rikki ja pakkanen tekee tuhoja ;) Täytyy pitää mielessä ja harjoitella tekniikkaa juuri johonkin vähän edullisempiin, ja etenkin kuvailemassasi tapauksessa keino on kyllä oiva! Sitä paitsi, edullisempiin ei edes välttämättä huvittaisi maksaa suutarin oletettavasti hintavaa venytystä, joten halpa kotikonsti on siinä enemmän kuin tervetullut. :)

Vastaa

Todella loistava postaus! Kiitos tästä paljon! Olen itse tosi laiska kenkien huoltaja ja suihkautan lähinnä kosteussuojaa aina välillä kenkiin. Pitäisi ehdottomasti ainakin harja ostaa, koska erityisesti mokkanahan harjaus ei olisi ollenkaan huono juttu. Ehkä suuntaan tässä kauppoihin kunhan palaan Lontooseen ja huollan kengät kerralla kuntoon. :)

Vastaa

Hih, kiva jos oli iloa! :) Niin tiedän tunteen! Sitä on paljon helppo luistaa tässä kohdassa, mutta aina kenkäpäivityksen jälkeen lopputuloksen nähdessään muistuttelee itseään siitä, että hoitamiselle on kyllä ihan syynsä :) Tuo kenkäharja on kyllä näppärä, ja etenkin jos se löytyy eteisestä käden ulottuvilta, niin tulee huomattavasti helpommin käytettyä kuin jos sen joutuisi kaivamaan jostain vartavasten pientä harjailua varten!

Vastaa

Hyvä ja ajankohtainen postaus, kiitos! Putsauksen jälkeen olen viimeksi kokeillut käyttää nahan pintaan mehiläisvahaa, ja tykkäsin tuloksesta.

Vastaa

Kiva jos oli hyötyä! Itsellä on nyt käsillä kesäkenkien säilöön pakkailut ja syys-/talvikenkien esille otto, joten kenkähuoltoa on nyt paljon edessä :) Enpä olekaan itse kokeillut mehiläisvahaa kengille, joten kiitos vinkistä, mukava kuulla muiden hyväksi havaitsemia kikkoja! :)

Vastaa

Hmm, itse en ole käyttänyt tuollaista ensin mainitsemaasi hoitovoidetta, vaan puhdistanut kengän ja sitten levittänyt värillistä tai väritöntä lankkia (tai jotain muuta suoja-ainetta) ja lopuksi suihkuttanut kosteussuojasuihketta. Auttaako hoitovoide siis tekemään kengän vastaanottavaisemmaksi lankille vai mikä siinä on päällimmäisin idea? Haluan hoitaa kenkiäni kunnolla, mutta toisaalta haluan myös välttää turhia aineita, varsinkin kun nuo kenkäaineet eivät taida olla ainesosiltaan sieltä hellimmästä päästä (osa on kai aikamoisia myrkkyjä).

Vastaa

Tuo hoitovoide tuo joustavuutta ja notkistaa nahkaa (ja tekee siitä näin paremmin käyttöä kestävän, nahkakin kun kuivaa ja on silloin herkempi kulumalle) ja tuo minkkiöljy tuo myös suojaa kengille, itse en esimerkiksi käytä lainkaan suihketta pintanahkaisiin kenkiin, vaan tuo minkkiöljy on ollut käytössä vuosikaudet.

Tietenkään en aina käytä molempia, vaan tarpeen mukaan! Jos kengät ovat hyväkuntoiset, pääsasiassa käytän pelkkää hoitovoidetta, mutta jos pinta kaipaa vielä tuunausta, lisään päälle lankkia (kokemuksieni mukaan värillinen lankki myös levittyy kauniimmin ja tasaisemmin kosteutettuun pintanahkaan kun kuivaan ja hoitamattomaan). :)

Vastaa

Hei jes, kiitos tästä postauksesta :) Tarviikin tästä lähteä hiukan ostoksille, että saa kaapista saappaat taas kuntoon ennen kunnon syyskelejä. Tähän asti rutiineihin on kuulunut lähinnä kosteussuihkeen suihkutteleminen ja sekin liian harvoin. Jospa sitä nyt ryhdistyis!

Vastaa

Jee, kiva jos oli iloa! Nyt on kyllä loistava aika puunata kengät kuntoon kun kelit on vielä hyvät, saman voi tehdä myös kesäkengille, jotka pakkaa talvisäilöön – on sitten ensi vuonna kevään saapuessa vastassa puhtaat ja hoidetut kengät ;)

Vastaa

toimiiko tuo toinen puhdistus juttu myös näille?:http://www.zalando.fi/converse-chuck-taylor-all-star-korkeavartiset-tennarit-musta-co415b02g-q11.html

Vastaa

Paras hoitoaine maailmassa nahkakenkille on Saphir. Ne ovat ainoat mitkä koostuu 100 % valituista lonnonvahoista ja ölyistä. Valikoima on laaja http://www.leathermastershop.eu ja eri nahantyyppejä varten.

Vastaa

Kiitos kovasti vinkistä, täytyykin pitää mielessä! :)

Vastaa

Käytätkö apteekin Neo-Amiseptia siis myös nupukkinahkaisille kengille :) ?

Leave a Reply to nahkatohtori Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.