Vaikka olen vieraillut Wienissä monesti, en silti vielä kertaakaan ole poikennut paikalla joulun alla tai juuri ennen pääsiäistä, niinpä perinteiset joulu- ja pääsiäismarkkinat ovat odotelleet kokemistaan. Tällä kertaa onnisti ja matka Wieniin ajoittui ihan sattumalta hetkeen ennen pääsiäistä, niinpä pääsin fiilistelemään kunnolla paikallista pääsiäistunnelmaa. Kuulin paikalliselta, että Schloss Hofin markkinat ovat alueen parhaat, niinpä suuntasin sinne päiväretkelle. Tokihan Wienin keskustassakin on omat markkinansa, mutta nyt molemmat koluttuani on helppo liputtaa Schloss Hofin puolesta. Barokkihenkisen palatsin alue sopii perinteisille markkinoille täydellisesti! Paikalle on noin kolmen vartin ajomatka Wienistä, mutta siellä riittää nähtävää ja kohde on kiinnostava muinakin ajankohtina ja Schloss Hofin palatsin koristellut salit ovat upea näky.

easter market 1easter market 2easter 4eastern market 1c

Vaikka sää oli  markkinapäivänä kolea ja tuulinen oli paikalle eksynyt paikallisia perheitä lauantain kiireettömyydestä nauttimaan. Valoisiin sisätiloihin olivat kerääntyneet käsitöitään kaupittelevat ja muuta teemaan sopivaa pientavaraa myyvät, jos siis on puutetta maalatuista pääsiäismunista, heinistä kasatuista pupuista tai keltaisista kynttilöistä, tämä on juuri oikea paikka tehdä ostoksia!

Hallin ulkopuolella jatkui rivistö kojuja, jotka tarjoilivat puutarhatuotteita, metallitöitä ja tietenkin se tärkein, eli erilaisia herkkuja. Kohmettuneita käsiä olikin ihana lämmitellä pienestä kioskista mukaan napatulla kahvimukilla ja loistavan tauon kiertelyyn tarjosi vohvelipuoti. Karuselli ja karkkeja jakava pääsiäispupu vetivät puoleensa perheen pienimpiä ja isommille pääsiäistunnelmaa tarjosi kojujen iloinen tunnelma ja pääsiäiseen sopiva iloinen värimaailma. Pääsiäismarkkinat täytti ehdottomasti odotukset ja Schloss Hofin kuvauksellinen alue sopi tapahtumaan täydellisesti. Voin vain kuvitella kuinka tunnelmalliset joulumarkkinat siellä järjestetään!

easter market 4 easter 3easter market 3easter market 7

Pääsiäismarkkinat järjestetään pääsiäistä edeltävänä kahtena viikonloppuna, joten mikäli reissusi ajoittuu pääsiäistä edeltävään aikaan, kannattaa ehdottomasti käyttää tilaisuus hyväksi ja suunnata Schloss Hofiin. Toki palatsi näyttävine saleineen ja upeine puutahoineen on näkemisen arvoinen kohde muulloinkin. Pienemmässä mittakaavassa pääsiäismarkkinat järjestetään myös Wienin keskustassa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Ihanaa pääsiäistä sullekin <3

Vastaa

Kiitos <3

Vastaa

Onpa ihanan näköiset markkinat! Ihanaa pääsiäisen aikaa! :)

Vastaa

Olivat kyllä hauska ja tunnelmallinen kokemus :) Kiitos kvoasti, ja kuin myös – ihanaa pääsiäistä!!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.