Onnea on rauhalliset perjantai-illat. Olen monesti jo ehtinyt hehkuttaa sitä, että perjantai on aina perjantai, vaikka teoriassa koko viikko olisikin vapaa (vaikka tällä viikolla kyllä kalenteri on ollut ihan pullollaan itse aiheutettua kiirettä, kuten ensi viikollakin). Niinpä olen nyt vetelehtinyt sohvalla, juonut lasin viiniä, nauttinut lämpimistä voileivistä (sopivan helppoa ja nopeaa iltapalaa) ja siinä lomassa aloittanut kuvakasan purkamisen. Tekisi mieli poukkoilla aiheesta toiseen ja hehkuttaa vielä tätä päivää, josta en etukäteen olisi uskonut tulevani näin fiiliksiin kuin loppujen lopuksi tulin, mutta aloitetaan asukuvilla.

Nämä asukuvat eivät oikeastaan ole minkään päivän asu. Kävi nimittäin niin, että poikkesimme kaimani kanssa kokeilemassa Canonin ministudiota ajatuksena tsekata yksi potentiaalinen vaihtoehto, joka saattaisi pelastaa alati pimenevien päivien asukuvaongelman (ja kyllä, lupaavalta näyttää, vähän vain treeniä ja se on siinä!). Niinpä olin valmiina kuviin, mutta satuin bongaamaan Republic Showroomin rekistä ihanaisen kotimaisen LiLLE Clothingin (joku ehkä muistaa erityisesti viime syksyn asuistani?) vaatteita ja ihastuin pehmeään hennon roosaan pörröneuleeseen sekä kuvioituun puseroon. Hetken emmittyäni päätin unohtaa sen päivän yläosan ja ihan vain kokeilla LiLLEn uutuuksia, ja niinhän siinä kävi, että päälle jäivät. Mielelläni kyllä olisin pitänyt nämä päivän asuna, mutta kiltisti palautin yläosat takaisin rekkiin kuvien jälkeen.

lille cardigan 9lille shirt 2lille cardigan 12lille shirt 1lille clothingHame: Zara / Kengät: Marian / Pusero ja villatakki: LiLLE Clothing (kuvauslainassa)
Kuvat: Ansku / Shoe Lover

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Oi kun kauniita kuvia, ihana kokonaisuus ja ennen kaikkea todella kaunis sinä :)
Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Oi, kiitos kauniista sanoistasi <3 Aivan ihanaa viikonloppua myös sinulle!

Vastaa

Iiih, ihana asu taas! Mieletön hame: kokonaisuuskin on upea, vaikka omaan tyyliini vähän turhan naisellinen (mutta sinulle tietenkin juuri nappi :)). Mutta siis tuollaista hametta alan tässä himoamaan melkein itsekin. Käyttöä sille tulisi tosin vasta ehkä joskus sitten vuoden päästä, kun tämä pallomaha-asukki on kohta syntynyt ja minä palannut äitiyslomalta taas kodin ulkopuolelle ;)

Ja ihana etenkin tuo viimeinen kuva sinusta! Jotenkin niin luonnollisen rento ja kaunis sinä.

Vastaa

Oi, kiitos kovati ihanasta kommentistasi!! :) Ihastuin ihan täysillä tähän hameeseen ja hankin sen samantien kahdessa värissä – mielessäni olen siis yhdistänyt ne jo vaikka mihin, vaikka tämä olikin eka kerta kun hame ihan oikeasti päätyi päälle :) Uskon siis vahvasti, että se (tai siis ne) on tosi monikäyttöinen!

Hih, vuosi menee nopeasti, joten kyllähän sitä voi vaikka jo vähän etukäteen hankkia täytettä vaatekaappiin ;D Ei ole harvassa ne ihmiset, joiden olen kuullut ostaneen vaatteita tulevaisuutta varten ikään kuin kannustimena tai asiana mitä odottaa, vaikka myönnän kyllä, että itse olisin vähän liian kärsimätön hankkiakseni vaatteita (tai ylipäätään mitään muutakaan) vuoden tai vuosien päähän! :)

Vastaa

Olet sinä kyllä upea! :)

Vastaa

Oi, kiitos ihana!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.