PR-matka: Tallink Suomi & Tallink Hotels

Viime viikon Tallinnan reissussa yksi eniten odottamistani asioista oli vierailu Kumun taidemuseossa. Jostain käsittämättömästä syystä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kumussa, ehkä siksi, että se on vähän syrjässä keskustan reiteiltä, mutta toisaalta taas ei nyt oikeasti kuitenkaan niin kaukana. Sitä paitsi erinomainen syy sinne suuntaamiseen olisi itse taidemuseon ohella Katriorgin hämmentävän pittoreskit ja tunnelmalliset puistoalueet.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin suunnannut kirkkaassa tiistain iltapäiväauringossa kiertelemään talven riisumia puistopolkuja ja katsellut lähemmin alueen historiallisia kartanomaisia rakennuksia, jotka toivat elävästi mieleen toissa kesän roadtripillä vieraillut Sagadin ja Vihulan kartanot. Tiedänpähän ainakin minne suunnata uudelleen kun seuraavan kerran käyn ajan kanssa Tallinnassa.

Vierailu taidemuseossa sopi hyvin muun reissun jatkoksi ja kauneuden teemaan. Kumussa on parhaillaan huhtikuun loppupuolelle jatkuva Viron ja Suomen naistaiteilijoiden näyttely: Creating the Self – emancipating women in Estonian and Finish art. Se tarjoaa kiinnostavan katsauksen naisten asemaan näiden kahden maan taiteessa naistaitelijoiden silmin. Näyttelyn aikana voi nähdä naistaiteen nousua miestaiteilijoita mukailevasta maailmasta omiksi rohkeiksi itsekseen, ja ylipäätään naisten ilmestymiseen taiteessa aktiivisena toimijana.

Opastettu kierros haukkasi niin ison osan taidemuseoajasta, että lopulta ehdin enää tehdä pikaisen poikkeamisen museokauppaan (koska museokauppa on aina pakko nähdä!) ja aulatiloihin, toiseen kertaan jäävät siis vakionäyttelyt sekä museon yhteydessä sijiatsevassa kahvilassa istahtaminen.

Illallinen Nerossa

Reissun illallinen syötiin Ravintola Nereossa, joka sijaitsee Tallink Spa & Conference hotellin yhteydessä. Neron sisustus on moderni, juhlatilamainen ja pelkistetty. Tilana ei paras intiimiin illalliseen, mutta ruoka todella yllätti. Annosten visuaalisuus ja maku oli paljon enemmän kuin hotellin yhteydessä sijiatsevasta ravintolasta odotti, ja pöydästä kantautuvien kommenttien perusteella en ollut ainoa, joka koki tyytyväisyyttä annoksiinsa. Huomionarvoista on myös annosten runsas koko, kolme ruokalajia siis teki todella tiukkaa, vaikka hyvää olikin.

Ennen tai jälkeen illallisen voi nousta hissillä viidenteen kerrokseen, josta löytyy Cigar Bar Fidel, pikkuinen piilotettu baari kaupunkinäkymällä, jonne voi istahtaa lasilliselle. Täällä kuulemma käy myös paikallisia.

Matka saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.