En ole vielä saanut ostettua maalia olkkarin pöytäämme varten, mutta huomenna on tarkoitus suunnata ostoaikeissa maalikauppaan. En tosin vielä tiedä yhtään minkä värin kanssa tulen kävelemään liikkeestä ulos, sillä todennäköisenä värivalintana ajattelemani harmaa alkoi jo horjuttaa asemaansa ja mieleen pulpahti ihan yhtäkkiä idea persikkaisesta sävystä tai jostain muusta vähän toisenlaisesta väristä. Sekin ajatus saattaa vielä elää nähdessäni kaikki vaihtoehdot ja todennäköistä on, että värivalinta pohjautuu ihan puhtaasti sen hetkiseen fiilikseen tai vaihtoehtoisesti lamaannun, enkä kykene tekemään päätöstä siltä seisomalta ja joudun palaamaan kotiin pähkäilemään vähän lisää. Jälkimmäistä en kyllä soisi, sillä olen saanut päähäni, että pöytään on saatava uusi väri ihan heti just nyt.

puulaatikko 14puulaatikko 22

Taisinkin joskus mainita, että olohuoneen pöytä oli jo lentämässä kierrätyskeskukseen, kunnes päätin antaa sille uuden mahdollisuuden uudella värillä. Onhan se kuitenkin massiivipuuta ja siten aika helposti tuunattavissa! Pelkkä väritys toki ei ollut ainoa syy luopumisajatukseen, vaan myös epäkäytännöllisyys arvelutti. Kyseessä on siis kohtuullisen kookas pöytä, joka on oikeastaan pelkkä taso, eli siinä ei ole hyllyä tai laatikoita, niinpä pelkäsin sen tarkoittavan suoraan sitä, että kaikki roina kasaantuu pöydän päälle.

Mieleni kuitenkin muuttui lopullisesti nähdessäni Laatikkokaupan somat kotimaisesta puusta käsityönä tehdyt laatikot, jotka olivat kooltaan ja tyyliltään kuin tehdyt työnnettäväksi olkkarin pöytämme alle. Se visio sai aikaan ”pakko saada” fiiliksen, niinpä juuri ennen reissua kiikutin kotiimme kaksi kaunista puulaatikkoa (toinen blogin kautta saatu) odottamaan, että saan pöydänkin tuunattua. Ehkä osin uusien laatikoiden takia iski yhtäkkiä hoppu maalauksenkin kanssa, sillä en malta odottaa lopputuloksen näkemistä ja sisustuksen pikkuhiljaista edistymistä.

Laatikot ovat kookkaat, niinpä niihin saa piilotettua isompaakin sälää ja ovat loistavat lehdille, kirjoille tai vaikka huoville ja sisustustyynyille. Poikettuani muutama viikko sitten Laatikkokaupan popup -putiikissa innostuin suuresti myös ajatuksesta käyttää laatikoita hyllynä tai vaikka yöpöytänä, joten epäilen vahvasti, etteivät nämä kaksi jää taloutemme ainoiksi puulaatikoiksi, mutta tästä on hyvä aloittaa! Laatikot paikoillaan näette kunhan saan pöytäprojektin valmiiksi, eli toivottavasti ihan pian!

puulaatikko 10puulaatikko 01puulaatikko 28

Psst. Laatikkokauppa löytyy myös Bellapuodista!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Kurkkaapa tämä linkki http://www.centsationalgirl.com/2012/04/lets-go-for-a-dip/
Ihan samantyylinen pöytä kuin sinulla dip dye tyyliin maalattuna… Hauska myös toisin päin eli vain jalat kastettuna maaliin..

Vastaa

Oi vitsit, onpa hauska idea!! Innostuin myös tuosta jakkaran värjäämisestä noin, näyttääpä kivalta! Kumma kun sitä niin helposti kangistuu tiettyihin ajatuksiin, kuten vaikka yhdellä värillä maalaamiseen, eikä tule ajatelleeksikaan, että väreillä ja maaleilla voi leikkiä vaikka kuinka, saaden silti käytännöllisen ja kauniin lopputuloksen :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.