Muuton myötä kylppärimme kutistui noin kolmasosaan entisestä, mikä on pakottanut miettimään tilankäyttöä ihan toisella tavalla. Kylppärin pienuus ja säilytystilan vähyys on ollut haaste jokaisessa vanhassa talossa, jossa olen asunut. Wc ja pesutilat ovat olleet mahdottoman pienet, mutta tietenkin tavallaan myös tunnelmalliset. Vähän aikaa uudessa talossa asuneena ehti kuitenkin jo tottua valtavankokoiseen kylppäriin, joten pieni tuntuu nyt siksi ehkä erityisen pieneltä vaikka varsinainen tilaihme onkin. Muuton myötä pesutorni vaihtui siis minipesukoneeseen, joka juuri ja juuri saatiin ujutettua kylppärin nurkkaan ja säilytystilasta pitää huolta pari pikkuista seinäkaappia. Niihin todella mahtuu vain välttämättömin, joten kaikelle muulle on mietinnässä vaihtoehtoisia säilytystapoja, kuten vaikkapa meikeille, ne vain eivät enää mahdu säilytettäväksi niiden seinien sisäpuolella.

Tapanani kuitenkin on meikata kylppärissä, joten ainoa vaihtoehto oli helposti liikuteltava säilytysratkaisu. Mietin ensin meikkisalkkua, jollaista olen harkinnut jo aiemminkin, mutta en löytänyt täysin mieleistä, joten jätin asian hautumaan ja siirryin silmäilemään muita vaihtoehtoja. Onneksi ei tarvinnut etsiä kauaa, sillä oiva vaihtoehto osui ihan sattumalta tielle kun haahuilin pari viikkoa sitten Stockalla.

nomess clear 12nomess clear 23nomess clear 9

Vastauksena eteen osui sievä Nomess Clear tool box, joka on kaunis läpikuultava helposti liikuteltava lokerikko. En omista paljoa meikkejä, joten tämä imee sisäänsä varsin hyvin ne tärkeimmät (sitä täyttäessäni huomasin omistavani useamman huulipunan kuin olisin arvannut). Meikkisudit ja -kynät taas säilyvät omissa kipoissaan, ja mahtuvatkin juuri ja juuri kylppärin kaappiin. Tätä laatikkoa taas on helppo liikuttaa, siirtää pois tieltä ja napata esille, joten olen oikein tyytyväinen ostokseen. Läpinäkyvyys ja vähäeleisyys ovat plussia, sillä väriä ei tule puuttumaan täydestä lokerikosta. Nyt pitäisi vielä keksiä oikeasti käytännöllinen tapa säilyttää voiteita, shampoita ja muita suuria purtiloita. Olen jo aloittanut projektin käyttää loppuun kaikki purkkeihin unohtuneet jämät, mutta se ei taida vielä kokonaan pelastaa tilannetta. Tänään on suuntana Ikea, joten ehkä sieltä löytyy säilytysideoita pieneen tilaan. :)

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.