Oliivinvihreä on ihana väri! Se on pehmä ja neutraali, ja sopii siten tosi monen värin kanssa kauniisti yksiin! Sen lisäksi, että se tuo pehmeyttä tummien sävyjen rinnalla, se toimii nätisti yhteen myös vaaleiden sävyjen parina. Lauantaina yhdistin oliivinvihreät asusteet tummansiniseen, mutta olen varma, että kun kevättä tässä päästään vielä pidemmälle, niin kyseistä väriä tullaan näkemään päälläni aivan erityisesti puuterisiin sävyihin ja valkoiseen yhdistettynä.

Olen ollut ahkera tänään ja siivonnut melkein koko päivän. Olen varsin ylpeä saavutuksesta sillä kuten ehkä tiedättekin, siivous ei todellakaan ole lempipuuhaani, päinvastoin! Mutta toisaalta, nyt kun on siistimpää, en voi kieltää, etteikö se tuntuisi hyvältä – sekä puhtaus että päivän ahertamisen lopputuloksen näkeminen. Vielä pitäisi ikkunat pestä ja ullakko siivota, mutta ne jääkööt ihan suosiolla Maltalta paluun jälkeiseen aikaan, tärkeintä, että kriittisimmät jutut on hoidettu ja lomille voi lähteä siltäkin osin hyvillä mielin!

siniset housutolive green 1siniset housut 07siniset housut 06siniset housut 024Pusero: Zara / Housut: Mango / Kengät: Zara / Laukku: Coccinelle

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Tuo oliivinvihreä ON ihana väri! Juuri ostin itselleni tikkitakin ja voi kun olen tyytyväinen! Tuskin kyllästyn siihen väriin koskaan. Kirjoittelin uusimpaan postaukseenikin siitä, jos haluat käydä kurkkaamassa:) Kaunis kokonaisuus sinulla!

Vastaa

Voi niin on! Ja onpa kivan näköinen hankkimasi tikkitakki – vaikuttaa tosi monikäyttöiseltä ja sävy on just sellainen, mikä taipuu kivasti niin tummempiin kuin vaaleampiikin asukokonaisuuksiin :)

Vastaa

Vähemmän onnistunut valinta tällä kertaa.

Vastaa

Aina ei voi tietenkään onnistua! Harmi jos ei ole mieleen :)

Vastaa

Kiva asu! Erityisesti tykkään laukusta ja housuista, mutta kokonaisuus toimii hyvin. Rentouttavaa perjantaita!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.