Osa hiusten kunnonkohennusprojektiani on ollut pitkittää pesuväliä. Ongelma on ollut se, että olen täysin koukussa puhtaaseen tunteeseen ja inhoan edelleenkin likaisen ja raskaan tuntuisia hiuksia. Lisäksi puhtaat hiukset asettuvat kauniimmin aloilleen, näyttävät siistimmiltä ja muutoinkin ovat helpommat käsitellä. Olen joskus ollut tilanteessa, että olen pessyt hiuksia joka päivä, eli todella aivan liian usein. Sain sen muutama vuosi sitten tuskanhiellä hivutettua joka toiseen päivään, mutta se ei vielä täytä tavoitteitani. Nyt uudenlaisessa arjessa on ollut mahdollisuus opetella uusia tapoja ja on helpompi kouluttaa hiuksia sekä tottumuksia uudelleen. Päivätöistä poisjäänti siis helpotti isosti tavoitetta ja loput hoiti vuosien testailun jälkeen omiin tarpeisiin täydellisen kuivashampoon löytäminen.

Olen saanut muutaman kerran kysymyksen siitä, että kun blogin kautta kun on pääsee kokeilemaan lukuisia eri tuotteita, edullisempia ja hintavampia, luonnonkosmetiikkasta tavalliseen ja niistä vielä apteekkisarjoihin, niin onko joku sarja selvästi lyönyt laudalta muut. Harmikseni olen joutunut toteamaan, etten ole löytänyt yhtä ylivertoa sarjaa, jonka jälkeen en enää kaipaisi muuta, mutta sen sijaan olen löytänyt tukun hittejä ja pystynyt poimimaan omaan arkeen liudan sellaisia, joihin en välttämättä muuten olisi tullut törmänneeksi. Oma hittimittari monesti onkin se, ostaisinko itse ja vielä paremmin, ostanko itse, sillä nykyään ei välttämättä uusien kosmetiikkatuotteiden ostamiselle ole enää tarvetta, ellei sitten halua jotain tiettyä tuotetta tai merkkiä.

batiste kuivashampoo 1batiste 5

Olen viimeisten vuosien aikana testannut varmaan kymmentä kuivashampoota ja löytänyt ihan kivoja, mutta en silti niin hyvää, että olisin halunnut ostaa uudelleen. Olin jo pitkään kuullut kehuja Batistesta mutta kun kylpppäri pullisteli muita kuivashampoita, annoin olla ja mietin mielessäni, että se on kuitenkin sitä samaa. Muutama kuukausi sitten näin purkin tarjouksessa ja kiikutin sen kassalle, eikä siitä mennyt kuin hetki ja olin jo myyty – nyt en enää haluaisi olla ilman. Batistessa ainutlaatuista muihin testaamiini on sekä puhtaammalta näyttävä että siltä oikeasti myös tuntuva lopputulos ja kaikkein parasta on, että se kestää seuraavaan päivään. Monen muun kuivashampoon kanssa olen saanut hieman apua siksi samaiseksi päiväksi, mutta seuraavana päivänä hiukset on tuntuneet jotenkin vielä tavallista likaisemmilta. Tämän kanssa ei ole niin, vaan hiukset tuntuvat tavallista puhtaammilta myös seuraavina päivinä, joten pesunvälin pidennys on onnistunut huomattavasti kivuttomammin kuin ilman.

Batistelta löytyy liuta kuivashampoita, itse olen kokeillut niistä nyt kolmea (Original, XXL Volume ja Floral & Flirty Blush) ja tullut siihen tulokseen, että Original on kiistatta paras näistä. Floral & Flirty Blush on enemmän freesausta ja tarjoaa raikkaan tunteen, mutta silti se on jotenkin vähän vaisu, eikä anna Originalin kaltaista tukea. XXL Volume on kiva, mutta jotenkin Original tuntuu asteen tehokkaammalta ja antaa sekin myös kivasti lisävolyymia. Original on siis noussut ihan lemppariksi! Tulen kyllä edelleen haastamaan Batisten ja testaamaan muita, mutta siinä ohella varmistan, että kaapista löytyy myös tätä. Seuraavaksi haluan testata Batisten vaaleille hiuksille tarkoitettua kuivashampoota, jonka olisin ostanut jo viimeksi jos olisi ollut Kicksin hyllyssä.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

23 comments

Vastaa

Täällä kans yks Batisteen rakastunut! :) Se tummille hiuksille tarkoitettu on ihan loistavaa, sillä se ei jätä laisinkaan sellaista harmaata tyveä niin kuin monet muut kuivashampoot, joiden väitetään tummillekin hiuksillekin sopivan, Suosittelen myös kokeilemaan sitä Batisten kuivahoitsikkaa, jota myydään samanlaisissa puteleissa!

Vastaa

Oi, mahtavaa, että olet tykännyt kanssa ja kiva kuulla, että toimii oikeasti myös tummiinkin hiuksiin! Palan halusta testata sitä vaaleille tarkoitettua, sillä kiinnostaa todella, miten se eroaa vaikkapa tuosta perusversiosta. Ja kiitos kovasti vinkistä, enpä tiennytkään, että on olemassa myös kuivahoitoainetta, joten sitä täytyy ehdottomasti kokeilla :)

Vastaa

Kiitos vinkistä! Oma Suomesta roudattu vakkari halpis-kuivashampooni on loppumaisillaan, enkä tiennyt yhtään, mitä merkkiä kokeilla seuraavaksi. Itselläni kun on samanlainen pesuvälinpidennysyritys menossa. Tämä menee siis ostoslistalle.

Vastaa

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, hinta-laatusuhde on todella mainio! Itsellä on myös lentokentältä hankittu Batisten minikoko, joka toimii loistavasti reissuilla mukana :)

Vastaa

Mä oon joskus ollut samassa hiustenpesu joka päivä -kierteessä. Pääsin eroon siitä kun mulla oli sinetti-pidennykset. Niitä pidennyksiä ei tullut pestyä joka päivä, ei edes joka toinen, joten totuin niiden kanssa uuteen rytmiin. Nyt vedän samalla päällä 3 päivää. Kahtena päivänä hiukset ovat auki, kolmantena kiinni. :)

Olen kokeillut vain yhtä kuivashampoota (en muista merkkiä), mutta ei vakuuttanut mua. Hiukset tuntui sen jälkeen tosi omituisilta ja raskailta.

Vastaa

Itsekin toivoin, että nuo sinetit olisivat auttaneet kierteeseen ja sitä sanottiinkin, ettei niitä edes saisi kovin usein pestä, mutta silti jostain syystä oma tyvi rasvoittui niin tiuhaan, etten osannut jättää pesua vähemmälle :) Nykyään itsellä on pesupäivänä auki ja jo seuraavana useimmiten kiinni, mutta kiitos Batisten, vasta kolmas päivä tulee nykyään pidettyä hiuksia kiinni.

Tiedän muuten niin tuon omituisen ja raskaan tunteen ja vähän liian usea (myös niistä kehutuista) kuivashampoo tuntuu jättävän juuri sellaisen tunteen, mutta suosittelen kokeilemaan tätä, sillä ainakin itsellä hiukset tuntuvat tosi keveiltä ja noh, puhtailta :)

Vastaa

Olen käyttänyt myös tuota Batistea, ihan kelpo tuote. Minulla on kyllä niin rasvoittuva päänahka, että melkein aina pesen hiukset joka päivä. Tuolla kuivashampoolla saa kyllä ilmavuutta ja tukea kampaukseenkin.

Vastaa

Hyvin rasvoittuva päänahka on kyllä ikävä! Itselläkin tyvi tulee likaisen näköiseksi tosi nopsaan ja siihen Batiste on onneksi tuonut apun (muut ovat tähän mennessä tarjonneet vain hetkellistä helpotusta, tuoden kuitenkin mukanaan entistäkin likaisemman lopputuloksen), mutta eihän se tietty tarkoita, että kaikilla toimisi :) Kampaajani muuten tosiaan suositteli käyttämään kuivashampoota myös puhtaisiin hiuksiin juurikin tukea kampaukselle tuomaan, erityisesti kiharoille – vielä en ole testannut, mutta täytyykin kokeilla!

Vastaa

Sattuipas sopivasti, sillä juuri olen etsimässä tietoa siitä parhaasta kuivashampoosta. Vielä kun saan kommentit blondien Batistesta, niin tiedän, mitä ostan seuraavaksi. Onkohan se niin hyvä kuin original? Kiitos taas näistä vinkeistä:)

Vastaa

Hih, mahtava sattuma :) Mulla on se vaaleille tarkoitettu ostoslistalla ja nappaan sen mukaan heti kun tulee jossain vastaan, joten ainakin sitten huikkaan miten toimii! Tietty olisi kiva kuulla kokemuksia siitä jo nyt jos joku muu on kokeillut? Ihan kun muuten olisin just vähän aikaa sitten lukenut bloggarikollegan Oi Mutsi Mutsin kehuneen sitä, mutta toivottavasti en nyt laittanut sanoja kenenkään suuhun…. :)

Vastaa

Itse käytän Batisten kuivashampoota ja olen kokeillut useampia. Tämä blondeille tarkoitettu hint of colour light and blond kuivashampoo oli itselleni pettymys! Jos hiustesi väri on kullanvaalea / kellertävä, suosittelen kyseistä tuotetta! MUTTA jos haluat hopean / viileän vaalean sävyn kannattaa tuote jättää ostamatta! Itselleni tuli ainakin huomattava sävy ero ja hiukseni oli ”keltaiset” shampoon jäljiltä! :D

Vastaa

Äh, voi tylsyys! Tuota kyllä vähän pelkäsinkin :/ Noh, ehdin jo mennä jo ostaa blondiversion, mutta täytyykin kokeilla sitä sitten joku vapaapäivä, ettei tule ikäviä yllätyksiä ;)

Vastaa

Laitatko kuivasampoota siis toisena päivänä? Just ostin Stockan kantistarjouksesta sen blondi-Batisten, mutta vielä en ole ehtinyt sitä testata. Minun pitäisi myös pidentää pesuväliä. Arkipäivinä tulee pestyä hiukset joka aamu. Toisaalta nyt raskaana ollessa päänahka kestää huonosti mitään kemikaaleja, joten ehkäpä kokeilen vasta myöhemmin. Toisaalta taas päivittäinen pesu kuivattaa päänahkaa, eikä sekään ole hyvä. Hankalaa löytää sopivia tuotteita kun vartalo toimii niin erilailla kuin yleensä, näköjään kirjaimellisesti päästä varpaisiin…

Vastaa

Ah, Stockalta löytyy sitä Batisten blondiversiota? Täytyykin poiketa vielä tänään kun satun olemaan kulmilla liikkeellä, kiitos vinkistä :)

Joo, pistän jo toisena päivänä ja myös kolmantena jos onnistun sinne asti olemaan pesemättä. Pesin hiukset viimeksi sunnuntaina ja laitoin eilen tyveen runsaasti Batistea. Tänään on siis kolmas päivä pesusta, ja vielä aamulla hiukset tuntuivat selvästi puhtaammilta kiitos Batisten, ja kevyt freesaus kuivashampoolla riitti. Nyt istun jumpan jälkeen kahvilassa koneen ääressä hiukset auki, mikä on itselle täysin ennen kuulumatonta. Jos olen jotenkin päässyt kolmanteen pesuttomaan päivään, niin ainakin hiukset on ollut silloin tiukasti kiinni!

Äh, tuo on kyllä harmi kun kroppa reagoi uudella tapaa ja joutuu varmuuden vuoksikin varomaan tuotteita. Oma päänahka ei ole herkkä, joten en oikein osaa sanoa sen mahdollisesta ärsyttävyydestä, mutta kaikista testaamistani kuivashampoista tämä tuntuu kaikkein vähiten, joten siinä mielessä jos joku toimisi sen puolesta, niin tällä saattaisi olla mahdollisuus siihen :)

Vastaa

Saiskohan tän postauksen inspiroimana vihdoin aikaiseksi kaivettua oman Batisten testiin kaapin perukoilta. Olen ihan armottoman laiska käyttämään mitään tällaisia tuotteita, ratkaisen ongelman heittämällä hiukset ponnarille. :D

Vastaa

Hih, ehkä se kertoo vain siitä, ettei järin ole tarvetta? Että pesuväli on ok ja kiinni olevat hiukset toimii siinä missä avonaisetkin :) Itsellä tämä oli niin pelastus kun juuri noiden kahden edellisen kanssa olin paininut pitkään, pesuvälin kanssa oli ongelmia ja kiinni olevat hiukset eivät tuntuneet omilta, puhumattakaan ärsyttävästä rasvaisesta tunteesta jo heti pesua seuraavana päivänä :)

Vastaa

Olipa kiinnostava aihe. Minulla on sama ongelma. Lisäksi vielä niin, että päänahka ärtyy kutisevaksi (ja tulee jopa finnien kaltaisia näppylöitä, inhottavaa!!) todella helposti. Päänahka lisäksi oireilee tosi monesta tuotteesta.

Kaikkea mahdollista olen kokeillut (apteekin tuotteet, biozell, sim sensitive..). Ihotautilääkäri on kirjoittanut kortisoniliuosta ja olen koettanut kuorivaa apteekin samppoota (nimi nyt hukassa). Tulos = mitä vahvempi aine, sitä pahempaan kuntoon päänahka lopulta menee.

Sim Sensitiven yksi samppoo käy minulle parhaiten, sitä siis käytän. Kuitenkin toivoisi, että tähän jotain tolkkua saisi eli jos sinä tai lukijasi olette löytäneet hyviä tuotteita, kokeilen minäkin mieluusti.

Kasvoille käytän luonnonkosmetiikkaa eikä mitään aknen tyyppistä ongelmaa ole, siksikin tämä on outoa.. Pesuväli on juuri tuo pakolla venytetty joka toinen päivä (välillä joka päivä). Olen koittanut venyttää kuivashampoilla yms., mutta sitten vain kärsin jatkuvasti likaisista hiuksista (tai tököttien aiheuttamasta lisäkutinasta). Itse likaantuminen ei minusta muutu. Ainoa, joka vähän muuuttaa tilannetta on kesä ja aurinko päänahkaan – ja hatuttomuus.

Toivon kuitenkin, että sinä saat homman toimimaan ja seuraan mielenkiinnolla.

Sori pitkä avautuminen ;) Aihe vaan oli niin osuva.

Vastaa

Voi kurjuus, tuo herkästi ärtyvä päänahka kuulostaa kyllä ikävältä! Itsellä (nyt täytyy koputtaa puuta) iho ei oikein koskaan tunnu ärtyvän mistään eikä päänahan kanssa ole ollut ongelmia, joten siksi tulee harvoin mietittyä asioita oikeasti herkkäihoisten näkövinkkelistä ja vaikea hahmottaa sitä, mitkä mahdollisesti ovat riskituotteita. :/

Miten muuten päänahkasi reagoi värjäykseen, vai uskallatko lainkaan värjätä? Olen kuullut, että joillain värjäys on aiheuttanut päänahkaan allergian, ja sen myötä iho reagoi jatkossakin herkemmin. Omakohtaista kokemusta tosin ei ole. Varmasti tuossa ärsyyntyvässä päänahassa haittaa entisestään se, että iho ei pääse hiuskerroksen takia hengittämään samoin kuin muualta ja kierre on melkein valmis. Sitten nämä meidän säät, kuiva talvi ja kuivat sisäilmat, huoh. Joka tapauksessa, tosi kinkkiseltä kuulostaa!

Oletko kokeillut tuota Batistea? Se on itsellä ensimmäinen kuivashampoo, joka ei jättänyt jonkinasteista töhnäistä kerrosta hiuksiin, eli siinä mielessä mietin, että jos joku, niin se saattaisi auttaa vähän pesuvälin venyttämisessä eikä pakkaantuisi päänahkaan? Noita Batisteja myydään ainakin lentokentällä minikokoisina, että jos ison ostaminen tuntuu riskiltä, niin sellainen voisi olla hyvä testikoko :)

Vastaa

En tiedä auttaisiko tämä kyseisessä tapauksessa mutta heitän silti ilmaan ehdotuksen: muutaman pesun välein Herbina syväpuhdistava shampoo (karviainen ja lehmus) on näin sivusta seurattuna näyttänyt tekevän oikein hyvää oireilevalle päänahalle.

Kannattaa muistaa että mitä useammin pesee, sen nopeammin hiukset tuntuvat likaisilta, kun päänahka tottuu tahtiin. Helpoiten pesukierre katkeaa varmaan jos vaan sinnittelee todella likaisilla hiuksilla monta päivää (vaikka lomalla, kipeänä tai muuten vaan hiljaisempana kautena) ja pesun jälkeen ne pysyvät puhtaina selvästi pidempään. Kunhan ei taas pese niitä heti uudelleen…

Vastaa

Kiitos vinkeistä! Tuota Herbinan syväpuhdistavaa shampoota on muuten joku muukin kehunut, pitää varmaan itsekin kokeilla :)

Ihan totta tuo, että iho tottuu, ja kierrettä vain pitäisi saada päivitettyä. Itse olen kanssa aiemmin yrittänyt ajoittaa ns. totuttelupäiviä juuri lomaan ja viikonloppuihin, ja nyt uudessa arjessa loistavaa on, ettei ole niin väliksi jos hiukset on rasvaisena vähän tavallista useammin. Päivätöissä rutiinin rikkominen sen sijaan tuntui tosi vaikealta ja likaisilla hiuksilla oli ikävä olla. Täytyykin siis käyttää tämä kevät hyväksi myös hiusten kannalta, että saisi yhden lisäpäivän pesuväliin ujutettua :)

Vastaa

Hyppään nyt ihan randomilla mukaan keskusteluun, mutta oletko kokeillut kokonaan luonnollisia shampoita ja hoitoaineita? Myöskin shampoopala (saa ekokaupoista) on aika ihoystävällinen vaihtoehto.

Se on aivan totta, että mitä vahvempi ja ”lääkemäisempi” tuote, sen varmemmin se tukkii päänahan ihohuokosia. Orgaanisista tuotteista puuttuvat kaikki ne aineet, jotka ärsyttävät päänahkaa (silikoni, väriaineet, tuoksut ym. myrkyt). Ja ne kaiken lisäksi pesevät aivan yhtä hyvin.

Olen nyt itse käyttänyt iHerbistä ostettua orgaanista luomushampoota ja päänahan kutina on loppunut kokonaan. Jos yhden kerrankin pesen ”normaalilla” shampoolla, kutina palaa. Ajattelin seuraavaksi kokeilla shampoopalaa, joka kuulemma vähentää myös hiusten rasvoittumista (luultavasti siksi, ettei se tuki ihohuokosia ja ne saavat hengittää paremmin).

Vastaa

Kiitokset vastauksistanne :) Kokeilen ilman muuta tuota samppoota.

Minulla eivät värjäykset vaikuta, tosin värjään todella harvoin. Sinällään erikoista, että minulla on pitkät (lantiolle), kiiltävät, hyväkuntoiset hiukset. Onneksi.. se tästä vielä puuttuisi, että ne putoilisivat päästä.

Ikävä kyllä minä en ole todennut mitään eroa sillä, miten usein pesen ja miten hiukset sitten rasvoittuvat. Olen yrittänyt tätä pitkiäkin aikoja lomalla, ponnaria pitämällä yms. ilman tuloksia. Toiset taas ovat sitä mieltä, että jos rasvoittuu, se pitää pestä yksinkertaisesti pois. Mutta toivottavasti tässä on yksilöllisiä eroja ja pesuvälin pidentäminen toimii muilla kuin minulla.

Ja Anna-Maria, olenkin miettinyt, että kärsitäänköhän me paksuhiuksiset rasvaisuudesta juuri samasta syystä kuin mitä sanoit ilmaston seurauksista..? Päätä peittää paksu ”luonnonmyssy” ;)

Vielä Batisteen. Kyllä, käytössä on, tosin ei kovin usein juuri tuosta ärtyisyydestä johtuen. Minulla on tummahiusversio ja kyllä — se on kokeilemistani paras!

Vastaa

Kiitokset Jonny viestistä! Olen kokeillut muutama luomusamppoota jokseenkin samanlaisin tuloksin kuin muitakin samppoita. Muuten kyllä käytän luonnonkosmetiikkaa, juuri noista syistä, jotka mainitsit.

En kuitenkaan ole luopunut toivosta, että se oikea tuote vielä löytyy, koska eroja on samppoiden välillä arsyttävyydessä ja rasvoittuvuudessa. Minäkin olen miettinyt tuota palaa jo pitkään – ehkä vaan pitää kokeilla..?

Olen jotain hiusmuotoilujuttuja iHerbistä tilaillut. Mitä samppoota käytät? Voisin kokeilla. Kiitos, että muistutit tuosta palasta, täytyy ostaa heti, kun osun sopivan liikkeen kohdalle.

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.