Meksikolainen ravintola Patrona avasi ovensa Annankadulle jo vuosi sitten, ja nopeasti avaamisen jälkeen monelta suunnalta kantautuneiden hehkutusten myötä paikka päätyi nopeasti meidänkin must go -listalle. Jostain syystä tosin kärsimme joko auttamattoman huonosta tuurista tai paikka vain on ollut todella suosittu, mutta aina kun olemme yrittäneet pöytää varata, olemme joutuneet tyytymään johonkin toiseen ruokapaikkaan täyteen varatun Patronan edessä. Niinpä asia vain pitkittyi ja unohtui, kunnes nyt viimein synttärikseni mies oli varannut pöydän, kuten olin vähän ounastellutkin.

IMG_4108IMG_4140cIMG_4138ccIMG_4148

Pitkä odotus kannatti ja hyvä fiilis välittyi jo ovelle; tila oli simppeli, mutta kotoisa, ja henki juuri sopivasti lattaritunnelmaa. Ruokalistan äärellä oli vaikeaa, niin montaa olisi tahtonut maistaa. Enkä edes yritä kertoa, mitä söin, en vain muista yksityiskohtia, eikä nettisivuja ravintolalla ole, jotta voisin tarkistaa mistä annokset koostuivat. Pääasia kuitenkin, että hyvää oli. Mausteisuusaste oli mukava, sopivasti makua, muttei päälle käyvää. Kokonaisuudet olivat tasapainoisia ja makumaailma vivahteikas, ja erityisesti alkupalat veivät kielen. Nautin myös suuresti kauniisti asetelluista värikkäistä annoksista.

Sangria oli hämmentävän herkullista ja viinisuositukset pelasivat hyvin ruoan kanssa yhteen, kuten odottaa voi. Jälkkäriä mietin pitkään, mutta päädyin suklaanhimoissani lämpimään suklaa-chilikohokkaaseen, joka oli hyvää, mutta olisi ehkä kaivannut rinnalleen jotain raikasta, kuten jäätelöpallon. Uudelleen mennessä siis valinnen listalta jotain autenttisempaa, ja ehkä jopa kevyempää, annokset kun olivat tuhteja. A21 Coctail Lounge sijaitsee melkein tien toisella puolella, joten sinne voi sopivasti hipsiä jatkoille vatsa meksikolaisia makuja täynnä. :)

IMG_4166cIMG_4152IMG_4110IMG_4188

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Voi nam, tämä on ollut must go-listalla täälläkin päässä! Helsingissä on vaan niiin paljon kivoja ravintoloita, ettei tiedä mistä alottaisi :) Kiitos muistutuksesta, josko tuonne pääsisi pian nautiskelemaan!

Vastaa

Oi, suosittelen lämpimästi! Totta, täällä on kyllä iskee nykyään runsauden pula, niin paljon kivoja vaihtoehtoja tuntuu koko ajan tipahtavan eteen. Mutta en valita, aivan ihanaa, että on valinnanvaraa :)

Vastaa

Olen halunnut jo pitkään käydä tuolla, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Seuraavaksi tuonne, ehdottomasti!

Vastaa

Oi, suosittelen lämpimästi! Ruoka oli tosi herkullista ja tunnelma muutenkin oikein mainio – sinne täytyy mennä toistekin :)

Leave a Reply to Mikko Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.