Petra

Aikaisin aamulla Aqabasta lähtenyt bussi tavoittaa yhdeksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä valitun ja UNESCO:n maailmanperintökohteeksi listaaman Petran aamupäivällä. Vajaan parin tunnin matkan aikana aurinko tavoittaa taivaan hiljalleen ja koko matkan maisemaa valloittaa jylhä vuoristo. Päästäkseen tarinoiden kaupungin äärelle on portilla maksettava 50 euron pääsymaksu ja käveltävä hiekkateitä saavuttaakseen kapean solan, joka lopulta kaartaa kaupunkiin. Hevoset ravaavat kapeaa kulkuväylää pakottaen matkailijat pomppimaan sivuun ja kameleita ohjastavat beduiinit tarjoavat kyytiä väsyneille, mutta jos jalat vain kantavat, kannattaa kyydistä kieltäytyä, näin ei jää paitsi kaikesta siitä vaikuttavuudesta, mitä jo pelkkä matka kalliokaupunkiin tarjoaa.

Seinämät kohoavat jyrkkinä ja sininen taivas pilkottaa jossain ylhäällä, viileät kallionseinämät hohkaavat kylmää vuorokauden ympäri auringon tavoittamattomissa. Jossain ylhäällä on lämmin, mutta maanrajassa iho kipristää kananlihalle. Pitkää solaa seurailee nerokas vesijärjestelmä, joka on kuljettanut puhtaan veden kultakautenaan arviolta 30 000 asukkaalle. Sola on täynnä pieniä yksityiskohtia, ratkenneita ja ratkaisemattomia mysteereitä, joita harjaantumaton silmä ei välttämättä tavoita, mutta onni jos on opas osoittamassa seinämiä, ohjaamassa katsetta ja kuvailemassa elämää aikaa sitten. Punertava hiekkakivi luo villejä muotoja ja kerroksia maisemaan, luonto on tehnyt omaa työtään maiseman muokkaamisessa.

Matka kohti kaupunkia taittuu kaarre kerrallaan, kunnes lopulta solan välistä pilkottaa vieraat vastaanottava huimaavan korkea aarrekammioksi kutsuttu kivipalatsi, joka niin monessa matkaesitteessä on kutsunut vierailijoita luokseen. Auringonsäteet tavoittavat samaan aikaan hyvin säilyneen julkisivun ja eteen aukeava vilkas aukio kylpee hetkessä auringossa. Taivasta tavoittelevat kivipilarit vetävät sanattomaksi, miten ihminen on saanut aikaan tämän kaiken keskelle kallioista maisemaa yli 2000 vuotta sitten?

Tämä muinaisen nabatealaisen valtakunnan pääkaupunki on ollut yhtälailla elävien ja kuolleiden. Elävistä se hiljeni 500-luvulla maanjäristyksen seurauksena ja uudelleen se löydettiin suhteellisen vastikään. Kukoistuksen kautena elävät ja kuolleet asuivat liki, kallioon hakatut haudat ovat lähellä kaikkea, matkalla kaupungin sydämeen. Aarrekammiolta matka taittuu loivasti alas ja kalliot kätkevät sisäänsä salaisuuksia aina kallioseinämien kattoon asti. Opas kertoo haudoista, osoittaa asumuksia, näyttää kauppapaikat ja pysäyttää ihmettelemään valtavaa amfiteatteria. Kaupungin ihmeisiin ei kuulu pelkästään nerokas vesijärjestämä saati leuat loksauttava osaaminen rakentaa silloinen suurkaupunki kallioon, vaan myös toimiva keskuslämmitys, joka 100-luvulla roomalaisten myötä rakennettiin kaupunkiin.

Vaikka kaupungista on kaivettu esille vasta murto-osa, tuntuu päivä häviävän pieneltä ajalta ihmeellisyyksien edessä. Matkailija voi seurailla hiekkateitä ja katsella koko komeutta alhaalta, mutta kun kaupunki kurottelee taivaita, miksei ottaa kaupunki vastaan sille ominaisimmalla tasolla? Kapeat kiviportaat johdattelevat ylös ja murentuva seinämä rikkoo polkuja, mutta utelias ei anna sen estää. Hieno hiekka liukastuttaa sileitä kivitasoja, ja kuumana ja kirkkaana porottava aurinko sokaisee taivaalle hapuilevaa. Ylhäällä aukeaa kuitenkin uusia näkymiä, kaupungin koon hahmottaa vasta maanpinnan yläpuolelta. Temppelit ja asumukset kutsuvat kurkkaamaan sisäänsä. Hiekan maalaamat suuret kuviot ja kiveen hakatut yksityiskohdat saavat kaikki olon tuntumaan pieneltä. Otsalle liimautuneet hiukset ja takkuava hengitys tarjoavat tilaisuuksia pysähtyä kesken matkan lepäämään kivipaasien päälle, hakemaan katsella seuraava reittiä, joka ehkä johtaa johonkin uuteen tai pakottaa palaamaan, mutta kokeilematta se jää selvittämättä.

Kalliokaupunki Punaisen meren ja Kuolleen meren välissä tunnetaan jo Vanhan Testamentin ajoista ja karttaan on ympyröity liki neljäkymmentä matkailijalle merkittävää pistettä aina vierailijakeskuksen porteilta kaupungin kaukaisimmalle pisteelle, Al-Deir -luostariin, jonne matka on pitkä ja kivinen, suora edestakainen matka kauimmaiselle pisteelle vie helposti kolmisen tuntia. Koko matkan keskivaiheilta löytyy kaupungin keskusta, johon ensimmäinen kosketus on huikea Nymphaeum monumentti, jota ennen ei voi olla ohittamatta kaupungin suihkulähdettä. Keskustassa voi tutustua museoihin ja poiketa ihastelemaan upeita mosaiikkilattioita arkeologisten kaivausten alla olevaan bysanttilaiseen kirkkoon.

Vaikka kuinka tahtoisi, päivämatkalaisen aika ei riitä kaikkeen. Jos kalliokaupunkiin tutustumisen haluaa jakaa osiin, löytyy Petrasta muutamia hotelleja, mutta muuten reitti kannattaa suunnitella omaan aikatauluun sopivaksi. Vietti kaupungissa sitten paljon tai vähän aikaa, vaikutuksen se tekee aivan varmasti. Jos olisin kokenut Aqaban ilman Petraa, olisin jäänyt jostain suuresta paitsi.