Olen todella tullut ottaneeksi takaisin menetettyjä sairasviikkoja, sillä viimeisen seitsemän päivän aikana on tapahtunut todella paljon ja mieli käy nyt vähän ylikierroksilla. Eilen oli täysi päivä Tukholmassa töiden merkeissä ja kiirettä on tänäänkin ollut ilmassa. Joskin työasiat suljin pois mielestä vähän ennen viittä ja suuntasin ex tempore kesäsäästä nauttimaan Elsan kanssa.

Tuntuu kuin olisi ikuisuus siitä kun olemme viimeksi nähneet, ehkä onkin, mutta sama on tällä hetkellä aika monen muunkin kanssa. Sitä olen täälläkin harmitellut. Niin monta viikkoa meni ihan ohi, että nyt saan suunnattomasti iloa ihan vain siitä, että voin noin vain nopealla varoitusajalla lähteä kaupungille ja istua terassille iltateellä juuri niin pitkään kuin huvittaa. Samat ilonaiheet jatkuvat viikonloppua kohden. Jos vain sää suosii, huomenna illalla Korkeasaareen ja lauantaina ystävien seuraa, joita niin ikään en ole hetkeen nähnyt.

Tänään lähdin liikkeelle kotitoimistoltani sen verran kiireellä, että koin nopeimmaksi vaihtoehdoksi pukea suosiolla eiliset vaatteet. Näissä siis olin myös Tukholmassa (plus neuletakki viileämpiin hetkiin), paitsi kengät olivat ihan vähän matalammat, mutta väriltään samat. Asu on mainio lämpimien kelien toimistoasu. T-paita peittää riittävästi, mutta on silti rento. Midimittainen hame taas on kesäkauden paljaiden säärien parina itselle turvallinen valinta vähän skarpimmassa työkäytössä.

T-paita: Cubus* / Midihame: & Other Stories / Sandaalit: Ellos / Aurinkolasit: & Other Stories /
Laukku: Marc Jacobs / Kello: Paul Hewitt*
*saatu blogin kautta
Kuvat: Elsa, Oi mutsi mutsi

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Oi miten kaunis hame, sopii sinulle täydellisesti <3

Vastaa

Oi kiitos, ihana kuulla! :)

Vastaa

Voi kun kaunis asu! En ole aikaisemmin kommentoinut blogiisi, mutta nyt ajattelin. Pidän todella paljon blogistasi. Sinulta saa hyviä vinkkejä ja itse yritän kasvatella omaa väriä hiuksiini ja täältä käyn lukemassa postauksia, miten itse olet menetellyt ja saan tsemppausta siitä.Kiitos ihanasta blogistasi ! :)

Vastaa

Oi kiitos, miten ihana kommentti! Aivan ihana kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa! <3 Tosi kiva kun jätit viestin, tulipa hyvä mieli!! :)

Vastaa

Aivan ihana hame, minäkin haluan! Terveisiä muuten Fidziltä; toivottavasi kesäsäät hellivät Suomessa, kun tulemme tiistaina takaisin!

Vastaa

Oi, kiitos!! Ja voi miten ihana romanttinen matkakohde teillä, nauttikaa!! <3 Täällä säät on tosi vaihtelevat, mutta sentään tälläkin hetkellä aurinko paistaa :) Tervetuloa takaisin!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.