Tämä alekausi ja nimenomaan loppualet ovat tuoneet eteen muutaman helmen ja erityisesti sellaisia yksilöitä, joista olen haaveillut jo normaalihintaisena. Niinpä olen tehnyt hankintoja, jotka vetävät suun korviin ja voin myhäillä tyytyväisyyttä, ettei niitä aikoinaan tullut hankittua vaikka mieli teki. Odottelu on näissä suhteissa siis kannattanut ja aleprosentit joissain nettihankinnoissa ovat jopa kohonneet vielä viimeistä ostopäätöstä miettiessä.

Tämä pitsipusero muiden muassa on yksi sellaisista alehankinnoistani, mitä haikailin aikoinaan normaalihintaisena, ostaessani puseron kanssa yhteensopivan alaosan (joskus vielä puen molemmat samaan asuun päälle). Vähän aikaa sitten yläosa tuli vastaan Zaran loppualeissa enkä enää aikaillut! Pusero pääsikin päälle pari päivää sitten ja asusta muodostui nopeasti yksi suosikeistani. Kokonaisuus tuntui todella omalta ja muutenkin asu oli jotenkin erityisen miellyttävä päällä. Heh, ehkäpä pitsinen yläosa tarjosi riittävän hyvän ilmanvaihdon näin viimeisinä hellepäivinä!

pitsipaita 3pitsiasu 3pitsipaita 1pitsipusero 20pitsipusero 01Pusero: Zara / Kynähame: H&M / Laukku: Massimo Dutti / Kengät: Diavolina / Rannekoru: Shashi

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Ihanat kengät vaikkakin omaan jalkaani aivan liian korkeat :) Kenkien ja laukun väri näytti erityisen hyvältä… ilmeisesti silmä alkaa jo etsimään syksyn värejä. Kivoja kuvia taas kerran, siis kivoja kuvakulmia.

Vastaa

Oi, kiitos! Ihan totta nyt kun sanoit, niin viininpunainen todella on jollain tapaa hyvin syksyinen väri, eikä sitä ole omassakaan pukeutumisessa pahemmin näin kesän aikana näkynyt. Ilmeisesti syksy todella alkaa tekemään tuloaan :)

Vastaa

Aivan ihana naisellinen asu, pitsi sopii kyl ihan kaikkeen :)

Vastaa

Kiitos kovasti!! Mä kanssa liputan pitsin puolesta, ihana materiaali! :)

Vastaa

Hiuksesi ovat kasvaneet huimaa vauhtia! Ovatko ne tasapaksut? Olen itse koittanut kasvatella hiuksia takaisin tasapaksuiksi, kun aiemmin oli paljonkin kerrostusta mistä en pitänyt.

Vastaa

Eikö olekin! Mäkin havahduin ihan hetki sitten, että ovatpa ne taas ottaneet kasvuspurtin, mutta en valita ;) Tasapaksut ne eivät kyllä vielä ole. Mulla oli ongelmana niskassa vaivannut lovi, joka nyt on viimein melkein kokonaan hävitetty, mutta silti lyhyimmät hiukset ulottuvat vasta jonnekin takaraivon loppuun. Kaukaa ne kyllä näyttävät jo suht tasapaksuilta, mutta läheltä huomaa, ettei ihan vielä ole :)

Vastaa

Olet kyllä niin mahtavan persoonallinen pukeutuja, ettei toista! Tuo MD:n laukku on upea! Kikattelin yllä oleville postaukselle, kyllä se poseeraaminen on välillä vaikeaa. En mäkään erityisemmin välitä yleisöstä kuvaustilanteessa…

Vastaa

Voi että, kiitos ihana!! Haha, välillä todella joutuu olemaan ihan kieli keskellä suuta, että saa pidettyä kasvonsa suht peruslukemilla ja kehonsakin melkolailla paikoillaan kuvaushetkellä :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.