Tätä viikonlopun voisi kiteyttää yhteen sanaan, sulattelu. Olen jäsennellyt mielessäni omistusasunnon etsintäprosessia, ja ylipäätään ihan vain sitä, että se vihdoin on edessä. Olen sulatellut perjantaina sovittuja työjuttuja ja aikatauluttanut mielessäni uusiksi tulevia viikkoja. Kysellyt, tutkinut, vertaillut ja niin, ja yrittänyt olla ajattelematta liikaa. Siinä on auttanut mm. liikkumassa käyminen, kahvittelut kaupungilla ja museoilu.

Valokuvataiteen museossa pyörii parhaillaan Vivian Maier: Omakuva ja sen varjo -näyttely, joten virittäydyttiin miehen kanssa tunnelmaan katsomalla Areenasta löytyvä dokkari Vivian Maierista ennen kuin kävimme lauantaina katsomassa näyttelyn. En ole koskaan nähnyt paikalla kerralla niin paljon ihmisiä, vaikka olenkin Valokuvataiteen museossa useasti käynyt. Toisaalta ei ihme, näyttely oli hyvä ja Maierin tarina ylipäätään salaperäisyydessään kiehtova. Ehkä harmaa sääkin osaltaan veti ihmisiä sisätiloihin. Aikaa kuitenkin on vielä hyvin jos sen mielii käydä katsomassa, näyttely kestää toukokuun loppupuolelle. Aikaan, jolloin toivottavasti olen jo uudessa omassa kodissa. Huh, jännää. Ihanaa.

Tavoite on aloittaa näytöissä käyminen jo ensi viikolla, mutta samoin pitäisi pureutua uusiin työjuttuihin ja paketoida vanha projekti. Kiireinen arkiviikko siis luvassa.

Neule: Y.A.S / Nahkahame: Mango / Sukkahousut: Lindex /
Laukku: Coach / Nilkkurit: Unisa

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.